Uusi lukukausi käynnistyi vilkkaasti. Kaupungille on tärkeää, miten ylipäätään opiskelijat viihtyvät Kuopiossa. Alueen tulee olla vetovoimainen koko valtakunnan nuorille. Modernin opiskelijakaupungin imagon luominen vaatii pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä, jota Savilahden kokonaisuus hienosti tukee.
Markkinoinnissa on luotettu pitkään luontoarvoihin, mutta nuori aikuinen pitää kuitenkin Suomessa luontoa itsestään selvyytenä. Ehkä suurempi ongelma on elävän kaupunkiympäristön luominen. Esimerkiksi aikoinaan kaupunginjohtaja Kari Häkämies kuvaili Kuopion toria venäläiseksi lentokentäksi.
Vanhanaikaiset mielikuvat ovat vääriä, jotka osaltaan ovat syntyneet median myötävaikutuksella. Kuopiota usein kuvataan torinäkökulmasta, josta välittyy sellainen lupsakka ja maalaishenkinen ilmapiiri.
Kuopio on kokoonsa nähden vertaansa vailla oleva kaupunki. Tämä on muun muassa vireä koulukaupunki, täällä on urheiluseuroja pääsarjatasolla ja elävää kulttuuritarjontaa sekä kesällä että talvella.
Opiskelijoiden viihtymiseksi tarvitaan monia toimenpiteitä. Esimerkiksi pienituloiselle opiskelijalle edullinen ja toimiva joukkoliikenne merkitsee varsin paljon.
Kansainvälisyys tulee jatkossa korostumaan. Suurena haasteena on löytää ulkomaalaisille opiskelijoille iltatöitä, harjoittelupaikkoja ja aikanaan työpaikkoja.
Kuopio on hyvä paikka asua ja elää. Tämä ilmenee vaikka lukemalla keskustelupalstoja. Kuopioon aikoville opiskelijoille kerrotaan, että kaupunki on sopivan kokoinen ja täällä on lyhyt etäisyydet hoitaa asioita.
Yhdessä kirjoituksessa oli kehuttu myös iltaelämää. Kuuluisalla baarikadulla on helppo asioida. Takin voi laittaa yhteen narikkaan ja sitten on vaivatonta kiertää vierekkäisiä baareja talvellakin. Viihtyvyyttä tämäkin.
Jouni Vornanen
tiedottaja, Savonia-ammattikorkeakoulu