Yksin vaiko yhdessä – ajatuksia etäjohtamisesta

Kuva: Salla Seppänen

Tämä kevät on tehnyt etätyöstä arkea. COVID 19 -virus pakotti suurimman osan meistä tarkastelemaan omaa työtä uudella tavalla. Mitä voin tehdä kotona ja miten? Henkilökohtaisesti olen vahvasti ollut sitä mieltä, että johtamista ei voi tehdä etänä, koska johtamisessa tärkeää on yhteisöllisyys, avoin dialogi; ajatusten ja ideoiden jakaminen, toisilta oppiminen ja yhteisen osaamisen näkyväksi tekeminen.

Nyt olen ollut kymmenen viikkoa täydellisesti etätyössä kotona, keittiön pöydän ääressä, nauttien ruutuaikaa kahdeksasta kymmeneen tuntia päivässä. Johtaminen on muuttunut Teams- ja Zoom- palaverien kautta käytyihin keskusteluihin ja neuvotteluihin, jotka soljuvat katkeamattomana nauhana työpäivässä. Hyppään hetkessä aiheesta toiseen. Ihmiset ruudun takana vaihtuvat. Usein miten ei näytetä kuvaa, koska se vie kaistaa, joten vuorovaikutus on auditiivista – puheeseen ja sen tulkintaan perustuvaa. Otan kantaa, perustelen, kysyn, tarkennan tulkintaani, teen yhteenvetoja ja jatkosuunnitelmia, ja päätän palavereja.  Keskustelujen ja kokousten ajan teen ruutuvihkoon muistiinpanoja asioista, jotka tulee muistaa, koska ne vaativat tekemistä ja niitä tulee viedä eteenpäin.

Kokoukset ja palaverit vaativat paljon tarkkaivaisuutta ja keskittymistä. Päivän ajan sähköpostiini tulee viestejä tasaiseen tahtiin. Luen niitä aina kun vain on sopiva väli tai sitten työpäivän päätteeksi. Teams kymmenine ryhmineen on suorastaan tappava kaaos. Lista ratkaisua odottavista tehtävistä eri ryhmissä kampittaa minut työpäivän päätteeksi vielä tietokoneelle. Ei ihme, että illalla on päästävä ulos liikkumaan. Aistit kaipaavat värejä, tuulen suhinaa, linnun laulua ja liikettä sekä visuaalisena että kehollisena kokemuksena.

Minä, kuten varmaan moni muukin, olen löytänyt itsestäni introvertin, joka viihtyy etätyössä yllättävän hyvin. Sekin on tärkeää, jotta etätyössä ei koe turhautumista ja jopa uupumista.

Johtajana olen kokenut huolta henkilöstön jaksamisesta, kun en arjessa voi vaihtaa ohimennen kuulumisia, nähdä kasvoja ja ilmeitä. Lukea mahdollisia väsymyksen merkkejä. Rohkaista ja antaa positiivista palautetta. Pelkään, että olemme työyhteisössä nyt liian yksin, ilman toistemme tukea ja kannattavaa voimaa.

Kokemukseni on, että etäjohtaminen on kovin aikataulutettua ja asiapitoista. Kohtaamiset etänä pitää sopia etukäteen. Etsiä kalenterista aikatauluavustajan kautta kaikille sopiva aika vaihtaa ajatuksia ja jakaa näkemyksiä. Tuntuu, ettei voi vain soitella ja kysyä mitä kuuluu. Sehän olisi turhanpäiväistä, jopa toisen ajanhaaskausta. Huomaan, että olen siirtänyt arjen välttämättömät tehtävät verkkoon, mutta en ole osannut rakentaa yhteisöllisyyttä ja aitoja kohtaamisia etänä.

Tiedän, että etäjohtaminen voisi olla paljon vuorovaikutteisempaa, koska digitaalisuus mahdollistaa niin paljon erilaista yhdessä tekemistä.  Sosiaalisessa mediassa jaamme paljon asioita, jotka ilahduttavat meitä, ja joiden toivomme ilahduttavan myös toisia. Otamme kantaa asioihin. Olemme eri mieltä tai tuemme toistemme näkemyksiä. Tunnemme yhteenkuuluvuutta ja iloitsemme yhteisistä onnistumisista. Tarvitsemme sosiaalisen median kaltaista virtuaalista toimintaympäristöä ja –kulttuuria myös työyhteisöön. Missähän se piileksii?

Jo vuosia sitten todettiin OECD-maiden kansalaisten digitaitovertailuja tehdessä, että suomalaiset olivat loistavia käyttämään digitaitoja vapaa-aikanaan, mutta työssä niiden käyttö oli rajallista. Tämä näyttää olevan totta edelleen. Facebook, Twitter, Instagram, Snapchat luonnistuvat meiltä yksityiselämässä, mutta innovaatiot digitaaliseen yhteisöllisyyteen työpaikoilla taitavat olla vielä keksimättä. Olisiko se seuraava digiloikka?

Salla Seppänen, koulutusvastuujohtaja

Savonia-ammattikorkeakoulu

Jätä kommentti

*