Mistä putkesta terapeutteja sikiää?

Mistä putkesta noita terapeutteja sikiää, kun ne ovat lähes kaikki samanlaisia? Tällä tarkoitan  puhetapaa, ääntä ja olemusta.  Muistan aikanaan, kun opiskeltiin,  siitähän on kohta sata vuotta, ei ehkä ihan. Onko mikään muuttunut?

Ei omistava lämpö, aitous ja empatia olivat muistaakseni niitä perusjuttuja. Sitten korostettiin ammatillisuutta. Sen monet nopeasti mielsivät tiukkapipoiseksi virallisuudeksi.  Jos joku polo sattui terapeutilta kysymään, onko itselläsi perhettä niin siihen kuului vastata: mitä sinä sillä tiedolla teet.  Kysyjä parka nolostui luonnollista kiinnostustaan, mikä tulkittiin epähienoksi uteliaisuudeksi.  Mitä lienee itsessään ajatellut. Minä ainakin olisin loukkaantunut. Avaan oman reppuni pohjia myöten ja viattomaan kysymykseeni saan terävän näpäytyksen, jolla näytetään paikka kuin koiralle. Minä olen se, joka kysyy. Ai niin, ei saa hoidattaa itseään, mitä sekin sitten käytännössä tarkoittanee.

Näin se menee. Ystävällinen ilme, pieni  hymy, ei liian leveä, pää hiukan kallelleen.  Hiljainen, myötätuntoa tihkuva ääni. Miltä sinusta tuntuu? Tuntuuko sinusta pahalta? Ymmärrän. Olen nähnyt muutaman tyypin poistuvan keskisormi pystyssä eikä ihme. Kun koko maailma on sirpaleina, räjähtänyt syliin, tuntuuko sinusta pahalta? Kysymys melkein loukkaa. Kaiken lisäksi toinen tuskin koskaan  ymmärtää täysin toisen kokemusta, vaikka olisi itse ollut samassakin tilanteessa.

Elämäntaitoa ei opita kirjoista. Katu-uskottavuutta ei saada teorioista. En tarkoita, että terapeutin pitäisi itse kokea kaikki. Mutta jos muna opettaa elämäntaitoa kanalle niin onhan se jälki sen mukaista. Kuinka usein näin tapahtuu? Yksi helmi on sekin, kun neuvottiin, käy uimahallissa ja osta uusi tietokone mutta unohdettiin, että siellä paikkakunnalla ei ole uimahallia lähimaillakaan eikä perheellä varaa tietokoneisiin. Terapeutin hyvä ei välttämättä edes ole kaikkien muiden hyvä.

Sellainen ihan tavallinen, täyspäinen, normaalisti kommunikoiva ihminen.  Ei  ylempänä, vaan ihmisenä samalla viivalla. Sellainen, joka osaa käyttää   ammattitaitoaan ja elämänkokemustaan, ei manipuloi, antaa tilaa ajatella itse. Kuuntelee ja  ennen kaikkea kuulee. Ei omista ainuttakaan positiivisen ajattelun kirjaa.  Puhuu kuin ihmiselle.  Puhuu eikä vaikene 45 minuuttia, niin kuin jotkut tekevät.  Kuka tahansa ahdistuisi vuorovaikutuksen puutteessa.

Eikä sekään olisi pahitteeksi, vaikka joskus nauraisi vedet silmissä tai itkisi. Siitä tietäisin, että hän on ihminen ihmiselle.

Jätä kommentti

*