Kun eivät edes puhelimeen vastaa

Kyllä on taas nuoriso pilalla.

Aina viiden vuoden välein sitä sattuu. Vähän huonompia ovat kuin edelliset. Nyt voisi sanoa, että jopa suorastaan turmiolla. Nuorisolle kun työtä tärkeämpiä asioita ovat esim. tasa-arvo, ihmissuhteet, ihmisoikeudet, turvallisuus ja ympäristön kunnioittaminen. Ainiin, ja vapaa-aika. Näin meille väittää nuorisobarometri (pdf) parin vuoden takaa.

Mutta pahinta on, kun eivät osaa hakea töitä. Vaikka kaikki tietävät, että töitä riittää joka sormelle. Vähän kuin ennen 90-luvun lamaa, jolloin työttömyysprosentti oli kolmen huitteissa. Eiks je?

Joo, luin taas Keltaisesta Lehdistöstä (klikkiotsikoidun) jutun siitä, kuinka helsinkiläinen tapahtumayrittäjä koetti saada nuoria töihin, mutta joutui järkyttymään selkärangattomuutta ja päätyi eläkeläiseen. Huokaus. Sanotaan nyt alkuun, etten yhtään epäile, etteikö nuorten työnhakutaidoissa olisi parantamista. Muttei sekään tule itsestään tai salamana kirkkaalta taivaalta. Tolloja on ollut aina, ja isolle osalle tolloistakin voi jotain koettaa opettaa. Kun aikuiset kerran niin fiksuja ja osaavia ovat, niin opettaisivat. Vaikkapa tämä tapahtumayrittäjä voisi jalkautua ihan vapaaehtoisena yläasteelle ja kertoa, mikä toimii ja mikä ei.

Monet ovat aivan pihalla työnhausta. Näin on ollut aina, mutta ehkä tapauksia on nyt enemmän, kun työttömiäkin on enemmän.

Niin, eli siis tumpeloiden prosentuaalinen osuus työttömästä työvoimasta ei ole mitenkään räjähtänyt käsiin? Heitä vain on enemmän, kun työttömiäkin on enemmän. Turhauttavaa? Varmasti, mutta niinhän tällainen heikko työllisyystilanne aina on.

Mutta jutussa jäin kuitenkin ensisijaisesti puhisemaan puhelinkäytöksen arviointia. “Kun eivät edes nimellään vastaa.” Niin noh, tervetuloa tänne Isoon Maailmaan. Kukaan ei vastaa nimellään puhelimeen. Oli se minustakin alussa omituista. Mutta joo, ei tämäkään ollut se varsinainen puhinan aihe, vaan Uudenmaan TE-toimiston palvelupäällikkö Frank-Ole Hägglundin kommentti:

– Myös sen olemme havainneet, että nuoria ei tavoita puhelimitse ennen puoltapäivää, koska he ovat vielä nukkumassa.

Voi herranperskules nyt, monsieur Hägglund, miten se yhdellekään rekrytoijalle kuuluu milloin ihminen nukkuu vapaa-ajallaan?

Tämän lisäksi, onko teillä Uudenmaan TE-toimistossa kovinkin kattavaa tutkimusaineistoa siitä, että aamuisen puhelimeen vastaamattomuuden syy on nimenomaan nukkuminen?

Tunnustan, että minua on yllättävän vaikea saada kiinni puhelimella juuri sillä soittohetkellä. Milloin unohdan puhelimen äänettömälle. Milloin olen suihkussa, vessassa, ulkona, kaupassa, ullakolla ripustamassa pyykkiä. En kanna puhelinta 24/7 taskussani. En myöskään tarkista minuutin välein, onko joku kenties soittanut. Toisinaan minulla on myös pää punaisena huutava lapsi lahkeessa kiinni ja kattila, joka yrittää kiehua yli. Sori, en just nyt kykene hyppäämään vastaamaan. Joku toinen saattaa olla vaikka kuntosalilla, auton ratissa tai esimerkiksi jättänyt puhelimensa kotiin, koska on teho-osastolla katsomassa kuolevaa mummoaan.

Tai sitten nukkuu. Toisinaan nukun aamupäivällä, sillä saatan tehdä töitä (kyllä, hommia riittää, vaikka virallisesti olenkin työtön) aamukahteen. Laiska ruoja siis.

