Hoitaja: vanhustenhoito on ala-arvoista

Ajattelin, että blogiin en tästä kirjoita, vanhustenhoidosta. Mutta eikö se mene niin, että siitä suu puhuu, mitä sydän on täynnä. Julkaisin äskettäin Terveyskeskusosastokirjan. Se on kirjoitettu omaisen ja hoitajan näkökulmasta. Kirja pohjautuu sille, mitä näin ja koin eri hoitopaikoissa läheiseni sairastuttua vakavasti. Hoitajahan katsoo asioita hieman eri tavalla kuin ns. maallikko, koska hän tietää koulutuksen ja ammatin vaatimukset. Hän huomaa todelliset hoitovirheetkin.

Aivan aluksi on korostettava, että kohtasin myös paljon hyvää ja ammattitaitoista kohtelua. Tarkoitus ei ole parjata ketään. Haastan myös hoitajia kriittiseen oman työnsä arviointiin. Ammattijärjestöt olisivat tässä avainasemassa, jos he eivät keskittyisi pääsääntöisesti tukemiseen ja kannustamiseen. Kehitystä ei tapahdu, jos ei uskalleta  keskustella rakentavasti myös epäkohdista. Hoitajana tiedän niin huonon palkkauksen kuin sen myötä syntyneen resurssipulan. Ihmistä syö, kun hän tietää pystyvänsä parempaan ja kykenee tekemään vain minimin, jos sitäkään. Silti ajattelen, jos ei enää jaksa hymyillä,  on muuttunut niin  kyyniseksi ja turhautuneeksi työssään, että ei pysty inhimilliseen kohteluun, on aiheellista vaihtaa työpaikkaa.

Hoitoala on äärettömän palkitseva mutta se on myös äärettömän vaativa, kaikista ei ole siihen.  Alan kouluihin pitäisi ehdottomasti olla soveltuvuuskokeet. Mikäli itsellä on päihdeongelma tai akuutti mielenterveysongelma, kriisi, hänestä ei ole toisten auttajaksi. Hoitajan ei tarvitse olla mikään pyhimys tai enkeli, yli-ihminen mutta herkkyyttä kuulla, kykyä läsnäoloon ja empatiaan hänellä on oltava. Hoitoala on palveluala, palvelun kohde on potilas, vanhus.

Missä muualla saa nakata lautasen asiakkaan eteen ja tempaista hymyttömänä pois ennen kuin siihen on ehditty edes koskea? Kuvittele, jos itsellesi puettaisiin  kokohaalari vain koska ei ehditä viedä vessaan. Hyvä on, olen nähnyt myös näitä ulosteilla sotkijoita. Mutta huom! sotkevatko he koko ajan? Vai puetaanko haalari kaiken varalta? Mielestäni sen pukeminen on nöyryyttävää eikä se ole keino korvata käsipareja. Entä sitten väärät lääkkeet, hups! Potilas meinasi kuolla, anteeksi. Ja anteeksi sekin, että putosi sängystä. Kahdesti. Entä lääkärin ohje, potilasta on nostettava pystyyn, koska hän ei enää jaksa yskiä limaa pois keuhkoista ja saa keuhkokuumeen. Ei meillä ole resursseja nostaa potilaita pystyyn, anteeksi taas.  Kuinka monelle omaiselle on kerrottu, että vanhus kuoli keuhkokuumeeseen? No, se on vanhusten yleinen tappaja. Entä ne keittiön samat sopat ja listalle jääneet soseet. Vanhukselle ei maita ruoka. Maittaisiko itsellesi?  Ja pahinta, pääseekö vanhus ajoissa sairaalahoitoon, vai viedäänkö viime tipassa, kun kyllä meillä osataan hoitaa?

Kuinka paljon tuskaa osastojen seinät pitävät sisällään? Kuinka paljon onnettomia, unettomia, pahasti traumatisoituneita omaisia löytyy seinien ulkopuolelta? On sydäntä särkevää nähdä läheisensä kärsivän voimatta itse auttaa. Milloin päättäjät heräävät? Ei ole kyse siitä, etteivätkö he tietäisi, kyse on välittämisestä. Rahalla saa palveluja mutta kaikilla ei ole rahaa, olemme eriarvoisessa asemassa. Toive siitä, että he havahtuisivat viimeistään silloin, kun omalle kohdalle kolahtaa, ei toteudu. Mutta me pärjäisimme vähemmällä. Mitä iloa on  vaikkapa hintavista kylpylöistä, taidemuseoista tai muusta vastaavasta, jos kuntien perusjutut eivät ole kunnossa. Eikö ne pitäisi huolehtia ensimmäisenä? Esimerkiksi vanhustenhoito, joka on tällä hetkellä  häpeä.  Siellä sänkyjen pohjalla makaavat ne, jotka rakensivat meille tämän Suomen, jotta meillä olisi hyvä, tämä on kiitoksemme heille. Yököttää juhlapuheet, sanahelinää, kun todellisuus on tätä. Kuka puolustaa puolustuskyvyttömiä? Ei kukaan.

Olen tiiviisti seurannut keskustelua. Olen huomannut, että sitä ei ole. Asiallista vuoropuhelua. Sairaalamaailma vaikenee niin kuin aina ennenkin. Omaisten  ja hoitajien hätä kaikuu kuuroille korville. Olisin niin mielelläni lukenut jonkun johtajan/päättäjän suusta kommentin: Me olemme kuulleet  ja yritämme vastedes parantaa olosuhteita. Edes yritämme, se ei ole kohtuuttomasti vaadittu. Kohtuutonta on, että vanhukset makaavat avuttomina sänkyjen pohjilla eikä kukaan auta.

Vaikeneminen ja arvonkieltäminen on tehokasta,  varsinkin, jos sitä perustellaan ei meillä. Mitä jos avattaisiin rehellisesti silmät, meilläkin. Vanhukset odottavat tekoja, eivät turhia puheita ja lupauksia.  Aikaa ei ole paljon.

Kommentit

  • Eläkkeellä oleva

    Hoitajat ajetaan loppuun työtähti ajoittain mieletön.Vuodepotilaan syöttäminen vie aikaa.Dementia potilaat väkivaltaisia.

  • Pirjo

    Syöttämättä jättäminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto. Niin kuin ei hygieniahaalarikaan käsiparien vaihtoehto. Hoitajatkin voivat olla välivaltaisia. Itselläni on kolme ehdotusta, mitkä pitäisi toteuttaa heti. 1. Kouluihin soveltuvuustestit, jotta alalle sopimattomat karsiutuvat. Aktiivinen puuttuminen myös kouluissa ja kentällä.
    2. Kunnon palkka, jotta saadaan väkeä.
    3. Toimenkuvien päivittäminen, hoitajan perustehtävä on hoitaminen. Työn hyvin tekemisen mahdollistaminen.

Jätä kommentti

*