Vanhustenhoidon koulutuksen vetovoima ratkaisee hoidon laadun

Väestö ikääntyy, hoidon tarve kasvaa ja kotona tulisi pärjätä mahdollisimman pitkään, mieluiten hautaan saakka. Niinpä laitoshoitoon päädytään vasta silloin, kun vanhus ei enää sairauden ja toimintakyvyn laskun vuoksi selviä kotona. Avun- ja hoidontarve on suuri. Ikävät viimeaikaiset uutisoinnit ovat nostaneet esiin vanhusten hoidon puutteet ja räikeät laiminlyönnit.

Median viestinnästä syntyy kuva, että vanhukset ovat vajaaravittuja, yksinäisiä ja asuntoonsa vangittuja. He eivät pääse ulkoilemaan, harrastamaan ja tapaamaan muita ihmisiä. Käsitys palvelutalossa tai laitoshoidossa olevan vanhuksen elämästä on todella synkkä. Moni meistä pelkää vanhenemista, ja siihen eittämättä jossakin vaiheessa liittyvää raihnaisuutta ja hoidettavuutta.

Median esittämä kuva on osa totuutta, sillä positiivisiakin esimerkkejä löytyy, jos ne halutaan nosta esille. Suomessa on myös onnellisia vanhuksia, jotka kokevat olonsa turvalliseksi ja ovat tyytyväisiä hoitoonsa. Totuus kuitenkin on, että vanhusten hoidonlaatu on hyvin erilaista hoitopaikasta riippuen.

Yhtenä merkittävänä tekijänä hoidon laatuun on ammattilaisten määrä ja ennen kaikkea osaaminen. Hallituspoliittisessa ohjelmassa on ratkaisuksi vanhusten hoidon laadunvarmistamiseen esitetty hoitajamitoituksen nostaminen 0,7 hoitajaan hoidettavaa vanhusta kohti. Ratkaiseeko tämä oikeasti ongelman? Epäilen.

Vanhustenhoito ei ole vetovoimainen ala. Nuoret eivät valitse ammatikseen vanhustenhoitoa tai edes geriatrista hoitotyötä, joka nyt kuitenkin kuulostaa hienommalta. Mielikuva työstä on huono; pieni palkka ja raskas työ, jossa olosuhteet ovat epäinhimilliset. Kukapa sitä haluaisi lähteä kouluttautumaan työhön, jossa jaksaa vain muutaman vuoden, tai polttaa itsensä loppuun. Jos tietää jo alaa valitessa, että todennäköisesti edessä on alan vaihto, niin miksi valita vanhustenhoito.

Hoitajamitoituksen nosto edellyttää lisää vanhustenhoitoon koulutettuja ammattilaisia. Jo nyt suuri pulma on se, ettei vanhustenhoitoon ole saatavissa osaavia ammattilaisia riittävästi. Miten hallitus kuvittelee hoitavansa tämän ammattilaisten määrän ja osaamisen vajeen? Pitkä siirtymäaika mitoituksen toteutukseen on vain ongelman pitkittämistä. Palvelun tarjoajien osalta mitä kummallisimpia ratkaisuja tullaan näkemään mitoituksen määrälliseen täyttämiseen.

Nyt on jo tiedossa, että keittiöhenkilökunnan vakansseja muutetaan hoiva-apulaisiksi. Vetreä ilmoitti tänään käynnistävänsä espanjalaisten rekrytoinnin vanhusten hoitoon tarjoamalla Suomessa toteutettavaa oppisopimuskoulutusta lähihoitajaksi. Aika näyttää jäävätkö nämä koulutetut lähihoitajat Suomeen ja vanhusten hoitoon, vai löytyykö muualta houkuttelevampi työ.

Avainkysymys vanhustenhoidon laadun osalta on ammattilaisten hyvä osaaminen, ja siihen ei juuriaan ole tarjottu ratkaisuja. Sairaanhoitajakoulutukseen on Opetus- ja kulttuuriministeriön taholta avattu 100 lisäaloituspaikkaa vuodelle 2020. Nämä sairaanhoitajat valmistuvat pääosin vuoteen 2023 mennessä, mutta kuinka moni heistä valitsee vanhustenhoidon urakseen.

Vanhustenhoidon vetovoimaa pitäisi pystyä lisäämään paremman palkan, jatkuvan kouluttautumisen ja työnkehittämisen kautta. Kyllä vain, mutta vanhusten hoidon arvostus lähtee siitä, että hoidon laatua valvotaan. Vanhustenpalvelujen tuottajien kilpailutuksessa painotetaan halvan hinnan sijasta henkilöstön koulutusta, osaamista ja työtyytyväisyttä sekä vanhusten kokemusta hoidosta, elämälaadusta ja yhteisöllisyydestä.

Mediassa nostetaan esiin vanhustenhoidon hyviä esimerkkejä; onnellisia hoitoonsa tyytyväisiä vanhuksia, työssään motivoituneita ammattilaisia, ja innovatiivista arvostavaa johtamista. Käsityksemme vanhustenhoidosta tulisi muuttua, jotta ala olisi vetovoimainen. Sitten olemme onnistuneet vanhusten hoidon arvostuksen nostamisessa, kun pieni poika ja tyttö päiväkodissa sanoo: ”Minusta tulee isona vanhusten hoitaja.” Tällöin voimme olla varmoja, että alalle hakeutuu opiskelijoita, jotka haluavat tehdä merkittävää työtä vanhusten parissa. Vanha sanonta ”määrä ei korvaa laatua” pitää paikkansa tässäkin asiassa.

Salla Seppänen

koulutusvastuujohtaja

Savonia-ammattikorkeakoulu

Kommentit

  • Reinhald

    Hyvä kirjoitus. Vaimo alalla,päivisin ruokatauot jää pitämättä kiireen ja vähäisten resurssien vuoksi.
    Kun tulee kotiin mitään ei jaksa enää tehdä ja harrastaa.
    Lisäksi päivän syömättömyys johtaa liialliseen iltapainotteiseen ruokailuun.
    Joka ei oman terveyden ja jaksamisen kannalta ole hyvä asia.
    Paino nousee ja verenpaineet.

Jätä kommentti

*