Kaapissa ja kaapista ulos

Nykyään tuntuu olevan kovin muodissa elää minimalistisempaa elämää vastaiskuna kaikelle kulutukselle. Somessa pyöri 30 päivän haaste, jossa kuukauden jokaisena päivänä piti poistaa kodista tavaroita päivämäärän mukaisesti. Siis ensimmäisenä päivänä yksi, kahdentenakymmenentenä 20, ja niin edespäin.

Itse olen voinut elää parempi-ihmisyyttäni sillä varjolla, etten juuri osta turhaa. Ja sitä puoliturhaakin karsiutuu, kun muuttaa vuoden – puolentoista välein. Tässä nykyisessä asunnossa ollaan oltu jo aika tarkkaan kaksi vuotta, tämä on ennätys Ranskanvuosieni aikana. Noin muuten on kymmenessä vuodessa kertynyt osapuilleen 2200 muuttokilometriä… saman maan rajojen sisällä. Melkein rajalta melkein rajalle.

Mutta vaatekaappi on ihmeellinen Narnia. Siellä huomaa olevan vaatteita, joihin ei ole vuosiin koskenutkaan ja joiden luuli jo siirtyneen ajasta iäisyyteen. Kaikki tämä siitä huolimatta, että inhoan shoppailua ja vaatteenikin ostan lähinnä tarpeeseen.

Vaatekaapin raaka tyhjennys on ollut savolaenen rojekti* jo kuukausien ajan. Nyt sitten tartuin työhön jonkin omituisen energiapuuskan myötä ja olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Kamasta lähti kierrätykseen varmaan kolmannes. Liian isoja. Liian pieniä. Liian kuluneita. Liian… jotain.

Kierrätysvaatekasa

Tunnustettakoon, että oikeanpuoleinen pikkukasa matkaa ullakolle miettimään jatkosijoitustaan. Niistä en vielä luovu, syystä tai toisesta.

Totesin, että jos en ole muutamaan vuoteen edes miettinyt pitäväni vaatetta, en todennäköisesti käytä sitä vastaisuudessakaan. Ylipäätään vaatteeni voi jakaa neljään lajiin: arkivaatteet, siistimmät arkivaatteet, juhlavaatteet ja esiintymisvaatteet. Koska olen viime aikoina lähinnä hengannut kotona kirjoittamassa ja/tai äetimmeisenä, niin arkivaatteeni ovat äärimmäisen mielikuvituksettomia; farkkuja, collegehousuja, t-paitoja ja fleecepuseroita. Siistit arkivaatteet ovat sitten niitä, joissa ilkeää vaikka tavata ihmisiä. Kauluspaitoja, yksinkertaisia hameita. Juhlavaatteet ovat juhlavaatteita (käytän samoja kolmea mekkoa melkein joka paikassa. Ei, minua ei usein kutsuta juhliin.) Esiintymisvaatteet ovat taas vähän liian yliampuvia normaalien ihmisten juhliin. Spefi-kirjailijuudessa ja fandom-tapahtumissa kivaa on se, että esiintymisiin saa ihan oikeasti näälääntyä.

Nyt Kaappiin jopa mahtuu.

Kaappi

Siinä on suurin osa vaatteistani. Alusvaatteet ja pyjamat ovat toisaalla, samoin ne muutamat mekot ja kauluspaidat, jotka roikkuvat henkareissa.

Ja koska joku kuitenkin kummastelee: ne Kaapin hyllyissä olevat maalarinteippilaput ovat merkkaamassa sitä, mihin kohtaan kukin hylly tai hyllypidikerima kuuluu. Kaappi on käsin tehty, Emmaükselta ostettu, joskus susirumaksi maalattu ja sietämättömän painava. Se menee onneksi palasiksi, mutta koska se on käsityötä, osat eivät ole ihan standardimittaisia. Kun yhden kerran pelasin iltapäivän verran palapeliä arpoakseni, mikä rima tai hylly sopii mihinkin kohtaan (hyllyjä on kymmenen ja rimoja tuplasti), seuraavaan muuttoon kaappia purkaessa osasin jo merkitä joka ikisen osan. Merkit odottavat yhä. Eiköhän tästä joskus taas muuteta.

Kaapin uudelleen maalaaminen on savolaenen rojekti sekin. Kuutisen vuotta suunniteltu, ehkä seuraavien kuuden vuoden aikana toteutuva.

Joka tapauksessa, asuntoa kerrasta toiseen etsiessä meillä on ollut kaksi kriteeriä: siellä pitää olla liitännät sekä pesukoneelle että astianpesukoneelle ja sinne pitää mahtua Kaappi. Yllättävän hankalaa, kiitos ranskalaisten asumisstandardien, jotka jäävät melkoisesti suomalaisista. Mutta Kaappi on kulkenut mukana. Milloin keittiössä astia- ja ruokakaappina, milloin vaatesäilytyksenä. Hyvästä (vaikkakin susirumasta) ei luovuta.

Nyt sitten seuraava savolaenen rojekti on roudata nuo vaatteet… jonnekin. Emmaükselle ehkä. Keräyslaatikkoon. Toteutumista odotellessa.

– – –

*savolaenen rojekti = aloittamista vaille valmis

Jätä kommentti

*