Saivon henkäys

Joka syksy iskee matkakuume ja kohteena tietenkin Lappi. Kiivaana oirehtii tämä tauti ja tuskat ovat joltisenkin sietämättömät. Kyseessä on se kuuluisa parantumaton Lapin kuume.

Kullervo Kemppinen kiteyttää kuumetaudin kirjassaan Lumikuru: ”Lapin kuume, kuten muutkin taudit, tarttuu vain siihen, joka on sille altis, mutta keneen se tarttuu, hänestä se ei milloinkaan hellitä. Tuohon tautiin tiedän vain yhden lääkkeen, yhden lievityksen: on palattava Lappiin yhä uudelleen. Lääkkeellä on vain yksi paha vika: jokainen annos tekee taudin entistä pahemmaksi. Sitä ei kuitenkaan sure se, joka on saanut ammentaa sieluunsa hitusenkin Lapin tunturimaan suuruutta ja avaruutta.”

Täällä siis ollaan ja katsellaan miten ruska hiipii maisemaan. Se saapuu tuolta tuntureiden rinteiltä ujosti punastellen ja sitten hiljaa hivuttautuu värikylläisenä yhä alemmaksi. Täällä on aina kaunista. Ihan kaikkina vuodenaikoina. On avaruutta ja hiljaisuutta, jos viitsii patikoida tarpeeksi kauas ja korkealle. Tuorein ja oudoin kokemus liittyy tällä kertaa saivoon. Saimme majoittua erääseen viihtyisään mökkiin upean saivojärven rannalle.

IMG_9493

Muinaisten saamelaisten elämään ja heidän maailmankuvaansa nämä saivot liittyivät erittäin kiinteästi. Ympäröivä luonto oli täynnä henkiolentoja, joiden suopeudesta ihmisten toimeentulo ja elämä riippui. Niitä palvottiin ja lepyteltiin uhrilahjoin. Saivoja on monenlaisia, mutta kerron hieman tästä järvestä. Siinä on kaksinkertainen pohja. Välipohjassa on reikä ja sitä kautta pääsee saivokansan eli manalaisten järveen, jossa elellään onnellisina ylösalaisin. Se alimmainen järvi on mittaamattoman syvä eikä tiedetä mihin siellä oleva vesi johtaa. Pimeänä iltana rannassa voi kuulla outoa pulputusta, vaikka lähellä ei ole puroa, putousta eikä mitään sellaista joka selittäisi oudon äänen. Kuuntelimme sitä hiljaisina ihmetellen. Pelkoaan ei kukaan tunnustanut. Äkkiä huomasimme tyynen veden pinnalla outoa liikettä. Olivatkohan ne tavallisia kaloja? Se ei sinä iltana selvinnyt. Vikkelästi oliot kurkkivat meitä. Ne uivat aavistuksen verran pinnan alla mutkitellen. Saivot eivät anna kaloja mikäli ihminen meluaa ja käyttäytyy huonosti. Saivojärven kalat ovat tänäkin päivänä kuulemma erittäin vaikeasti pyydettäviä ja sen tosiasian meille kertoi eräs paikallinen kahviota pitävä ja kalastusta harrastava mies.

Hämärän laskeuduttua tulistelimme rannalla ja paistoimme makkaraa. Kävelin myöhemmin rantapolkua pitkin ja kompastuin. Taisinpa päästää suustani muutaman voimaannuttavan mahtisanan. Onneksi en sentään sotkeutunut puun juuriin ja kaatunut varvikkoon. Järvenpinta kupli hetken aikaa ja naurahdin omille ajatuksilleni mahdollisesta saivokansasta. Olikohan kiroiluni kuulunut välipohjan läpi ja kaikunut järven päästä päähän? Sitten vähän myöhemmällä saunoimme. Peseydyimme tällä salatulla ja tervehdyttävällä järvivedellä. Parhaillaan odottelemme sen vaikutuksia. Hyvin mielelläni luopuisin jatkuvista nivelkivuista. Kenties lisäbonuksena rypyt oikenisivat ja naama nuortuisi useilla vuosilla.

