Team Rynkeby – pyörällä Pariisiin huollon näkökulmasta

Team Rynkeby Jyväskylä-Kuopion joukkueen huoltotiimissä on kolme jäsentä: Leena Hyartt, Jutta Mäkisalo ja Juha Reijonen. Me kaikki olemme ensikertalaisia, joten huollon toiminta on rakennettu aivan alusta. Onneksi olemme kuitenkin saaneet apua & vinkkejä ja valmiita tarvikelistoja muilta joukkueilta. Lisäksi osallistuimme kevään aikana kaikkiin pyöräilijöiden tapaamisiin, mikä oli hyvä asia, koska näin saimme kokonaiskäsityksen itse pyöräilytapahtuman kulusta ja huollon tehtävistä sen aikana.

Team Rynkeby Jyväskylä-Kuopio -joukkueen huoltotiimi: Juha Reijonen, Jutta Mäkisalo ja Leena Hyartt

Huollon suunnittelu vaatii monenlaista monisuorittamista, jotta ollaan koko ajan kartalla siitä, mitä tuotteita ja tavaroita tarvitaan missä ja milloin. Huoltotiimi myös koordinoi tavaroiden hankintaa, kuljetusta ja varastointia. Ajanhallinta ja aikataulutus ovat ensiarvoisen tärkeää. Lisäksi huoltotiimi myös suunnittelee etukäteen taukopaikkojen sijainnit pyöräilyreitin varrella. Taukopaikalla tiimi pystyttää teltan ja pöydät sekä laittaa tarjoilut esille. Tauon jälkeen on sitten vuorossa pöytien ja teltan kasaaminen, kaikkien tavaroiden autoon pakkaaminen ja taukopaikan siistiminen. Lisäksi huoltotiimi huolehtii myös ruokailujen varaamisesta, mikäli ruokaillaan ravintoloissa.

Ensimmäinen varsinainen huoltotiimin koitos oli joukkueen kenraaliviikonloppu 18.-19.6., jolloin joukkueemme pyöräili Kuopiosta Vuokattiin ja takaisin. Kenraalin lähestyessä huollon toiminta tiheni: tavaroiden ja sponsorituotteiden kuljettaminen välivarastoon, kirjanpito siitä mitä on ja mitä puuttuu, pyöräilijöiden tiedottaminen, tavaroiden pakkaaminen autoon ja kaikenlainen pienten yksityiskohtien järjestely kuuluvat huoltotiimin työnkuvaan.

Kenraalissa meillä oli mukana kaksi autoa: etuauto ja taka-auto. Etuauto eli Leena ja Jutta huolehtivat kahvitauoista: teltan pystytys, taittopöytien kasaus, eväiden valmistelu ja tarjoilu pyöräilijöille sekä lopuksi taukopaikan purku ja siistiminen, tavaroiden pakkaus autoon ja sitten kohti seuraavaa huoltopistettä. Ruokahuollon järjestämisen lisäksi etuhuollon jäsenten on todella tärkeää olla tien vieressä hyvissä ajoin ennen taukopaikkaa ohjaamassa pyöräilijät oikeaan paikkaan.

Pyöräilijöiden ohajus taukopaikoille

Huollon tehtäviin kuuluu myös ohjata pyöräilijät taukopaikoille. Kuvassa Leena ja kauempana Jutta tien varressa Viiossa.

Tarjoilut

Tarjoilut esillä pyöräilijöitä varten

Juha puolestaan ajoi takahuollon autoa, joka ajoi pyöräilijöiden takana ja varoitti takaa tulevia autoilijoita pyöräilijöistä. Taka-autossa oli myös vettä ja energiajuomaa tauoille sekä ensiapuvälineet ja pyörien huoltovälineet, joita kenraalissa jonkin verran tarvittiinkin. Kaiken kaikkiaan kenraali sujui huollon näkökulmasta mallikkaasti ja se antoi arvokasta tietoa siitä, mitä kannattaa muuttaa varsinaista reissua varten ja mikä nyt jo sujui hyvin.

Tuleva Pariisiin pyöräily on huollon kannalta myös siinä mielessä erilainen, että meillä on yhteinen huolto Ostrobothnian joukkueen kanssa. Molempien joukkueiden pyöräilijöitä lähtee huoltamaan yhteensä 12 hengen huoltojoukkue sekä yksi kuorma-auto, yksi moottoripyörä, kolme pakettiautoa ja yksi henkilöauto.

Enää kaksi yötä jäljellä lähtöön! #pientenpuolesta #pyörälläpariisiin #teamrynkeby #trjyväskyläkuopio #sylvary #aamusäätiö#

3.7.2022 Jutta Mäkisalo

Jätä kommentti

*