Mutta, tähän kaikkeen on ratkaisu! Hip hurraa! Rekrytoija voi olla se fiksumpi ihminen ja jättää viestin vastaajaan. Paitsi, ettei sekään ihan noin yksinkertaista ole. Minulla on työnhakukokemusta lähemmäs kahdenkymmenen vuoden ajalta kahdesta maasta, niin kesätöistä kuin pidempiaikaisista duuneista. Viestin jättäminen vastaajaan tuntuu olevan yllättävän vaikeaa taidetta. Myös työnhakija tekee oman arvionsa yrityksestä ja sen tavoista sen mukaan, miten puhelimessa käyttäydytään. Toisinaan vastaajaan jätetty viesti on autosta soitettu puhelu, jossa alussa rykäistään nopeasti nimi ja firma, jotka katoavat taustakohinaan ja sitten varsinainen viesti on suunnilleen “hait meiltä töitä, soita takas”. Kyllä, näitäkin on tullut vastaan. Luojan kiitos vähemmistö. Antaapa hyvän kuvan firmasta. Toisinaan myös tuntuu, että rekrytoijat olettavat heillä avoimena olevan paikan olevan ainoa, jota hakija on hakenut. Joten totta kai hakija tietää ilman sen kummempia vihjeitä, mistä paikasta on kyse. Vaikka olisi lähettänyt 50 hakemusta viimeisen kuukauden aikana ja kolmattasataa tänä vuonna.

Totta kai hakija myös haluaa soittaa takaisin jokaiseen outoon numeroon, joka ei ole jättänyt edes sitä muminaviestiä itsestään. Siinä kun valitettavan usein päätyy jollekin energiadiagnostiikkamyyjälle tai epämääräisiin huijauksiin.

Joten, rekrytoijat hyvät (ja TE-toimisto siinä kärjessä), ennen kuin arvioitte suureen ääneen nuorison (tai aikuisten laiskojen työnhakijoiden) puhelinkäyttäytymistä (ja uniaikoja), tarkistakaa, että oma on kohdillaan. Jos puhelimeen ei juuri sillä hetkellä vastata, niin jättäkää selkeä viesti. Niin metsä vastaa… Perusvinkkini, se vähin, olisi seuraava:

– ARTIKULOI. Etenkin jos taustalla on vähänkään melua.

– Kerro nimesi ja yrityksen nimi. Ar-ti-ku-loi sel-ke-äs-ti.

– Kerro mihin tehtävään haet työntekijää. Tosiaan, et todennäköisesti edusta Juuri Sitä Ainoaa Yritystä johon tämä hakija on hakenut. Kaikkea ei voi muistaa.

– Anna puhelinnumerosi. Artikuloi selkeästi. Anna se toistamiseen, jos soitat salaisesta numerosta tai vaikka sellaisesta, jossa puhelimessa näkyy vain yrityksen vaihteen numero. Tai oikeastaan, älä soita salaisesta numerosta. Se on epäkohteliasta ja epäilyttävää.

– Ole itse tavoitettavissa. Jos oletat, että työnhakija on saatavillasi jatkuvasti koko virastoajan, älä rupea itse leikkimään vaikeasti tavoitettavaa, niin että perään saa soitella kolmena päivänä kolmetoista kertaa.

– Ainiin, artikuloi selkeästi. Puhelinvastaajat ovat inhottavia äänenmuokkaajia.

Jos tavoittelemallasi henkilöllä ei ole puhelinvastaajaa, voit myös siirtyä niihin karmeampiin kommunikointikeinoihin. Esimerkiksi lähtettää tekstiviestin: Matti Mattila Firmasta hei. Tavoittelin sinua hakemasi myyntityön osalta. Soitathan takaisin! Jo sillä erottuu niistä energiadiagnoosikauppaajista. Työnhakijoilla nimittäin ei ole kristallipalloja, eikä useimmilla myöskään halua olla pomputeltuina, vaikka yritys kuinka toistelisi, että kyllä meille aina on tulijoita.

Tähän taas voisi loppuun todeta, että ehdottomasti pääosa rekrytoijista osaa hommansa asiallisesti. Mutta kuten selkärangattomaan nuorisoon ja laiskoihin työnhakijoihin, myös rekrytoijiin mahtuu monenlaista rykijää. Jotkut niistä jopa päätyvät avautumaan kokemuksistaan Keltaiseen Lehdistöön. Minä vain bloggaan. (Olisipa muuten vinkeää tietää, mikä on tämä tapahtumajärjestäjä, jotta uskaltaa varoittaa nuoria hakemasta puljuun, joka nimettömänä haukkuu työnhakijansa julkisesti kertomatta mitään työehdoista ja tarjotuista tuntimääristä.)

Jätä kommentti

*