Viikinkien viljelyksiä ja kivikkopuutarhoja

Tällaisen ”viherpeukaloisen” täytyy joskus ottaa etäisyyttä omaan pihaan ja suunnistaa vieraisiin puutarhoihin.
Alkukesän reissumme suuntautui Norjaan, Lofooteille. Häikäisevät näköalat saivat huokailemaan ihastuksesta tai joissakin tapauksissa vapisemaan joko autonratissa tai kuljettajan vieressä. Korkeat, osin lumihuippuiset vuoret vesiputouksineen halkovat maisemaa vuorotellen suojaisten lahdenpoukamien kanssa. Upeat sillat mykistävät ja varsinaista extremeä voi kokea tunneleissa maan päällä ja meren alla. Pisin vedenalainen tunneli on 6 km pitkä.

Kapea tie kiemurtelee vaihtelevassa maastossa niin, että todella heikkohermoisen kannattaa matkustaa jonnekin muualle. Tämä kaunis paratiisimainen saariryhmä ja muinaisten viikinkien jalanjäljet kutsuivat astelemaan samoilla poluilla. Tukikohtamme oli Leknes josta on vain lyhyt matka Borgiin. Siellä sijaitsi maailman suurin viikinkitalo, yli 80m pitkä. Sitä asuttivat perheet vuosina 500-1000. Alueelle on ennallistettu alkuperäisen kaltainen kylä asumuksineen ja eläimineen. Talon huoneissa on maastosta kaivettuja esineitä, työkaluja, miekkoja ym. mielenkiintoista nähtävää. Alhaalla vuonossa odottivat viikinkiveneet soutajiaan.

Paikalla oli selittämätön tunnelma, kuin olisi sielunsa silmin nähnyt viikingit työssä ja touhussa. Savolaiselle matkaajalle jäi muistoksi outoja kokemuksia…niitä henkimaailman asioita joita aina silloin tällöin avara mieli voi aistia.
Maisemaa Lofooteilta.

Muinaiset viikingit olivat muutakin, kuin veneenrakentajia, taistelijoita ja emärosvoja. He viljelivät ruista ja ohraa, perunaa, naurista, sipulia yms. kuten mekin nykyisin kasvatamme. Miesten ollessa ryöstöretkillä kaukaisissa maissa naiset uurastivat maanviljelijöinä ja karjanhoitajina. Kuinkas muuten. Asumuksen lähellä oli kasvimaa possuaitauksen vieressä. Siellä näkyi kasvavan erilaisia yrttejä niin mausteiksi, kuin lääkinnällisiin tarkoituksiin. Upeat sipulipenkit näyttivät oikein hyvin hoidetuille. Golf-virran ansiosta Lofoottien ilmasto on ympärivuoden lauha. Talvella lämpötila ei juurikaan laske pakkasen puolelle. Tarinaa voisin jatkaa, mutta jättäkäämme viikinkien haamut omaan rauhaansa.
Ajaessamme silmäilin talojen pihoja nähdäkseni millaisia puutarhoja paikallisilla asukkailla on. Pihlajat, sireenit ja kielot kukkivat parhaillaan, samoin ruusut.Saarilla esiintyy suomenpihlajaa sekä metsäomenapuita. Luonnollista havupuumetsikköä ei ole vaan ne ovat istutettuja. Joku lienee katsonutkin televisiosta ohjelman Norjan Lofooteilta kuinka sitkankuusi valloittaa ja tuhoaa alkuperäistä kasvillisuutta. Se on nimensä veroinen, ilkiö ja sitkeä. Kävelimme sellaisessa kuusikossa ja puiden juuret olivat levittäneet mahtavia lonkeroita ympäriinsä. Kuusikossa oli pimeää sillä sitka työntää oksia ja neulasia heti tyvestä alkaen. Norjalaisille, vuonojen rinteiden omenanviljelijöille tämä kuusi on erityinen ongelma. Leviää ja kasvaa hyvin nopeasti. Todellakaan emme tuoneet käpyjä tuliaisiksi.
Saaret ovat kallioisia ja kivikkoisia mikä onkin säädellyt pihoilla parhaiten viihtyvät lajit. Muutaman todella upean kivikkopuutarhan onnistuin bongaamaan ja salaa kuvaamaankin. Ruusujuuri kasvoi yleisesti jopa melkein paljaalla kalliolla. Niittyleinikkien kukat olivat suurempia, kuin meillä. Kullerot kasvoivat villeinä joka puolella. Ilmaston kosteus tekee kasvillisuudesta rehevää ja yllättävän vihreää. Nähtävää ja koettavaa jäi paljon toiseksikin kerraksi ja onhan tuo viimeisen Borgin viikinkipäällikön haamu joskus palautettava takaisin. Tuntuu sen verran kolistelevan, varsinkin öiseen aikaan ettei taida oikein viihtyä näissä savolaisen tasaisissa maisemissa.

Kirjoittaja on Keiteleen Kulvemäessä kahden hengen taloutta asuva rotukissan omistaja. Hän uskoo, että luonto parantaa, metsä kuuntelee ja kukkien kauneus on eliksiiriä silmille. Mottona on ”Kaikki muu on elämässä turhaa, paitsi puutarhanhoito”.

Kommentit

  • Marja

    Kirjoittamisen taito on Marittalla hallussa! Mielenkiintoinen kirjoitus!

  • Unto Matinlompolo

    Kävin nyt viikon verran Lofooteilla ja vaeltelin ”maastoissa”, mm. lähellä Reineä. Erään vuonon pohjukassa oli pieni kannas erottamassa merta ja makeavetistä, pientä järveä toisistaan. Kahvia keitellessäni (täydellisessä hiljaisuudessa) huomasin jo paksun sammaleen alle jäänyttä rakennelmaa, joka tarkemmin katsottuna oli osa pidempää, muurimaista rakennelmaa. Se jatkui ympyrän n. ympyrän muotoisena siten, että halkaisija on n. 80 – 100 m. Se oli osittain rakennettu sen verran suurista lohkareista, ettei pelkkä käsivoima ole riittänyt. Tämän ”tarhan ulkopuolella oli myös jotakin pientä karjasuojaa tai asumusta (?) muistuttava rakennelma. Kaikki tämä oli selvästi hyvin vanhaa, osittain jo näkymättömiin jäänyttä ihmistyötä. Jonkinlainen kumma tunne asui sisälläni; tunsin olevani jossakin tavattoman vanhassa ihmispaikassa… Mitään tuoreempia jälkiä en paikalla nähnyt. Olisiko kyseessä ollut Viikinkien rakentama, heidän elantoonsa ja olemiseensa liittyvä rakennelma? Aita on ollut alkujaankin matala, ehkä 70-100 senttiä korkea. Mahdollinen rajarakennelma tuntuu todennäköisemmältä kuin karjan karkaamista ehkäisevä aita. Kuka tietää / arvelee mistä yritän kertoa? :)

    • Maritta Kärkkäinen

      Kiitos Unto kertomuksestasi. Mielnkiintoista kerrassaan.

  • Unto Matinlompolo

    Ps. Pyydän anteeksi kirjoitusvirheitäni (innoissani kun olen) ja sitä, että en halua kertoa tarkempia koordinaatteja. Tämä siksi, että jos kyseessä sattuisi olemaan paikka, jonka toivotaan säilyvän meiltä maallikoilta rauhassa…

Jätä kommentti

*