Voihan liitukausi ja orkideat

Kasvihuonetta siivotessa mielessä pyörii kaikenmoisia ajatuksia ja ideoita. Talven jäljiltä on pientä fiksausta, maalausta ja jokapaikan kohennusta.
Pihamme ei ole puutarha. Siis sellainen runsas ja rehevä. Eikä meiltä löydy varsinaisia perennapenkkejä. Elämäntoverini tosin haaveilee joka kevät ostavansa perennan. Se jäi kerran korvaani soimaan joten kysäisin, että minkäslaisen perennan sinä haluaisit ostaa?
Vastauksesta selvisi ettei miehellä ollut juuri käsitystä koko asiasta. Hymyilytti ajatus innokkaasta isännästä puutarhakaupan tiskillä pyytämässä, että yksi perenna, kiitos. Toki upeat kukkapenkit kiinnostavat, mutta vartalo kieltäytyy nykyisin ylenmääräisestä kumartelusta ja kyykkimisestä. Sitä paitsi vanha pionipenkki ihastuttaa jokakesäisellä loistollaan.
Meidän piha on oikeastaan sellainen iloisenkirjava sekoitus puutarhaa ja omituisia pieniä yllätyksiä. Se alkaa muotoutua vähän kerrassaan ja valmista ei tule koskaan.
Siinä se tämän harrastuksen viehätys piileekin. Aina voi keksiä uutta tai purkaa entistä. Kuljetella taimia edestakaisin, kunnes ne viimein löytävät oman paikkansa ja aloittavat rehevän kasvun.
Vanhaa romua, ruosteistakin suorastaan jumaloin. Aitan seinällä on kaksi runkopatjasta purettua jousistoa ja hyvin kärhöt niissä viihtyvät. Roskalavalta löytynyt vanha pata tai muu rautaromu saa meikäläisen hullaantumaan ja hyrisemään hyvästä mielestä. Niin on terapeuttista tämä puutarhan hoito.
Onnelan ikkunoita luututessa suunnittelin tulevan kesän kukkaloistoa.  Moninaisten hankintojen lisäksi aion tuoda  sisältä orkidea-raasuni kesäleirille kasvihuoneeseen. Tässä kohti huokaisen syvään. Suurempi ahdistus on sentään jo helpottanut.
Kävimme Madeiralla muutama vuosi sitten ja siitä reissusta voisin kertoa romaanin verran. Pelkkää ihastusta ja kauneuden suitsutusta sivutolkulla. Lomasaarihan on, kuin kukkiva suuri ruukku Atlantissa. Jostain kumman syystä ostin sieltä orkidean mukuloita. Sellaisia vihreitä kävyn näköisiä pötkylöitä. Laitoin ne täällä oikeaoppisesti ruukkuihin ja orkideamultaan joka koostuu puunkuoresta, murskatusta kevytsorasta ja puuhiilestä.
Kahden vuoden aikana tuliaisiin ilmestyi liuskamaisia lehdenalkuja ja ne olivat kasvaneet peräti muutaman sentin. Toki netistä opiskelin orkidean hoitoa, mutta ehkä olisi kannattanut kysyä joltakin alan harrastajalta.
Turha väittää minua lyhytjännitteiseksi. Olen vaalinut ruukkujani jo 5 vuotta, mutta kukan kukkaa ei ole niihin ilmestynyt.
Lehdet ovat komeita ja pitkiä. Uusiakin putkahtelee aika ajoin joten en edes aio luovuttaa. Lomaleiri Onnelan kesässä kera auringonsäteiden saattakoon orkideani kukkimisvimmaan. Olen päättänyt odottaa sitä suurta ihmettä. Jopa seuraavat 5 vuotta tai enemmän.
Muuten, eräänä keväänä heitin huvikseni kuihtumassa olevan orkidean omenapuun oksanhaaraan ja sinne unohdin, kunnes syksyllä muistin ja ihmetykseni oli suuri. Se oli juurtunut kiinni oksaan ja alkanut kukoistamaan. Aivan kuten ne kasvavat epifyytteinä tropiikissa puiden oksilla.
Joten ymmärtänette kunnioitukseni näitä jaloja kukkia kohtaan. Sillä ajatelkaahan, että nykyisten orkideoiden esi-isät ovat olleet olemassa jo 80 miljoonaa vuotta sitten. Myöhäisellä liitukaudella. Revitäänpä siitä, puutarhurit :)
Kirjoittaja on Keiteleen Kulvemäessä kahden hengen taloutta asuva rotukissan omistaja. Hän uskoo, että luonto parantaa, metsä kuuntelee ja kukkien kauneus on eliksiiriä silmille. Mottona on ”Kaikki muu on elämässä turhaa, paitsi puutarhanhoito”.

Kommentit

  • Maritta Sääksjärvi

    Sinä olet tosi hyvä kirjoittamaan juttuja sitäpä en minäkään tiennyt vaikka olen kaverisi facebookissa jo jonkun aikaa ollut.Tosi on kiva tämä sinun tarinasi.Itse yllätyin myös tuosta orkideasta. On myös kukka joka ei ole minulla koskaan suostunut kauvaa kukkimaan.

Jätä kommentti

*