Kosmoksen äärellä

IMG_8923

Antoine de Saint-Exupéryn tarinassa Pikku Prinssi rakasti sydämensä pohjasta erästä pientä ruusua, joka jossain tuolla – kaukaisella planeetalla – odotti häntä.

Kuten kuka tahansa mainioiden tarinoiden ystävä, rakastan minäkin tuota kertomusta. Rakastan Pikku Prinssin tavoin tuota itsepäistä ja koppavaa ruusua, jota Pikku Prinssi ei pysty unohtamaan edes ruusutarhassa kasvavat ruusut nähtyään.  “Tietenkin joku tavallinen ohikulkija voisi luulla, että minun ruusuni on samanlainen kuin te. Mutta se yksinään on teitä tärkeämpi, koska juuri minä olen sitä kastellut”.  

IMG_8921

Pikku Prinssin ruusua lukuunottamatta en ole koskaan varsinaisesti ollut kukkasten ystävä. Lukuisat yritykseni pitää omia tai muiden kukkia elossa, osoittavat, ettei minua ja kasveja ole luotu yhteen. Kukkaiskyynikko on kuitenkin helposti sulatetettavissa, mikäli sattuu poikkeuksellisen kauniina sunnuntaina Tampereen Arboretumiin.

IMG_8920

Vaikka Pyhäjärven rannalla sijaitseva puistoalue oli houkuttanut lukuisia sunnuntai-ihmisiä hellään huomaansa, katosi muu maailma ympäriltäni ihmetellessäni ruusuja. Ei mennyt aikaakaan kun olin jo todellisessa hurmiossa. Minä, joka en ymmärrä kasveista mitään. Vaihdettuani nopean askelmani hidastemposeksi ihmettelyksi, ymmärsin Pikku Prinssin olleen oikeassa – todellakin, jokainen ruusu on sittenkin omanlaisensa. Eikä riitä, että ne näyttävät erilaiselta – vielä mitä, näillä kaunottarilla on omat nimensäkin.

IMG_8933 (1)

IMG_8927

IMG_8928

Olkoon, että aikakaudellamme asioita pyritään laittamaan paremmuusjärjestykseen: siinä ruusutarhan keskellä minun oli mahdotonta kruunata kedon kunigatarta. Lienenkö huumaantunut ruusujen tuoksusta (tai siihen sekoittuvaan tuoreen pullan tuoksuun, joka leijaili kahvilalta päin) mutta yhtäkkiä unohdin tienposkeen jättämäni polkupyörän ja sen, että oli vienyt vain kymmenen minuuttia pyöräillä tähän paikkaan. Siinä ruusujen keskellä minusta tuntui, kuin olisin jossain kaukana, jännittävässä – ennenäkemättömässä paikassa.

IMG_8934 (1)

… onneksi universumi lähettää meille haaveilijoille väistämättä muistutuksia siitä, missä olemme.

Olen hahmottanut elämän ihanuuden vasta oivallettuani, ettei ihmeitä tarvitse aina hakea kaukaa. Toisinaan (ja mainittavan usein) ne ovat aivan lähellä. Maailma tarjoilee meille avoimin kämmenin kauniita kuvajaisiaan, asettaen vain yhden ehdon: pidä silmät auki ja innostu näkemästäsi.

IMG_8926

Nuuhkittuani ruusuja, kyykittyäni kukkapuskissa ja haaveiltuani omasta päärynäpuusta olin kadottanut kaikki epäilykset siitä, etteikö minusta voisi tulla kukkaihmistä. Ehdin jo haaveilla ihkaomasta ruusutarhasta, kunnes muistin minua viisaamman tahon opettaneen: Jos joku rakastaa kukkasta, jota ei ole enempää kuin yksi miljoonissa ja taas miljoonissa tähdissä, niin hän voi olla onnellinen, kun saa vain katsella sitä. Hän voi ajatella: Kukkaseni on täällä jossain.

IMG_8931

Niinpä hautasin haaveeni omasta ruusutarhasta ja kuiskuttelin uudelle mielipaikalleni lupauksia siitä, kuinka palaisin pian takaisin. Jätin ruusut (Pikku Prinssin tarina opettaa, että ruusuilla on aina taipumusta selvitä) ja omenapuut ja kuljin rantaan. Kesäpäivä oli kauneimmillaan, ihmiset rupattelivat, ruusut kukkivat ja kahvilasta kuului, kuinka lusikat kilisivät hiljaisesti kahvikupeissa. Edessäni virtasi Pyhäjärvi ja takanani humisivat kauniiden, jättimäisten puiden lehdet. Niin, maailma pitää meistä huolta.

Yhtäkkiä jossain alkoi soimaan kitara ja ruusutarhan yli kuului soitanta. Seistessäni siinä kuulin kauniisti lauletut sanat: “ajatella: hyvä voittaa

En tiedä johtuiko se ruusuista, auringosta vai sunnuntaista, mutta tuossa hetkessä minä uskoin siihen.

IMG_8937

 

IMG_8935

 

IMG_8922

Jätä kommentti

*