Kevättä

Olemme saaneet nauttia upeasta aurinkoisesta säästä menneiden räntäsadepäivien jälkeen. Yöpakkaset ja hankikanto. Mikäs sen mukavampaa, kun pääsee liikkumaan niin helposti. Askel nousee kevyesti, ajatus on lähes kristallin kirkas ja mielessä pyörii monta uutta suunnitelmaa. Kevät ja kesä. Mitäpä ihminen muuta tarvitsee näin ensi alkuun. Valoisat ja kuulaat aamut houkuttavat lenkille. Piipahdan usein rannassa tutkimassa joko Nilakalla näkyisi sulaa. Lähimetsä kutsuu polulle, mutta sitä pääsee vain vähän matkaa, kun edessä on vielä paksulti lunta. Tulviiko metsän läpi virtaava puro tänä keväänä, ja onko koskikara ilmestynyt jo kivelle niiailemaan? Monet muuttolinnut ovat saapuneet ja pysähtelen kuuntelemaan niiden aamukonserttia. Mustarastaiden hilpeät luritukset nostattavat hymyn huulille.

Ulkona tapahtuu nyt niin paljon ja se hullaannuttaa ainakin luontoihmisen. Pian lumet ovat muisto vain ja sitten saamme seurata kasvun alkua. Ensin tarkastetaan kuinka pensaat ja perennat ovat selviytyneet talvesta. Sitten jännätään, missä vihertää ja minne ilmestyvät ensimmäiset kukat. Itselläni on vain yksi ainut toive tälle keväälle, että pääsisimme eroon koronasta. Se on kurittanut meitä liian kauan, mutta eihän tässä auta muu, kuin taistella ja noudattaa ohjeita viimeiseen tappiin asti.

Mahdollisesti pääsen piakkoin kokemaan toisen kevään tulon pohjoisen mökkipaikkakunnalle ja se onkin huikea kokemus. Viime keväänä siellä oli melkoiset tulvat ja lähijoen vesi virtasi vuolaana metsässä, rikkoi vähän tietä ja vanhaa siltaakin. Koiraystäväni Nalle ja Rölli ovat pitäneet minut hyvin ajan tasalla lähettämällä videoita ja kuvia. Tämän upean aamuhetken päätteeksi kuuntelen juuri keväästä hurmaantuneen palokärjen pärinää ja katselen lintujen aamupalastelua ruokintapaikalla. Niille täytyy laittaa vielä tarjolle auringonkukansiemeniä ja kauranjyviä. Pidän nyt pientä taukoa tältä sivustolta ja nautin täysillä keväästä. Elämyksellistä aikaa teille kaikille.

 

Jätä kommentti

*