Uskottomuus on vaarallista

Luin juuri lehdestä, että joka neljäs eroaa uskottomuuden vuoksi. Mitä ne loput sitten tekevät, ontuvat yhdessä? Olen joskus kuullut, kuinka terapeutit ja asianomaiset itse sanovat, että uskottomuudesta selvittyään liitto on lujempi kuin koskaan.  Maalaisjärjellä ajateltuna voisikin kuvitella, että näin on. Kun pahimmasta on selvitty liitto kestää mitä vain, pahempaa ei voi tulla. Sivumennen sanottuna, kyllä voi. Yhteinen talon rakennusprojekti. Yhden mainitakseni.

Uskottomuutta olen kuullut selitettävän monella tavalla. Yleisin on, se vain tapahtui. Meille ihmisille kun pakkaa tapahtumaan kummallisia asioita. Ihan noin vain, yllättäen, ilman minkäänlaista vastuuta. Alkoholi ei tietenkään ole syy, mutta kyllä se kynnystä madaltaa, sehän on selvä.

Joskus katastrofit tarjoavat tuhannen taalan paikan puhumiselle ja asioiden selvittelylle. Siinä tapauksessa, että ne eivät aiheuta tuhannen vuoden mykkäkoulua.  Joskus uskottomuuden syynä on umpi-ihastuminen tai pelkkä kiima tai molemmat. Jos parisuhde on oikein, oikein kunnossa, onko siinä tilaa uskottomuudelle? Aina on tilaa vielä yhdelle.  Uskottomuuden ei tarvitse välttämättä olla parisuhdeongelma, se voi olla myös yksilön ihan ikioma probleema. Jotkut vain ovat sellaisia, että eivät pysty pitämään housuja jalassaan.

Kaikki me tunnemme pelimiehiä ja tasapuolisuuden nimissä myös pelinaisia  Niitä, jotka pelaavat isoilla panoksilla venäläistä rulettia. Niitä, jotka pyörittävät koko firman naiset ja miehet ja kumppani yleensä tietää viimeisenä. On niitä muitakin.

Mikä sitten on uskottomuutta?  Olenpa joskus kuullut senkin, että uskottomuutta ei ole, jos ei laiteta mitään sisälle. Minusta se on hurskastelua, jos kaikki muu tehdään.  Joillekin uskottomuutta on jo pieni suukko. Toisille  vasta se, jos sukupuolielimen ohessa kosketetaan sieluakin. Puhun henkisestä uskottomuudesta.

Kerran pettää, aina pettää? Ei pidä paikkaansa. Sattuu niitäkin tapauksia, kun myrskystä selvittyään päättää, ettei mene sinne koskaan uudestaan eikä mene. Sekin on harkitsemisen arvoista, onko niin sanottu sarjapettäjä vai onko kyseessä yksittäinen hairahdus. Se on selvää, että uskottomuus rikkoo. Ja pahinta ei ole naisellisen tai miehisen itsetunnon notkahdus. Uskottomuus rikkoo kahdenkeskisyyttä. Ei ole olemassa enää meidän vain kahden juttua. No, kaikilla sitä ei ole ollut koskaan. Kaikissa suhteissa uskollisuus ei ole tärkein arvo.

Uskottomuuteen liittyy  valehtelua ja salailua, en ole ihmisenä enää edes rehellisyydenarvoinen. Vielä ne kaikki maailman taudit, joilla riskeeraa kumppaninsa terveyttä, mahdollisesti.

On se vaarallista. Uskottomuus.  Mutta jos siihen liittoon on jääty ja vaikka se lipsahdus ei ikinä unohdu. Mutta jos se on anteeksi annettu niin sillä ei pidä rokottaa joka käänteessä. Pettäjänkin pitää saada ravistettua pois syyllisyydenviittansa.

Joskus rakkaus riittää. Aina se ei riitä. Itse tykkään toisista mahdollisuuksista.

Jätä kommentti

*