Nurinmuokattua sianvillatuuvvinkia pystykauluksen kanssa

”Kalle tulloo, Kalle tulloo” huusin riemuissani ja katselin mäkeä ylös pyöräänsä taluttavaa miestä.
Mummo tuli kuistille katsomaan ja totesi, että nytpä saammekin heinäntekoapua. Olin aika pieni tyttönen silloin, mutta muistan tämän Kallen oikein hyvin. Ehkä siitä syystä, että hänellä oli aikaa tarinoida lapselle ja joskus hän keksi minulle hauskoja leikkejäkin.
Siihen maailman aikaan maaseudulla kiersi kulkumiehiä ja he pysähtelivät taloissa auttamassa kaikenlaisissa töissä saaden siten myös täyden ylöspidon. Heille ehkä maksettiin rahapalkkaa, mutta sitä en jaksa muistaa. Pieni tyttö ei huomannut semmoisia aikuisten asioita.
Elettiin heinäkuuta ja ukki oli jo aloittanut Panun kanssa heinän niiton. Panu oli rauhallinen ja lempeä hevonen. Minä sain laittaa kotileikin sen mahan alle ja Panu seisoi paikallaan liikahtamatta vaikka koko päivän. En muista ihan varmaksi nostiko ukki minua koskaan Panun selkään, mutta ainakin kerran yritin ratsastaa meidän lehmällä. Se ei oikein sujunut. Eikä siitä hommasta tykännyt ukki eikä muistaakseni se lehmäkään. Jouduin siis luopumaan reippaasta ratsastajan urastani jo ani varhain.
Sitten mummo huusi syömään ja kipaisin nopeasti sisälle. Tuvassa pitkän pöydän ääressä istui jo Kalle virttynyt villamyssy päässään. Kesähelteelläkin hän piti myös kaulahuivia kaulassaan. Muuten Kalle saattoi touhuta heinäpellolla ilman paitaa. Joku sanoi, että Kallea vaivasi paha reumatismi. Minua se nauratti silloin ja mietin, että missähän kohti miehellä on semmoinen reuna ja tissi, kun päällepäin ei näkynyt mitään.
Mummo oli keittänyt maitopottua ja minä painelin lautasellani perunat hienoksi muusiksi. Maitoa tietenkin roiskui pöydälle, mutta Kalle iski minulle silmää pyyhkäisten tipat flanellipaidan hihallaan pois. Hymyilin ja ajattelin, että Kalle on minun paras kaverini.
Syötyämme miehet huilasivat hetken. Kalle tupakoi ulkona ja ukki oikaisi selkäänsä sängyn päällä. Loppupäivä tehtiin heinää ja minä juoksentelin pellolla seipäiden välissä piilosilla. Läksin sitten mummon kanssa pois niityltä, kun lehmien navettaan haku ja lypsyn aika lähestyi. Leikin kotileikkiä tuvan seinustalla ja laitoin tomerana ruokaa pienissä kipoissa puhellen samalla itsekseni.

IMG_3163
Jossain välissä mummo oli käynyt sytyttämässä tulet savusaunan kiukaan alle ja sitten kiiruhtanut sisälle tupaan laittamaan perunat tulelle. Saunan piipusta nouseva savu tuoksui ja lempeä kesätuuli heilutti narulla kuivuvaa pyykkiä. Minä odotin leikin lomassa heinäpellolta palaavia, sillä ajattelin tarjota Kallelle ensin omia keitoksiani. Olin murskannut kippoon raakoja viinimarjoja, lehtiä ja voikukkia. Asettelin valmiiksi pienet lautaset ja lusikat kannon päälle Kallea odottamaan.
Viimein porukka palasi pellolta pihaan ja huusin Kallen luokseni. Pienenläntä mies käveli hitaasti ja tuli istumaan tuvan ikkunan alla olevalle penkille. Kalle sanoi, että paleltaa ja minä katsoin häntä kummissani. En ymmärtänyt miten heinäkuun helteellä voi paleltaa. Sitten tarjosin Kallelle leikkiruokaa hienosti lautaselta, mutta en osannut vastata mitään, kun mies kysyi ruuan nimeä.
Kalle oli syövinään ja maiskutteli, että onpas tämä hyvää. Minä olin onnellinen ja niin kovasti mielissäni saamistani kehuista. Kalle katseli minua pää kenossa ja aikansa mietittyään sanoi keksineensä leikkiruualle nimen. ”Tämä on sitä nurinmuokattua sianvillatuuvvinkia pystykauluksen kanssa,” sanoi Kalle. Minulta meni sormi suuhun, sillä nimi kuulosti ihan hassulle enkä heti pystynyt sitä edes toistamaan. Sitten nauroimme makeasti ja kerroimme tuvan ruokapöydässä sen erikoisruuan nimen kaikille. Minulla oli ollut onnellinen ja hyvä päivä.
Illalla kylvimme savusaunassa ja koska Kallea palelsi melkein aina hän oli pyytänyt päästä nukkumaan saunan ylälauteelle. Sieltä hän oli herännyt aamulla hiestä märkänä. Patjakin oli kastunut, mutta Kalle oli vain nauranut ja sanonut, että: ”Jopahan saen nukuttua makkeesti.”
Kirjoittaja on Keiteleen Kulvemäessä kahden hengen taloutta asuva rotukissan omistaja. Kirjoituksissaan vanhoista ajoista ja historiasta kiinnostunut Kärkkäinen pohtii elämän tarkoitusta ja onnellisuutta.

Kommentit

  • Sirpa Ruotsalainen-Niskanen

    Tuljpa suu makkeeks Maritan juttua lukiessani, kun maistelin tuota hänen keitoksensa nimeä! Sirpa

  • Ahma

    Hauska tarina :D Kallella taisi muuten olla fibromyalgia. Kuulosti vaiva niin kovin tutulta, kun itsellänikin on.

Jätä kommentti

*