Tietoyhteiskunnasta digiaikaan

Kaukoputki avasi ennen toisen ulottuvuuden, nykyisin digitalisaatio. Kuva: Kaija Sääski

Olemme syvällä digitalisaatiossa. 1990-luvulla kuvattiin, miten Suomi siirtyi vauhdilla tietoyhteiskuntaan, jossa koko maailma on näppäimistön ulottuvilla. Insinöörit hehkuttivat innolla uutta teknisestä vallankumousta, vaikka olihan ihmisen säilyminen aina perustunut johonkin uuteen, usein teknologiaan: viljely, metsästys, karjanhoito, merenkäynti, tähtitiede, teollistumisen mahdollistaneista keksinnöistä puhumattakaan.

Nyt jo pikkulapset surffailevat internetissä pitkin mantereita. He pelaavat interaktiivisia rakennus- tai taistelupelejä ennestään tuntemattomien tyyppien tai hahmojen kanssa. Siis toisten lasten ja nuorten kanssa sujuvasti englanniksi.

Vanhemmat eivät edes ymmärrä heidän erityissanastoaan, varsinkin jos oma kielitaito pohjautuu 1980-luvun Englannin keskeinen sanasto -kirjan oppeihin.

Suomalaiset ovat edelleen maailman aktiivisimpia internetin käyttäjiä. Väitetään, että verkkomaailma sopii hyvin suomalaiseen, juroon kansanluonteeseen. Metsäsuomalainen haluaa pitää yhteyttä kanssasisariinsa ja -veljiinsä, mutta ei välttämättä tavata heitä.

Ihmisten välinen vuorovaikutus on muuttunut kanaviksi ja verkoiksi, jopa verkostoiksi. Nopeat uuteen 5G-teknolgiaan perustuvat kuvan ja viestinvälitykset innostavat meitä keskustelemaan tai olemaan yhteydessä välineiden välityksellä. Silti ihmiset kokevat itsensä yksinäisimmiksi ja henkisesti huonovointisimmaksi enemmän kuin ennen.

Avuksi ihmisten ahdistukseen tarjotaan helposti digipalveluja, kuinkas muutenkaan. Ammattiauttaja voi olla satojen kilometrien päässä jopa ulkomailla. Näppärää ja tehokasta.

Todellisia kontakteja ja luottamusta luodaan vain oikeassa elämässä, oikeissa ihmisten kohtaamisissa.

Kaija Sääski

yrityspalvelujohtaja

Savonia-ammattikorkeakoulu

Kommentit

  • Ari Niemeläinen

    Kyllä oli yli 5-kymppiselle opiskelijalle korkea kynnys aloittaa lopputyön teko tietsikalla vuosituhannen vaihteessa. Opettaja sanoi, ettei ota käsin tehtyä työtä edes vastaan. Tästä alkoi meikäläisen varsinaisesti digi-aikaan siirtyminen, vaikka opiskelinkin alun perin radio- ja TV-asentajaksi 70-luvun alussa silloin analogia-aikaan. Olin päättänyt etten tietsikkaan koske, mutta pakon edessä kävi niinkuin kävi ja hyvillään nyt olen. Joskus on takki käännettävä jääräpään kuin poliitikonkin tiukan paikan tullen.

Jätä kommentti

*