Seuraavan yön nukuimme makeasti. Mitä nyt muutama pieni painajainen kiusasi aamuyöstä. Johonkin aikaan olin kuulevinani omituista hipsutusta yläkerran parvekkeelta. Siltä mikä avautuu järvelle päin. Toiset eivät olleet kuulleet mitään tai eivät uskaltaneet sanoa.
Kyllä aamukahvi maistuu makealle, kun silmien eteen avautuu tunturimaisema ja peilityyni saivojärvi. Vesi saunassa oli vielä lämmintä, joten menin pesemään unihiekat silmistäni.
Kumarruin juuri lattiakaivon ylle kaatamaan pesuvadista vettä, kun se tapahtui. Lattiassa olevasta ritilästä pöllähti voimakas lämmin henkäys ja kuului ääni: puuuuhhhh. Hämmästyin kovasti. Ehkä hieman pelästyinkin ja oikaisin nopeasti selkäni. Tuntui siltä, että joku katsoi minua lattiakaivon ritilän läpi. Sitten purskahdin raikuvaan nauruun. Tilanne oli jotenkin liian koominen. Hoipertelin takaisin tupaan. Pitkän pöydän takaa kohtasin kaksi hämmästynyttä silmäparia. Hirnuin katketakseni ja toiset koettivat kysellä mille nauran. En saanut heti vastatuksi ja he tuntuivat arvelevan jotakin hulluksi tulemisesta. Juuri semmoiselle se tuntuikin. Nauroin edelleen enkä saanut sitä katkeamaan. Viimein lopulta hillitön hihitys muuttui itkuksi. Nostin käteni pystyyn ja pyysin armoa. Kuivasin märät kasvoni ja sain kerrotuksi saivo-ukon lymynneen lattiakaivossa ja puhaltaneen minua silmään. Sille naurettiin sitten porukalla mahat kippurassa. Aika näyttää millaisen hengen saivo hönkäisi sisälleni ja muuttaisiko se kenties käyttäytymistäni tulevaisuudessa :) Näissä tunnelmissa ja syvissä mietteissä kuljen uusia polkuja eteenpäin.

Kirjoittaja on Keiteleen Kulvemäessä kahden hengen taloutta asuva rotukissan omistaja. Kirjoituksissaan vanhoista ajoista ja historiasta kiinnostunut Kärkkäinen pohtii elämän tarkoitusta ja onnellisuutta.

Kommentit

  • Päivi Fils

    Ihana kirjoitus. Lisää näitä kiitos. Tuntui kun olisin itse ollut reissussa mukana. Kiitos paljon!

  • sirkka Keuruulta

    Olet ilmiömäinen kirjoittajaksi syntynyt.
    Jospa se saivo-ukko ei suuttuisi kun nauroitte hänelle.. Kurkistappa nyt uudestaa ukkoa tervehtimään ja kerro, että ilosta nauroitte kun hän oli huomannut teidän saapuneen paikalle.
    Samoin Sinulla on hyvä näkö nähdä sitä mitä toiset eivät näe, Sinulla on herkka sielu vastaaottaa viestejä, mitä oudoimmissa oloissa . Eipä sitä taitoa monelle annetakaan. Mutta elä niitä naamasi ryppyjä poies huuhtele ne kertovat elänän kokemuksesta, jota olet lahjana saanut. Toivon Sinulle oikein lumoavaa Lapin reisua ja kerää kaikki muistot ja erikoiset lapin ilmiöt, sillä ne eivät itseänsä ilmaise jokaiselle, vaan sellaiselle jolla on herkkä sielu ja vankka usko heidän olemiselleen, siellä omassa rauhassa ja varmaan aina odottaa Maritan käyntejä tervehtimässä heitä. Toivon kaikesta pienestä tahdistetusta sydämestäni Sinulle hyvää lomaa ja upeita kokemuksia.

    • Maritta Kärkkäinen

      Kiitos mukavasta ja mieltä lämmittävästä palautteesta.

  • Sirpa Ruotsalainen-Niskanen

    Mielenkiintoinen ja jännittävä kertomus, jossa kuvaus on hyvin eloisaa.

Jätä kommentti

*