Lapset juoksevat lasten puolesta

 

Blogin kirjoittaja Sari Siippanen yhdessä Rynke-apinan kanssa matkalla koulujuoksuun.

 

Team Rynkeby joukkueet keräävät rahaa vakavasti sairaille lapsille ja heidän perheilleen sekä sairauksien tutkimukselle. Yksi varojen keräysmuoto on koulujuoksu, jossa lapset keräävät rahaa itse juoksemalla tai kävelemällä kouluissa tai päiväkodeissa. Koulujuoksutapahtumassa lapset hankkivat omista tukijoukoistaan minisponsoreita korvaamaan juostuista kierroksista tai vain osallistumisesta tapahtumaan. Tapahtuma lisää myös lasten omaa hyvinvointia liikunnan avulla ja reippailun päätteeksi he saavat terveelliset luomumehut.

Joukkueemme sai mukaan tapahtumaan useita kouluja muun muassa Jyväskylästä, Kuopiosta ja Vesannolta sekä Joensuusta idyllisen päiväkodin. Itse sain koulujuoksuun mukaan Juuasta kolme koulua ja Kuopiosta työpaikkani, Kallaveden lukio. Juuassa sain itse vielä kokea pienien, idyllisten kyläkoulujen henkeä ja vieraanvaraisuutta. Itse olen käynyt koulua pienellä, Hongan koululla ja se muisto on kuin pätkä Suomi-Filmistä.

Oppilaat olivat aidosti kiinnostuneita asiastani ja keltaisesta pyörästäni. He kyselivät myös innokkaasti ja useimpiin kysymyksiin joutui vastaamaan ihan pokkana vaan jotain. Piti selvittää itselleenkin, kuinka pitkän matkan me ajamme pyörillä Tour de Parisissa. En ollut tullut selvittäneeksi aiemmin asiaa, joten kävin salaa google mapsin avulla hakemassa reittiarvion. Nopean haun tulos oli noin 500 km Suomen puolella ja lauttamatkan jälkeen Travemundesta 1000 km Pariisiin. Nyt kun ajoreitit on tarkemmin suunniteltu, joukkueemme ajomatka Kuopiosta Pariisiin on 1623 km.

Koulujuoksun kierretyt kierrokset merkittään rannekkeisiin tapahtuman aikana.

Vaikka Juuan kyläkouluilla oli menossa viimeiset kouluviikot ennen koulujen lakkauttamista, siellä oltiin iloisia ja pidettiin koulua täysillä. Koulun tavaroiden inventointi, lopettajaisten järjestäminen ja kevätretkien organisointi vilahtelivat puheissa. Se, että siihen hässäkkään he olivat vielä ottaneet lisäksi koulujuoksun, tuntui sydämessä asti. Lisäksi se lämmin ja hyvä vierailijan kohtelu tuntui hyvältä. Sanonta: ”Pidettiin kuin piispaa pappilassa” muuttui hieman konkreettisemmaksi. Näin tahdikasta ja hyvää kohtelua saa osakseen harvoin.

Sain aloittaa tapahtuman ensin puhumalla tapahtumasta ja sitten pitämällä pienen lämmittelyjumpan. Lasten juostessa rataa, merkitsimme opettajien ja ohjaajien kanssa kierroksia rannekkeisiin. Kovakuntoisimmat yläluokkalaiset saivat juostua todella pitkiä matkoja, mutta pienetkin kiersivät omaan tasoonsa nähden tosi innokkaasti. Tapahtuman maskotti, Rynke-apina sai myös kyytiä.

Tulipa koettua myös yksi ikuisesti mieleen jäävä tilanne. Puhuessani aluksi kaikille tapahtumasta, heitin retorisen kysymyksen ”Tiedättekö jonkun lapsen, joka on sairastunut syöpään?” Tuntui kuin aika olisi hidastanut kulkuaan, kun yksi pieni tomera oppilas hihkaisi ”Minä olen!”. Ikuisuudelta tuntuvan hetken kuluttua sain jostain suuhuni sanat: ” Ihanaa, kun sinä olet siinä.” Team Rynkebyn hyväntekeväisyystyö sai uuden merkityksen itselleni.

Kylänkoulun koulujuksu meneillään.

Yhteiskunnan toimintaan kuuluu yhtenä tärkeänä osana hyväntekeväisyys ja varainkeruu tärkeisiin kohteisiin. Koulujuoksuista jää lapsille kokemus, että hekin voivat osallistua hyväntekeväisyyteen. Kun sitten aikuisena osuu kohdalle joku sopiva juttu, niin silloin voi siihen tarttua. Itse halusin mukaan Team Rynkebyhyn monesta syystä. Olen aina tehnyt salaa, pienesti hyväntekeväisyyttä. Julkisesti olen myös tehnyt jotain, mutta se on pitänyt verhota omien lapsien hyvinvoinnin lisäämisellä. Tilanteiden muututtua halusin nyt sitten tehdä hyväntekeväisyyttä julkisesti ja isosti. Ja perustelu on vaan se, että haluan uhrata aikaa, kerätä rahaa ja tehdä hyväntekeväisyyttä vakavasti sairaille lapsille. Kuitenkin kun tekee hyväntekeväisyyttä muille, tekee sitä myös itselleen.

 

Sari Siippanen

Viiden lapsen äiti, kahden pienen pojan mummo, fysiikan opettaja ja Team Rynkeby Jyväskylä-Kuopion jäsen vuonna 2021-22