Uutta verta kehiin!

Liikeideat lentoon Draft-rahoituksella Kuva: Antti Iire

Uudet työpaikat Suomessa syntyvät mikro- ja pienyrityksiin, mutta vauhti on liian hidas. Niiden syntymistä ja kehittymistä on tuettava kaikin keinoin.

Vuosina 2001-2016 Suomessa syntyi pk-yrityksiin yhteensä 116 000 uutta työpaikkaa. Suurten yritysten työpaikkojen määrä väheni samaan aikaan yli 40 000:lla.

Yrittäjyyden edistäminen yhdistää Kuopion Savilahden kampuksella toimivia oppilaitoksia: Savonia-ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto, Savon ammattiopisto. Yhteisvoimin luodaan entistä paremmat mahdollisuudet uuden, innovatiivisen yritystoiminnan syntymiseen.

Savonia järjesti ensimmäistä kertaa Draft Program -liikeideakilpailun vauhdittamaan uutta yrittäjyyttä Savilahden kampusalueen oppilaitosten ja Joensuussa toimivan Karelia-ammattikorkeakoulun yhteistyönä.

Kilpailu oli tarkoitettu kaikille näiden oppilaitosten opiskelijoille ja henkilöstölle. Kisaa sponsoroivat korkeakoulujen lisäksi Handelsbanken ja LähiTapiola.

Opiskelijat esittelivät eli pitchasivat liikeideaansa viidessä minuutissa tuomaristolle. Ideat olivat uusia ja oivaltavia palveluja eri kohderyhmille:

– Koira-avusteinen kuntoutus erityisesti neurologisen kuntoutuksen tueksi

– TOS-LAB, viljasiementen laatuominaisuuksia analysoiva palvelu

– Kirjakerho Brewery, pienpanimo-olutta yksilöllisellä, kierrätettyjen kirjojen etiketeillä

– Pelvic Fysio, naisten lantionpohjalihasten fysioterapiaa

– RestaPoint, pienravintoloiden bonusjärjestelmä

– 3HUE, sisustussuunnittelua edullisesti verkossa. Firma menestyi jo aiemmin keväällä Helsingissä pidetyssä NY Start up -kisassa saaden vuoden innovaatiopalkinnon.

Tuhannen euron rahoituksen saivat nyt neljä tiimiä: TOS-LAB, 3HUE, Pelvic Fysio ja RestaPoint.

Näitä liikeideoita tuetaan muun muassa oppilaitosten asiantuntijavoimin. Palkintorahalla voi tehdä myös pieniä hankintoja yrityksensä kehittämiseksi. Nyt palkitut ideat voivat saada kokonaisuudessa jopa 4000 €:n kehitysrahoitusta vuoden sisällä. Siis kilpailu lisärahasta jatkuu.

Draft Program on Karelia-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston syksyllä 2012 luoma konsepti. Rahoitusta on nyt saanut noin 98 tiimiä, yli 500 opiskelijaa, tutkijaa, opettajaa ja professoria.

Kaija Sääski

koulutusvastuujohtaja

Savonia-ammattikorkeakoulu

Jätä kommentti

*