Kävelee porojen kanssa

Kaamosta paossa pohjoisessa Lapissa. Hassua, vai mitä? Pimeän, vesisateen ja loskakelin vuoksi vaihdoin hetkeksi maisemaa. Savossa on kaamos, mikäli ei sattumoisin asu katuvalojen piirissä. Täällä pohjoisessa on lunta ja se valaisee. Sitä ei ole paljon, mutta innokkaimmat ovat päässeet jo hiihtämään. Tosin äskettäin alkanut suojasää vähensi lumen määrää reilusti.

Joka päivä kävelen kepein askelin pitkin metsiä ja nautin hiljaisuudesta. Mietin taas, miten tärkeää valo on. Se vaikuttaa niin moneen asiaan. Siihen miten elimistö toimii, kuinka me käyttäydymme, nukummeko hyvin ja jaksammeko puuhailla iloisin mielin. Kirkasvalolamppu! On se verraton keksintö. Ja siitä minulla on erittäin hyviä kokemuksia jo usealta vuodelta.

 

Tämä vuosi on ollut erilainen siinäkin mielessä, että lenkkikavereina ovat usein olleet vain porot ja kuukkelit. Olen viettänyt lähes erakkoelämää maaliskuusta alkaen, niin täällä mökillä kuin kotona Savossa. En tiedä olisinko pärjännyt näin hyvin ilman upeaa luontoamme ja kaikkea siihen liittyvää.  Näinä aikoina pohdimme keinoja, miten selviytyisimme normiarjesta ja pysyisimme terveenä päivästä toiseen.

Mutta pitääkö nyt olla huolissaan? Olen alkanut puhelemaan poroille? Yllä olevassa kuvassa vaadin kuuntelee tarkasti, kun tarinoin sille kuulumisia. Vasa kaivaa lumen alta syötävää, eikä perusta tuon taivaallista hömppäjutuista.

Se on varsin huoleton veikko seuratessaan emoa, mutta samalla se oppii kulkemaan porojen käyttämiä ikiaikaisia polkuja sekä selviytymään pohjoisen karuissa olosuhteissa ja alati vaihtuvassa säässä. Jotenkin samaistun tuohon poron vasaan.

Kuukkeli, tuo kaunis pohjoisen emäntä ja kulkijan kaveri. Sitä ei näytä masentavan. Se lennähtää rohkeasti repun päälle, pyrähtää käsivarrelle tai istahtaa huvikseen olalle. Kuukkeli kesyyntyy nopeasti, kun vain taskusta löytyy jokin makupala.

Aamuhämärissä ne istuvat jo rivissä terassinkaiteella odottamassa, että ihminen antaisi niille mieluista aamupalaa. Nehän ovat minulle onnenlintuja ja tuottavat paljon iloa sekä hyvää mieltä.

Pian hiippailen ulos siniseen hämärään ja sytytän kynttilälyhdyt. Illalla luen hyvää kirjaa, tai katson jonkun elokuvan ja haudutan inkivääriteetä, jonka kanssa nappaan palan tummaa suklaata. Takkatulen ääressä ajattelen hassuja. Voisimmepa säilöä valoa, mutta se yritys päättyisi takuulla samoin kuin niille hölmöläisille kävi siinä yhdessä sadussa.

Jätä kommentti

*