Kun vanhempia jännittää – eli kuinka selvitä ensimmäisestä koulupäivästä

Eräänä aamuna saan tekstiviestin: MOI! MISSÄ SÄÄ OOT JA MITÄ SÄÄ TEET? 

Tänään koulun aloittava kummipoikani on loppukesästä saanut ensimmäisen oman kännykkänsä ja hän muistaakin kummitätiään säännöllisesti tekstiviestein. Fiksu poika on itse opetellut lukemaan ja kirjoittamaan, hän osaa ulkomuistista eri maiden lippuja (joista onkin hyvin kiinnostunut) ja näpyttelee tekstiviestitkin tarkasti.

Kuten asiaan kuuluu, on koulureppu vielä itse ekaluokkalaista isompi. Silti jostain – kaikkien meidän huomaamatta – on putkahtanut esiin reipas pikkupoika, jolla on omia ajatuksia ja mielipiteitä, vaikka vasta äsken opeteltiin kävelemään.

Kummitädin taitoja ja malttia mitattiin ekaluokkalaiselle korttia askarrellessa.
Kummitädin taitoja ja malttia mitattiin ekaluokkalaiselle korttia askarrellessa.

Päivää ennen koulujen alkamista osallistuimme ekaluokkalaisten koulutielle siunaamiseen. Ilmassa oli jännitystä, eikä pelkästään tulevien koululaisten osalta. Koulun aloittaminen koskettaa ja liikuttaa myös vanhempia. Mielessä pyörii kysymyksiä: miten oma lapsi pärjää uudessa ympäristössä? Ystävystyykö hän uusien koulukavereiden kanssa? Miten me kotona voimme tukea oppimista? Lopulta kysymyksien alla piilee kuitenkin yhteinen ihmetys: miten aika on mennyt näin nopeasti?

Ekaluokkalaiset siunattiin koulutielle myös Messukylän Kirkossa, samaisessa paikassa, missä allekirjoittanut pääsi ripille, no.. muutama vuosi sitten.
Ekaluokkalaiset siunattiin koulutielle myös Messukylän Kirkossa, samaisessa paikassa, missä allekirjoittanut pääsi ripille, no.. muutama vuosi sitten. 

Myös kummipoikaani jännittää hieman koulujen alkaminen. Häntä mietityttää samat asiat kuin muitakin lapsia: miten minä osaan olla koulussa? Osaanko tehdä läksyt? Kerron, ettei hänen tarvitse olla huolissaan – kaikki menee varmasti hyvin. Ja sitäpaitsi: osaahan hän jo erään vaikeimmista jutuista – lausua virheettömästi sanan Egypti. Tällä taidolla mekin tienasimme lapsena ensimmäiset markan kolikkomme. Euroihin siirtyminen on toki tehnyt tästä tempusta arvokkaamman, nykyisin ensimmäisestä Egyptistä saa papalta euron.

Heitämme kummipoikani kanssa heipat ja pyydän häntä laittamaan tekstarin kun pääsee koulusta. Muistutan, että hänen täytyy toki tehdä ensin läksyt. Pieni hymy nousee huulille: Äh, läksyjä.

Meidän kummien ja vanhempien lienee turha murehtia. Lapsilla on usein  enemmän kyvykkyyttä soveltua uusiin ympäristöihin kuin meilä aikuisilla. Heitä ohjaa lapsenmielinen innostus ja tarkkaavaisuus, halu tietää ja ymmärtää. Ehkä olisi parempi ajatella, mitä me aikuiset voimme oppia lapsilta.

Edellisellä viikolla isäni opetti kummipojalleni matematiikkaa. Laskut onnistuivat ongelmitta. Tai niinhän me luulimme, kunnes illalla isä sai tekstiviestin:

Miks sä aina kysyt niin helppoja kysymyksiä, kysyisit mieluummin mitä on 10000000 kertaa 100.

Niin. Kyllä ne pärjäävät.


Mummu ja Daniel matkalla kirkkoon.
Mummu ja Daniel matkalla kirkkoon.

Iloa ja riemua koulutielle toivottaa,

Linda

 

Jätä kommentti

*