Viherpeukalon sietämätön kesäkutina

IMG_0891
Viime keväänä ja kuluneena kesänä olen viettänyt puutarhavapaata aikaa tai ainakin olen selvinnyt hyvin pienillä töillä ja mitättömällä rahasummalla. Sinällään tämä tauko on ollut helpotus kipeille nivelille, mutta erittäin vaikeaa viherpeukalolleni. Sitä on aika ajoin syyhyttänyt tuskallisen paljon, mutta olen taistellut vastaan ja selviytynyt voittajana. Toki tunnustan kesän kynnyksellä pistäytyneeni nopeasti puutarhamyymälässä, mutta kuljin siellä puoliksi suljetuin silmin ja tyydyin vain hipelöimään muutamia mielenkiintoisia taimia.

IMG_0889
Omassa pihassa pensaat, pikkupuut ja monivuotiset istutukset ovat kyllä kukoistaneet ihan itsekseen ja yksi omenapuu on nyt niin täynnä kypsyviä hedelmiä, ettei milloinkaan ennen. Sen sijaan perheomenapuun mokoma, jonka piti tehdä kolmea eri lajiketta herkullisia omenia, ei edes kukkinut keväällä.
Tyttäreltä saatu paratiisiomenapuun taimi on jäniksen sabotointiyrityksistä huolimatta kasvanut valtavaksi puuksi ja se riiputtaa pienien hedelmien täyttämiä oksiaan viinimarjapensaiden päällä. Puu on vienyt myös tilan suklaakirsikalta, joka kyyhöttää sen varjossa surkean oloisena. Se ei nauti ollenkaan paratiisimaisesta tunnelmasta ja yritän kaivaa sen pian maasta ylös ja siirtää sitten tontilla parempaan paikkaan.
Se uusi ihan tavallinen kirsikkapuu teki kaksi marjaa ja tuumasin, että vau! Se on hieno alku tulevaisuuden suurelle kirsikkasadolle. Niin sitten ne kaksi marjaa: lintu söi toisen ja minä mielikuvitusfanfaarien soidessa sen toisen. Se oli erinomaisen herkullinen ja ikimuistoinen hetki.
Pihallani eräs toinen liian suureksi kasvanut puu: pilvikirsikka sai erittäin tylyn tuomion ja se kaadettiin pois. Senhän piti kasvaa vain kohtalaisen kokoiseksi, mutta kesä kesältä se kurkotti oksiaan yhä vain ylemmäs. Liekö ollut peräti taivas tavoitteena tai ainakin ne pilvet.
Pilvikirsikka-vainaan kannon lähellä sulotuoksuinen ja herkän kaunis jasmiinipensas saa rauhassa oikoa oksiaan, kukkia valkoisena kukkamerenä ja levittää mansikantuoksuaan koko pihamaan täydeltä.
Muutamia perennakukkia on lähtenyt jossain vaiheessa omille teilleen, mutta kas – uusia yllättäviä kukkasia on tullut tilalle. Aikani ihmettelin sitä kunnes ajattelin, että mikäpäs siinä jos puutahan hyvä haltija uusiikin istutuksiani. Ilmaisia ja mukavia yllätyksiähän ne ovat sekä tervetulleita piristämään puolivilliä pihamaata.
Olen istunut viime päivinä mietteissäni Onnelan kasvihuoneessa ja tehnyt uusia suunnitelmia ensi kevääksi ja kesäksi. Olen varma, etten pysty pitämään toista välivuotta kukkien ihmeellisestä maailmasta, mutta hyvin maltillisesti aion laittaa nämä uudet kasvun ihmeet käyntiin – sitten joskus ensi keväänä.
Jotain satoa on sentään saatu ja tässä on jo jonkin aikaa nautiskeltu oman pellon perunoista. Ne ovat kasvaneet kauniiksi ja sileiksi kuin kananmunat. Niitä on ollut ihanaa popsia mölökäytyksen (voissa ja kermassa haudutetun sipulikastikkeen) kanssa.
Melkein unohdin mainita mansikat, joita ei sitten kovin paljoa tänä kesänä kypsynytkään, mutta ne keväällä vanhaan veneeseen istutetut taimet tekivät jo monta herkullista ja suurta marjaa. Aivan selvästi niissä oli aistittavissa hyvin herkkä ja kevyehkö tervan maku tai olisiko se ollut vain pelkkä tuoksuaromi.
Harvassa pihassa lienee samantapaista uutta lajiketta, ”tervamansikkaa.” Pitänee vielä muistuttaa, ettei minulla ole semmoista oikeaa hienoa puutarhaa. On vain hupsu villi piha, jossa voi kulkea ja kummastella ja joskus jopa hymyilläkin.
Olen kuluneena kesänä reissannut pohjoisessa ja viimeksi ennen sinne lähtöäni nakkasin kaupasta ostetun tillipussin jämät puusaaviin orvokkien vierelle ja kun parin viikon loman jälkeen palasin, en voinut olla nauramatta ääneen. Kerrassaan komeaksi oli se tilliraasu venynyt sillä aikaa.
Villi piha kasveineen ja kukkineen tuottaa siis iloa ja hyvää mieltä. Eikös sekin ole jo jotain? Joka päivä kuljen kaariportin alta ihaillen köynnöstävää valkokukkaista kärhöä ja samalla muistan, että onnellinen on se ihminen, joka saa kulkea puutarhaportin alitse.

Kirjoittaja on Keiteleellä asuva lähihoitaja, jonka rakkain harrastus on Lappi. Kirjoituksissaan hän kuvailee elämän varrella kertyneitä kokemuksiaan sekä pohtii elämän tarkoitusta ja onnellisuutta.
 

 

Kommentit

  • Sirpa Ruotsalainen-Niskanen

    Ihanaa Maritta, kun osaat nauttia puutarhasi kauneudesta! Mölökäytys oli muuten minulle uusi sana, vaikka sen sisällön tunnen kyllä. Sinulla on sana hallussasi, oli hauskaa lukea kuvaustasi – ihan kuin olisin nähnyt omin silmin kaiken tuon. Ennen kuin luin blogikirjoituksesi, katsoin valokuvaa, että ikään kuin tilli kasvaisi korvosta, ja niinhän se olikin! Se on kaunis vihreä tausta valkeille orvokeille, ja mikä parasta, voit hyödyntää sitä ruoanlaitossa.

Jätä kommentti

*