Sitä on kaivettu muutakin kuin onkimatoja

Mistä lienee tuo outo ajatus putkahtanut mieleen, että voisihan sitä käydä huvikseen Lemmenjoella katsomassa mitä ne ihmiset siellä puuhaavat. No, tuumasta toimeen ja varaamaan Inarin Kultahovista muutaman vuorokauden lomapaketti puolihoidolla. Siinä vaiheessa emme arvanneet millaisen kuumeen se reissu nostattaisi. Matkalla poikkesimme mielenkiintoisissa paikoissa ja taisimme yöpyä ainakin Pyhätunturin maisemissa ja Saariselällä. Niissä maastoissa ihmiset melkein makaavat Lapin kullan päällä. Nelostiekin on Saariselän kohdalta kultahiekalla koristeltua, mutta sen tajusimme vasta muutamia vuosia myöhemmin.
 
Inarin kirkonkylä on kauniilla paikalla ja Inarijärven aallot huuhtelevat savolaisten matkaajien hikisiä varpaita. Jo vain se on syvä ja pitkä järvi. Laulussa sanotaan, että:”Kuvastuu vaarat illoin sen kalvoon sinervään ja lappalainen silloin käy kalaa pyytämään.” Pohjolan järvi on kolmanneksi suurin Suomen järvistä ja hyvin kalaisa. Savossa vedellään haukia ja ahvenia, mutta annapa olla millaista arvokalaa tämä Inarijärvi antaa onnekkaalle pyytäjälleen: lohta, taimenta, rautua, harjusta, siikaa ja muikkuja. Noista ensiksi mainituista meikäläinen näkee vain herkullisen maukasta unta.
Joskus unimaailma muuttuu kuitenkin todeksi ja niinpä saimme nauttia monta herkullista ateriaa Inarin Kultahovissa arvokaloista ja poronlihasta taitavasti valmistettuina.
 
Eräänä aamuna kävimme tiedustelemaan Lemmenjoesta. Tutkimme karttoja ja katselimme kullanhuuhtojien seutuja. Hotellin henkilökunta opasti meitä ja pian olimme yhteydessä erään poromiehen perheen kanssa. He järjestivät päiväretkiä, joihin kuului venematka pitkin upeaa Lemmenjokea, kahvi ja lounas maastossa sekä kullanhuuhdontaa perheen omalla valtauksella. Saatte uskoa, että kaksi savolaista oli täpinöissään. Reppu pakattuna ajoimme ensin autolla Lemmenjoelle ja siellä porotilan pihalle. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja siinä saimme pian kuulla, että retkelle tulisi mukaan saksalainen kuvausryhmä. Kysyivät, että haittaako se meitä? Vilkaisimme toisiamme ja vastasimme, ettei se olisi mikään ongelma.
Matka jokiveneillä oli jännittävä. Venettä kuljettava lappalainen väisteli taitavasti kiviä ja karikoita, mutta kahdessa kohdassa meidän oli noustava kävelemään joenvartta pitkin. Veneessä olisi ollut liian raskas lasti mataliin kivikkopaikkoihin. Maisemat olivat upeita ja sää suosi retkeämme. Saksalaiset kuvasivat jokea ja meitä koko venematkan ajan sekä jatkoivat samaa perillä leirissä. Kultaa huuhtoessamme kamera näytti surraavan tämän tästä, mutta innoissamme unohdimme sen kokonaan.

IMG_3823
 
Saavuimme perille ja edessä oli patikoitavana pitkä ”hengenahdistuksen”-mäki. Totta tosiaan se oli nimensä veroinen ja vähän väliä täytyi pysähtyä lepäämään. Leiriin saavuttuamme meitä opastettiin kaivamaan penkasta hiekkaa ja sitten huuhtomaan sitä. Vaskooliin otetusta hiekasta viskeltiin ensin suurimmat kivet pois. Sitten vaskoolia pyöritettiin ja huljuteltiin juoksevassa purovedessä. Aina päällimmäiseksi jäänyt sora huuhdeltiin veteen sillä raskaana metallina kulta jäisi kuulemma vaskoolin pohjalle. Se oli hauskaa ja jännittävää. Onnelliseksi lopuksi elämäntoverini kanssa huuhdoimme pienet hippuset kultaa. Eipä ollut kuulkaa riemulla rajoja. Ylempänä rinteessä tulistelupaikalla istui punakkanaamaisia ja onnellisia ”kullankaivajia.” Porokeitto sekä pannukahvit maistuivat niin meille kuin saksalaiselle filmiryhmällekin. Paikalle lennähtäneet kuukkelit saivat tietenkin oman osansa retkieväistä.
 
Päivä oli onnistunut ja uusia elämyksiä täynnä. Siitä riitti muistelemista pitkäksi aikaa eikä se saksalaisten tekemä filmikään huono ollut. Päinvastoin, sillä he olivat kuuluisia juuri luonto- ja matkailufilmeistään. Netin kautta mekin sitä elokuvaa tiirasimme sitten myöhemmin syksyllä.
Vaan annapa olla mitä sen jälkeen tapahtui? Kävimme useana syksynä Lapissa huuhtomassa kultaa ja saimme sitä ihan mukavasti. Lapin Kullankaivajain liiton valtauksilla se onnistui helposti, koska olen siinä liitossa jäsenenä. Parantumattomasti me emme sairastuneet kultakuumeeseen, mutta tulevaisuudessa sitä voisi vielä käydä joskus kokeilemassa. Koko loppuelämäni tulen hymyilemään elämäntoverin lausahdukselle kullankaivusta: ”Tämä on paljon hauskempaa kuin pilkkiminen.”

Kirjoittaja on Keiteleen Kulvemäessä kahden hengen taloutta asuva rotukissan omistaja. Kirjoituksissaan vanhoista ajoista ja historiasta kiinnostunut Kärkkäinen pohtii elämän tarkoitusta ja onnellisuutta.

Kommentit

  • Päivi Fils

    Hauskaa että teillä on blogeja erilaisista aiheista. On mielenkiintoista. Tätäkin oli mukava lukea.

Jätä kommentti

*