Pohjoisen väriterapiassa

Kesä vilahti ohitse melkein huomaamatta. Mutta helteinen heinäkuu jäi polttelemaan mielenpohjalle pitkänä ja kuumana painajaisena, josta tulen kertomaan vielä ikäloppunakin. Siis, jos elän pitkään ja satun muistamaan. Muutenhan kesä oli oikein mukava, ainakin melkein. Hallan pahalainen ja kuivuus veivät lupaavasti alkaneen marjasadon. Vaan eipä hätää. Käänsin auton rattia pohjoisen suuntaan ja täältä sain kerättyä suuret mustikat, mutta hillat täytyi ostaa. Meillä Savossa sanotaan mieluummin lakka, mutta täällä pohjoisessa kuulin, että lattiat lakataan ja hillat poimitaan. Jo vain se sopii niin.

Syyskuulla syntyneelle tämä on parasta aikaa. Kyllä jokaisessa on oma viehätyksensä, mutta nämä pohjoisen Lapin kahdeksan vuodenaikaa ovat aivan oma lukunsa. Ja ymmärtääkseen, ne on elettävä ja koettava. Vaihtuva ja erikoinen pohjoisen valo, ilman puhtaus, kaikki tuoksut, värit ja tämä parhaillaan oleva komea ruska.

Ei kuulkaa ahdista eikä purista, kun lähtee luontoon ja riipaisee sielunsa täyteen tällaista väriterapiaa. Tuntureiden rinteet punertavat ja mökin ympärillä oleva mäntymetsän pohja hehkuu punasävyissä. Lehtipuut pukeutuivat keltaiseen vasta muutama päivä sitten ja suot välkkyvät kullanruskeina auringonvalossa.

Kynäni tuntuu tylsyneen, joten kuvat saavat puhua puolestaan kertoen hyvästä mielestä, onnellisesta olosta ja kiitollisuudesta. Koiraystäväni nauttivat lenkkeilystä. En tiedä kuinka paljon niillä on värisilmää, mutta eivät ne näytä panevan pahakseen ruskakylpyjä varvikossa. Nalle ja Rölli kirmaavat tuntureiden rinteillä, syövät ahmien mustikoita ja nauttivat olostaan kuten mekin ihmiset. Lopuksi tervehdys kaikille näiltä karvatassuilta. Koirakuvat: ystäväni Anne Pantsu ja Kimmo Mäkiranta.

     

 

 

Jätä kommentti

*