Ei vain paha satu

Olipa kerran, eräässä talossa viisihenkinen perhe. Perheessä oli kolme lasta ja isä ja äiti. Perheessä oli näennäisesti kaikki hyvin. Perheen isä ja äiti kävivät töissä ja yläkouluikäiset lapset kävivät koulua. Ainakin lähes joka koulupäivä. Viikonloppuisin perheessä alkoi tapahtua. Vanhemmat rentoutuivat raskaan viikonlopun jälkeen ja pullot korkattiin heti työpäivän päälle. Väkijuomaa kumottiin kurkkuihin todenteolla. Alkoi rähinä ja tappelu. Lapsetkin saivat osansa, heitä uhkailtiin ja heihin käytiin käsiksi. Usein lapset saivat paeta henkensä edestä kotoa. Välillä heitä ajettiin takaa kepin ja välillä aseen kanssa. Tämän kaavan mukaan mentiin lähes joka viikonloppu. Eikä asiasta hiiskuttu kenellekään. Ei kukaan läheisistäkään kertonut näkemästään kenellekään.

Miksikö kerron tällaisia tarinoita? Siksi, että olen huolissani ja käärmeissäni. Suomi on maailman kärkimaita lasten kokeman väkivallan suhteen. Ongelma tiedostetaan. Perheväkivaltatapaukset tulisi saada vähenemään. Lastensuojelulaki korostaa lapsen edun ensisijaisuutta ja lastensuojeluilmoituksen tekemistä. Mutta suojellaanko maassamme riittävästi lapsia?

Lapsena koetut väkivaltakokemukset ovat vaaraksi lapsen normaalille kasvulle ja kehitykselle. Se aiheuttaa turvattomuutta ja voi altistaa psykosomaattisille ja psyykkisille sairauksille. Se voi aiheuttaa univaikeuksia, masennusta, oppimisvaikeuksia, paniikkikohtauksia ja niin edelleen. Usein ilmenee myös aggressiivista käyttäytymistä. Ongelmat saattavat ilmaantua vasta vuosia tapahtumien jälkeen. Usein perheväkivaltaa kokeneet lapset kärsivät erilaisista mielenterveysongelmista läpi elämän.

Vanhemmat jotka harjoittavat väkivaltaa perheessään, ovat usein itse kokeneet vastaavaa omassa lapsuudenkodissaan. Väkivaltainen käytös on vahvasti ylisukupolveutuvaa. Siksikin tähän on puututtava. Mutta miten se voidaan tehdä, jos lapset eivät kerro kotona tapahtuvista asioista? Mitä jos kukaan ei huomaa tai ei tee lastensuojeluilmoitusta? Voiko myöhemmin saada tekijää vastuuseen? Lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen. He eivät useinkaan halua kertoa vanhempiensa tekoja. Liian usein vasta lapsen ollessa aikuinen asiat tulevat julki. Tavalla tai toisella.

Pahoinpitely yksityisellä paikalla eli myös kotona on syytteen alainen rikos. Rikoslain 21 luvun mukaan rikos, josta ankarin säädetty rangaistus on vankeutta yli kahdeksan vuotta vanhenee kahdessakymmenessä vuodessa, jos syytettä ei ole nostettu. Tähän kuuluu törkeä pahoinpitely. Pahoinpitely vanhenee viidessä vuodessa ja lievä pahoinpitely kahdessa vuodessa.

Usein käy valitettavasti niin, vanhemman väkivaltaisen käytöksen vuoksi lapsi kärsii aikuisena jatkuvasti mielenterveysongelmista. Entäpä jos väkivaltaa kotona kokenut lapsi syrjäytyy eikä pysty esimerkiksi elättämään itseään? Ei ole oikein, että tällaisen lapsen vanhempi voi jossain vaiheessa todeta että tulipa tehtyä keljusti, mutta ei voi mitään. On voitava. Olisi oikeus ja kohtuus että rikos ei tässä tapauksessa vanhentuisi. Kenelläkään ihmisellä ei ole oikeutta riistää toiselta ihmiseltä mielenterveyttä ja mahdollisuutta normaaliin elämään. Lapsensa elämän pilaamisesta on jokaisen vanhemman kannettava vastuu.

Tarina perheestä on tosi. Se ei ole vain paha satu tai kauhukertomus. Ja vastaavia tositarinoita on maassamme surullisen paljon.

Kommentit

  • Huolestunut sijaisäiti

    Tämä on niin hyvä juttu lapsen puolesta, että parempaa ei voi kirjoittaa. Nyt vain pitäisi tehdä jotain ja nopeasti, yksikin pahoinpitely on liikaa ja niitä tulee harvase päivä.Olisiko ideoita, olen mukana.

    • Marjaana Mikkonen

      Hei. Kiitos kommentista. Olen yhteydessä kansanedustajiimme ja ministeriimme. Jos haluat keskustella asiasta lisää, voit laittaa vaikkapa sähköpostia.

Kommentointi on suljettu.