Pää kylmänä, sydän lämpimänä ja tahto lujana

Mielenkiintoista, sanoisinko erittäin mielenkiintoista.

Tuskin oli maassamme uuden hallituksen työ päässyt kunnolla käyntiin, kun jo haukuttiin. Koirat ne haukkuvat. Mutta nyt haukkuivat monet muutkin kuin koirat ja isoon ääneen. Eivätkä vähiten oppositiopuolueet.

Hallituksessa on kolme puoluetta. Ei yksi tai kaksi vaan kolme. Eikä onneksi sentään kuusi. Hallituksen on kutsunut koolle vaalien voittajapuolue. Näin kutsuttuja olivat Perussuomalaiset ja Kokoomus ja orkesteria johtaa Keskusta. Yksikään näistä puolueista ei saa omaa vaaliohjelmaansa hallitusohjelmaan sellaisenaan. Kaikki joutuvat myötäämään, toiset enemmän ja toiset vähemmän.  Mutta on nähtävissä, että yksi  puolue kokee parjausta jokseenkin enemmän kuin muut.  Kaikki puolueet, myös tämä parjattu puolue, ovat saaneet neuvoteltua tärkeitä asioita läpi. Mutta siitä ei tietenkään isosti huudella. Onneksi on mahdollista ottaa selvää siitä, että mitä on neuvotteluissa tehty ja mitä on saatu läpi. Mediakriittisyyttä ei voi näinä aikoina korostaa liikaa.

Viime eduskuntavaalien voittajapuolueen eli Keskustan keulahahmo Juha Sipilä haluaisi johtaa maatamme kuin yritystä. Väitän että ei toimi. Kaikista yhteiskuntamme jäsenistä tulee pitää huolta. Ei ole hyvä, että työnantajat ovat isosti saamapuolella ja työntekijät, pienipalkkaiset, vähäosaiset, pieneläkeläiset, opiskelijat ja lapsiperheet ovat maksumiehinä. Toivon säästötalkoisiin oikeudenmukaisuutta. Tämä on oma henkilökohtainen mielipiteeni. Ammattini, koulutusteni ja elämänkokemusteni tuomalla asiantuntijuudella haluan puolustaa yhteiskuntamme heikompiosaisia. Samoin toivon, että ei synnytetä pakkolakeja eikä rajoiteta sopimusoikeutta. On tärkeää, että  yrittäminen saadaan kannattavaksi, mutta myös työllä on elettävä.

Parjatun puolueen arvot ovat edelleen vankasti olemassa. Ne eivät ole hävinneet mihinkään. Mutta ei uudistuksia saada hetkessä läpi. Muutos tarvitsee aina aikaa ja yhteistyökykyä.

Nyt tulee pitää pää kylmänä, sydän lämpimänä ja tahto lujana. Minä haluan taistella niiden arvojen vuoksi, joiden vuoksi olen lähtenyt politiikkaan. Nyt pitää katsoa rohkeasti eteenpäin. Sirkushuvien tai ajojahtien ei pidä antaa syödä uskoa paremmasta. Maamme vähäosaiset tarvitsevat puolustajan ja puolustajia. Työ on vasta alkanut.

Uusi vuosi tekee tuloaan. Uuden vuoden lupauksia en tee. Uuden vuoden kynnyksellä on tapana  toivotella erilaisia uuden vuoden toivotuksia. Minä  haluan toivottaa päättäjille viisautta päätöksentekoon. Toivon, että  he voisivat tehdä oikeudenmukaisia päätöksiä tulevana vuonna ja siitä eteenpäin. Haluan toivottaa vähävaraisille ihmisille toivorikasta uutta vuotta. Toivon, että voitaisiin uskoa ja luottaa, että vielä yhteiskunnassamme hoidetaan paremmin vähävaraisten ihmisten asioita. Haluan toivottaa pienipalkkaisille ihmisille jaksamista ja motivaatiota työhön ja pienyrittäjille sinnikkyyttä. Ihmisille, jotka ovat kokeneet lapsuudessa kaltoinkohtelua, väkivaltaa tai kiusaamista haluan toivottaa sydämestäni jaksamista ja voimaa anteeksiantoon. Tahdon toivottaa turvallista ja rakkaudentäyteistä uutta vuotta 2016.

 

Jätä kommentti

*