Lapsuuden pääsiäinen

Etsiskelin komeron nurkasta kassia,jossa säilytän pääsiäiskoristeita. Niitä tuttuja ja hyvin rakkaita monien vuosien, kenties vuosikymmentenkin takaa. Pitkäkorvainen ja hieman haalistunut pupupariskunta pääsee omalle paikalleen, samoin pajunoksiin ripustettavat koristemunat. Pupuparilla on ollut pitkä suhde, joka ei suinkaan ole aikojen saatossa vaatteiden tavoin haalistunut, vaan kukoistaa entistäkin ehompana. Ne istuvat aina käsikynkässä ja kylki kyljessä.
Viimeiseksi paperikassin pohjalta löytyy jotain hyvin muistorikasta ja aika vanhaakin. Niiden näkeminen kuljettaa minut hetkessä Saarelan kansakoulun pulpettiin ja ruokatunnin alkuun.
IMG_0072

Silloin 1960-luvulla meillä täytyi olla koulussa omat ruokaliinat. Niitä tehtiin käsityötunnilla vohvelikankaasta. Pienet hikiset sormet puristivat neulaa kuin hengenhädässä taiteillessamme kuvioita värikkäillä langoilla ruokaliinoihin. Aikojen myötä ne kaikki muut liinat ovat kadonneet jonnekin, mutta kaksi on onneksi säästynyt. Ne sain kauan sitten kummitädiltäni lahjaksi. Liinat ovat valmiina ostettuja ja niissä on kuvattu pääsiäistipuja, narsisseja ja värikkäitä munia. Muistan olleeni varsin ylpeä levittäessäni tipuliinan pulpetin kannelle ja ruokaillessa vilkuilin sitä vähän väliä. Se oli silloin silmissäni maailman kaunein liina. Nyt säilytän kahta liinaa yhtä tarkasti kuin kultaa. Kerran vuodessa otan tipuliinat esille ja herkistyn likimain kyyneliin saakka. Eivätkä ne kellertävät pinttyneet tahrat liinojen kulmissa haittaa yhtään pääsiäisen riemujuhlaa.
Lapsuuteni aikana meillä oli tapana lähteä Etelä-Suomeen sukuloimaan pitkien pääsiäispyhien ajaksi. Odotin niitä matkoja kovasti ja tavaroiden pakkaaminen pikkuiseen ”pompannapiin” oli juhlava hetki. Oli siinä kassia ja nyssäkkää, mutta kaikki oli tuiki tarpeellista mukaan otettavaa.
Kummitäti teki eväät pitkää matkaan varten ja taisipa meillä olla kahviakin pullossa tai ainakin maitoa. Juuri lähdön hetkellä enoni hermostui siihen tavaramäärään niin kuin yleensä miesten tapana on ja hän tuiskahti, että: ”Onko muistettu keittää myös puuroa peilariin?”
Eväiden varustaminen ja niiden syöminen kuului ilman muuta automatkaan ja Saarelasta lähdettyämme minä olin kuulemma jo ensimmäisen kerran Säviässä pyytänyt voileipää. Tällainen evästystapa onkin säilynyt läpi elämän aina tänne saakka, jos vain on tiedossa pitkä automatka. Sitä ihmettelen vieläkin kuinka kolme kookasta aikuista ja minä mahduimme siihen pieneen autoon semmoisen kassi- ja pussimäärän lisäksi. Mahtoi se pikku Fiat pullistella kyljistään, kun savolaiset matkasivat pitkin maanteitä.
En kovin paljoa muista niistä reissuista, mutta perillä kyläpaikassa uusien kirjojen lukeminen oli lempipuuhaani. Aikuiset touhusivat omiaan ja minä vaelsin Tiina-kirjojen maailmassa. Välillä herkuttelin suklaamunilla, mutta mämmin syönnin jätin aikuisille. Ajattelin silloin, että he ovat isompia ja rohkeampia lusikoimaan tuota tummaa likimain kakan näköistä jälkiruokaa.
Viimeisenä pääsiäispäivänä palasimme kotiin mummon ja ukin luokse. Ensitöikseni juosta kipaisin navetalle ja olin hyvin peloissani. Minä halusin tarkistaa, että oliko kaikilla lehmillä hännät vielä tallella? Mummo kertoili aina ennen juhlapyhiä vanhoja tarinoita pääsiäisyöstä, jolloin noidat liikkuivat. Niillä kun oli tapana mennä navetoihin leikkaamaan lehmiltä häntiä. Minä en tykännyt yhtään semmoisista ilkeistä trulleista ja niinpä huokasin helpottuneena navetan kynnyksellä nähdessäni kaikkien lehmänhäntien roikkuvan ehjinä alaspäin.
Sisällä mökissä tuvan pitkällä pöydällä oli kaunis kimppu pajunkissoja maljakossa. Olin maalannut vesiväreillä tyhjiksi puhallettuja kananmunia ja istuin penkillä ihailemassa niitä. Tuvan uunista levisi herkullinen ruuan tuoksu saaden mahani kurisemaan. Se kaikki silloin, kauan sitten, oli pienen tytön onnellista pääsiäisen aikaa.
Kirjoittaja on Keiteleellä asuva lähihoitaja, jonka rakkain harrastus on Lappi. Kirjoituksissaan hän kuvailee elämän varrella kertyneitä kokemuksiaan sekä pohtii elämän tarkoitusta ja onnellisuutta.

Kommentit

  • Sirpa Ruotsalainen-Niskanen

    Kiitos Maritta, kun jaoit muistosi kanssamme. Niistä oli ihana lukea! Kuva on kaunis, ja se pupupariskunta tosiaan yhtä rakastunut vuosikymmenestä toiseen – siinä sitä on esimerkkiä!.

  • Sirkka Myllys

    Kyllä ne muistot ovat samantapaisia minullakin, mutta olet kirjoittanut upean kertomuksen..

    • Maritta Kärkkäinen

      Kiitos palautteesta. On ihanaa, että meillä jokaisella on muistoja. Ne lämmittävät, tuovat iloa ja joskus kyyneleenkin silmännurkkaan :)

Jätä kommentti

*