Keltaiset kaunokaiset saapuvat

Ensimmäinen yhteiskuva keltaisen Team Rynkeby -pyörän kanssa.

Lähetys Italiasta perillä!

Pyörät saapuvat keskelle kinoksia

Jännittävää. Tunne on kuin lapsuuden jouluaattoina. Tapaisin näet Parisiin pyöräilyn tärkeimmän kumppanini pian.
Viikko sitten Andrea Bianchin pyörätehtaalta viestitti käärineensä keltaiset Team Rynkeby -pyörät pakettiin, osoitelappuna Kuopio.

Olosuhteiden puolesta siro maantiekiituri ei tunnu vielä ajankohtaiselta kulkuneuvolta. Lunta on muhkeat kinokset ja taivaalta tupruttaa lisää. Team Rynkeby – joukkueen katseet ovat kuitenkin jo kesässä ja tulevassa pyöräilykaudessa. Vajaan viiden kuukauden kuluttua olemme jo matkalla Savosta kohti Pariisia. Nyt on syytäkin meidän tiimiläisten päästä tutustumaan omaan pyöräänsä, jonka kanssa on määrä viettää satoja tunteja ja taivaltaa tuhansia kilometrejä matkalla kohti Pariisia. 

Team Rynkebyhyn kuuluu moniammatillisuus ja jokaisen tiimin jäsenen osallistuminen yhteisen päämäärään eteen ponnisteluun. Kukin osaamisensa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Pyörien huollosta ensisijassa vastaa jokainen itse, mutta huoltotiimi auttaa ja opettaa meitä pyörien tekniikan tuntemisessa ja niiden huollossa. Pyöräilykauden jälkeen jokainen meidän tiimiläinen osaa taatusti vaihtaa renkaan ja tehdä perushuoltotoimet pyörille.

Mitä on maantiepyöräily?

Wikipedian mukaan ”Maantiepyöräily on polkupyörällä suoritettavaa urheilua päällystetyillä teillä.” Maantiepyörät ovat kevyitä, monivaihteisia ja kapearenkaisia vauhdikkaaseen ajoon sopivia polkupyöriä. Näitä pyöriä ei pelkästään poljeta vaan pyöritetään. Varustukseen kuuluu lukkopolkimet ja niihin sopivat pyöräilykengät. Kengissä on lukot eli klossit, jotka kiinnittävät jalan lukkopolkimeen. Lukkopolkimien avulla pyöräilijä muodostaa pariliitoksen pyöräänsä ja voi tasaisesti kampea pyörittämällä tehokkaasti tuottaa voimaa rattaisiin ja lopulta takarenkaaseen.

En tiedä vielä millainen suhde tähän keltaiseen pyörään muodostuu, mutta ihan pelkkänä ajopelinä se tuskin pysyy. Ainakin moniin pitkäaikaisiin muihin harrastusvälineisiin olipa kyse suksista, kiikareista tai kameroista minulle on muodostunut tunnepitoinen yhteys. Harrastusvälinettä oppii tuntemaan, siihen oppii luottamaan ja siihen kiintyy.  Joku voisi jopa puhua rakkaudesta.

Tunteilu esinettä kohtaan tuntuu tietenkin höpsöltä, mutta parhaimmillaan se itseasiassa auttaa kohti päämäärää. On ääritärkeää, että me pyöräilijät tutustumme pyöriimme perinpohjaisesti, testaamme ne eri olosuhteissa, huolehdimme niistä, osaamme käyttää niitä turvallisesti ja osaamme tarvittaessa korjata ne kuntoon. Itselleni maantiepyörä on melkolailla uusi tuttavuus – puhdasveristä maantiepyörää en ole aiemmin omistanut.

Sisäpyöräilyyn sopiva rengas alle.

Pyörän sovitus ja säätö

Viikolla saimme paikallisesta pyöräilyliikkestä tiedon pyörien saapumisesta. Työviikon päätteeksi oli iloista mennä hakemaan uusi ajopeli. Pyöräpisteen pojat olivat koonneet pyörät sovitusta ja säätöjä varten. Yhdessä  haimme sopivan satulakorkeuden ja muut säädöt alkuun pääsemiseksi. Tästä alkaa minun yhteinen taipaleeni pyörän nro 451 kanssa. Rynkebyläisten slangissa näistä käytetään hellittelynimeä keltuainen. 

Tästä alkaa yhteinen ajoharjoittelu keltuaisen kanssa

Koska talvi on vielä tukevasti läsnä Kuopion seudulla, eikä pyöräteille pääse toviin maantiepyörällä tuntumaa hakemaan, hankin pyörähakureissun yhteydessä sisäpyöräilyyn sopivan harjoittelurenkaan. Kotona keltainen pyörä pääsi paraatipaikalle olohuoneeseen harjoitusvastuksen eli trainerin rullalle. Pyöräilyyn vihkitymättömille sisäpyöräily rullan päällä voi kuulostaa aika friikkihommalta. Ja onhan se sitä. Mutta aivan loistojuttu tilanteessa, jossa on rajallinen aika tutustua uuteen pyörään, parantaa pyöräilykuntoa ja totuttaa keho pitkäkestoiseen kammen pyörittämiseen. Pyörän päälle voi hypätä suoraan etätyöpisteeltä ja maksimoida näin itse pyörittämiseen käytettävä aika ilman siirtymisiä harjoittelupaikoille.

Koska olen innokas lintuharrastaja, kevään saapuminen on aina juhlaa. Keltaisen pyörän myötä kevään odottamiseen on tullut vielä yksi uusi vivahde – teiden sulaminen ja maantielle pyöräilemään pääseminen polttelee jo kovasti. Sitä odotellessa vietän keltaisen kaunokaiseni kanssa aikaa sisätiloissa. 

12.3.2022 Pirkko Siikamäki