Metsään mentiin

Kuulun niihin onnekkaisiin, joiden mielestä metsissä tuoksuu lapsuus.

Ilmetenkin erätaidot jalostuvat kohdallani kuitenkin maltillisesti – vaikka lapsuusleikit leikittiinkin usein metsissä, on minulla vielä hieman oppimista. Se on nimittäin väistämätöntä, että meikäläisen lähtiessä mettälle on pelastuslaitoksen hyvä olla mukana. Aivan koko kompanjaa en saanut sunnuntaina mukaani, mutta kylmähermoisena palomiehenä tunnettu ystäväni Sampo sitävastoin lähti kaveriksi.

IMG_8436

Kaikki alkoi hyvin. Suuressa mustikkahurmiossa äidyin pohdiskelemaan metsää ja mustikoita niin intensiivisesti, että ensin hukkasin takkini ja varttia myöhemmin itseni. En tosin ehtinyt huomata olleeni hukassa, vaikka tunnin verran olin tarmokkaasti edennyt yhä kauemmaksi leiripaikastamme. Vasta kun kaikki mustikka-aiheiset ajatukseni oli ajateltu, huomasin olevani täysin eksyksissä, ilman takkiani ja sen taskussa tyytyväisenä jossain päin metsää surisevaa puhelintani.

Tein kuten kuka tahansa itseään kunnioittava eränkävijä tekisi. Istahdin mättäälle ja pohdiskelin maailmaa. Hetken siinä istuskeltuani aloin miettimään kumpi on huonompi juttu: se, etten enää koskaan löydä kotiini, vai se, etten enää ikinä saisi maistaa vastaleivottuja korvapuusteja. Olin syönyt noin puolet löytämistäni mustikoista (niin, eksyneen ei tarvitse luopua toivon lisäksi aivan kaikesta muusta) kun neuvokas ystäväni löysi minut ja neuvoi olemaan kuuloetäisyydellä lopun aikaa. Seuraavan tunnin aikana kerroinkin sitten kaiken mitä ikinä tiesin elämästä, maailmasta, Pentti Linkolasta ja minusta ja Pentti Linkolasta asumassa haavemaailmassani sinisessä torpassa. Tunnin monologin loppusonaattina lausumani “kyllä mettässä on sitten mukavaa kun on niin hiljaista” ei vakuuttanut muuten niin maltillista toveriani.

Tarmokkaana uhoajana olin asettanut vaateen, ettei metsästä poistuta ennen kuin kymmenen litraa ehtaa suomalaista mustikkaa kolisee ämpärissä. Lopulta, kerrottuani jo kaiken mitä maailmasta tiesin, aloin varovaisesti ehdotella kotiinlähtöä. Tiedusteluihin siitä, mitä tapahtui kymmenen litran uholle, käytin työni minulle suomaa valttikorttia ja maalailin skenaarion siitä, mikä nyt on kymmenen ja mikä ei ja olemmeko me edes olemassa.  Ei vastaväitteitä.

IMG_8437

Retken viimeinen kuva on tässä. Tulevaisuudessa palomiesten saunailloissa tullaan kertomaan legendaa naisesta, joka paini paljain käsin karhujen kanssa. Ja mikäli ei kerrota, niin siinä tapauksessa tulen ikuisesti pysymään siinä tarinassa, että puolikas ämpäri kuului Sampolle ja täysi minulle.

IMG_8438

(Itsepoimittuihin mustikoihin pätee samat lait kuin ulkona juotuun aamukahviin: ne nyt vaan maistuvat paremmalta kuin tavallisesti. Nämä kaunokaiset päätyivät lettuihin ja raakakakkuun!)

 

Sydämellisesti sinut uuteen blogiini tervetuliaaksi toivottaa,

Linda – keskinkertainen metsäläinen & itseoppinut mustikkafilosofi

Jätä kommentti

*