Helmikuun helmiäisiä täältä pohjoisen luonnosta. Tykkyluminen metsä tarjoaa kulkijalle hienon ja satumaisen kokemuksen. Sellaisen, johon tahtoisi uppoutua pidemmäksikin aikaa. Katselen lumisten puiden outoja hahmoja ja löydän niistä jättiläisen, avaruusolion, lumisen piilopirtin ja vekkulin  menninkäisen. Aurinko lämmittää jo säteillään ja kirkas taivas ylläni on huikaisevan sininen. Taas kerran luonto on vanginnut minut kauneudellaan.

Läheisen joen kohina ei kuulu mökille talvella, mutta silti jokivarsi houkuttelee minua päivittäin luokseen. Kaikkina vuodenaikoina siellä riittää ihmeteltävää. Tämä pohjoisen sää on hyvin yllätyksellinen. Muutama päivä sitten joessa ei näkynyt virtaavia paikkoja, mutta tänään vesiputousten hiljainen kohina kuului jo matkan päähän. Siellä näkyi paljon jänisten ja kettujen jälkiä, joten käynnissä lienee ollut jonkinmoinen kilpajuoksu. Jokivarren ahkerat saukot olivat laskeneet taas mäkeä ja päätyneet sitten sulaan veteen kalastamaan. Niiden touhuja onkin varsin hauska katsella.

Olen saanut seurata vuodenaikojen vaihtumista ja elämää jokivarrella. En voi lakata ihmettelemästä sitä, kuinka huomaan liikkuessani aina jotain erilaista. Suurella mielenkiinnolla odotan kevättä. Ehkäpä se tuo taas uuden kokemuksen. Lähistöllä pesii majava jota en ole onnistunut näkemään, mutta sen pesä on tiedossa, joten katsotaan miten minulle käy. Toinen jännityksen aihe on joen ylittävä vanha maantiesilta. Vieläköhän se kestää talven lumitaakan ja ensikevään tulvat. Se on nähnyt monenlaista eläintä ja ylitseen kulkijaa. Joella sekä vanhalla sillalla olisi paljon kerrottavaa.

Nautitaan ja voimaannutaan Suomen upeassa talvisessa luonnossa.