Joulusuklaat ovat rynnineet tällä viikolla kauppoihin. Tällaiselle suklaa-addiktille ja suklaan harrastajalle tilanne on unelma, painonvartijalle haaste ja jouluihmiselle startti aaton odotukseen.
Olen tehnyt jo vuosikausia piparkakkutalon viereen suklaatalon, konvehtien täytekokeilut aloitamme jo syyslomalla ja matkoilla tarkistan usein majoituksen jälkeen suklaakohteet. Olen vieraillut kotimaassa ja ulkomailla useissa suklaamuseoissa, suklaatehtaissa, konvehtikaupoissa ja jopa suklaateatterissa.
Epävarma maailmantilanne kuitenkin kauhistuttaa suklaan suurkuluttajaa. Suurin huoleni on kumiviljelmät. Kaakaopapu ei tuota yhtä hyvin kuin kumi, joten kaakao joutuu antamaan tilaa automaailmalle. Pahimmissa uhkakuvissa suklaa loppuu maailmasta jo vuonna 2020.
Entä mitä tapahtuisi Suomelle ilman suklaata? Jos ei olisikaan enää Fazerin sinistä, Pandan joulupöydän konvehteja tai Tuplaa? Muistoni kiinnittyvät useasta kohdasta juuri suklaaseen. Vaikka suklaata saisikin vielä lähivuodet, ajatus elämästä vanhainkodissa ilman suklaata kauhistuttaa. Entä lapsiparkani, jotka ovat vihkiytyneet aiheeseen jo äidinmaidossa? Millainen heidän suklaatulevaisuutensa on?
Haaveenani olisi päästä joskus keräämään itse kaakaopapuja suoraan viljelmiltä. Käyskennellä suklaapalstalla päiväntasaajalla samalla tavoin kuin viiniharrastajat viinitiloilla. Todellisuudessa kaakaoviljelyn ongelmia Länsi-Afrikassa ovat liian pieni korvaus viljelijöille, lapsityövoima ja jopa orjuus. Näitä ajatellessani suklaa ei sula enää suussa kuten ennen.
Suomen Yk-liitto suosittelee suklaan hankintaan harkintaa ja Make Chocolate Fair –kampanja opettaa kuluttajia huomioimaan maun lisäksi muitakin kriteereitä. Yllätyin, kun perehdyin vastuulliseen suklaaseen Suomessa, että lähikaupoistani tuo usein parjattukin saksalainen kauppaketju käyttää ainoana omassa tuotannossaan vastuullisuussertifioitua kaakaota. Sehr gut!
En ole otsikosta huolimatta julistamassa suklaasotaa, mutta pelkään, että tämä jumalainen elintarvike ja syntinen nautintoaine aiheuttaa vielä sotia ja taisteluita. Toisaalta voi olla, että massa- ja halpatuotantoon iskee vastaiskun käsityöläiset. Nyt on jo nähtävissä, että pienet tuottajat ja merkit tuovat markkinoille laadukasta ja vastuullisesti tuotettua suklaata. Kuluttajalla alkaa olla varaa valita.
Suklaatahan voi maistella ja arvioida kuten viiniäkin. Maku, tuoksu, ulkonäkö, rakenne ja jopa ääni (lohkeaminen) voidaan arvioida. Terveysvaikutuksista voidaan kiistellä aivan kuten viininkin kohdalla.
Kotoani löytyy suklaiset shampoot ja hajuvedet, kirjahylly on täynnä suklaakakkukirjoja ja keittiössä on suklaakaappi. Kuuluin joskus jopa suklaaseuraan, mutta nykyisin valitsen suklaan rinnalle hyvää seuraa.
Villeimmissä unelmissani minulla on pieni suklaapuoti ja tittelini on suklaa-sommelier.
Ulla Pekkarinen
Liiketoimintaosaamisen lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu