Tässä on taas tänään uutisoitu tapauksesta, jossa lapsiperhe poistettiin kesäteatterista, koska lapsi oli pitänyt ääntä. En kommentoi tapausta sen kummemmin, koska en voi pohjata mielipiteitäni yhtään mihinkään muuhun kuin ohimennen luettuun iltalehdistön juttuun. Mutta meninpä lukemaan kommentitkin. Se on yleensä aina virhe, mutta nyt esille nousi sekä kommenttiketjussa että toisaalla sama, usein toistettu mantra: suomalaiset ovat niin lapsivihamielisiä, muualla maailmassa lapset otetaan paremmin huomioon, joten ne myös käyttäytyvät paremmin.

Ovatko suomalaiset tosiaan sorttia, joka ei kestä lapsia? Eittämättä minun kokemukseni suomalaisten käytöksestä lasten seurassa ovat hyvin satunnaisia. Vietän maassa lapsen kanssa pari viikkoa vuodesta. Mutta ne pari viikkoa ovat aina yllättäneet positiivisesti, kun perusoletuksena tunnutaan pidettävän jotain ihan muuta.

Suomalainen ei ole small-talkannut, mutta on neuvonut kun kysytään ja vielä hymyillyt päälle. Suomalainen on spontaanisti kehunut lastani ”oi kun söötiksi”. Suomalainen nuorjmies on avannut oven ja vielä teititellyt päälle.

Viimeisimpänä kokonainen täysi bussilastillinen parjattuja suomalaisia kesti kommentoimatta lapseni huutoa 45 minuuttia. Toki, kun sain lapsen viimein tainnutettua, ympärillä oli melko monta helpottunutta silmienpyörittelyilmettä. Minä itse mukaan luettuna. ”Luojan KIITOS se hiljeni viimeinkin!” Bussista poistuessamme vieressämme istuva naisihminen jopa toivotti meille tsemppiä loppumatkalle. Kiitos rouva, voin kertoa, että loppumatka meni oikein helposti, lapsj oli käyttänyt huutokapasiteettinsa ja kesti iltayhdeksään saakka erinomaisen sivistyneesti.

Toisinaan pieni bussimatkustaja myös nukkui, ihan huudotta.

Entäs Ranska sitten? Minä en yleensä vie lastani tilanteisiin, joissa oletan että hänen pitää pysyä hiljaa yli viisi minuuttia. Lapsj on kuukautta vaille kaksi-vee, sissus sentään. Sen ikäinen ei yleisesti ottaen pysy hiljaa tai paikallaan. Teatteririennot jäävät meiltä väliin jos ei lapsenvahtia ole. Ravintoloissa sen sijaan käymme. Emme Michelin tähtien paikoissa, mutta ihan oikeissa ravitsemusliikeissä kuitenkin. (Jos siis pitää tehdä ero kebab-pizzerian ja ”oikean” ravintolan välille.) Säännöllisesti, hyvinkin pari-kolme kertaa kuukaudessa. Lapsj on ollut mukana muutaman viikon ikäisestä saakka. Ihan pieni vauva oli helppo: se joko nukkui tai sitten oli tissillä ja nukkui. Vähän isompi pysyi hiljaisena ja tyytyväisenä, kun sille antoi jotain mutusteltavaa. Puolestatoista vuodesta lähtien ravintolareissut ovat kuitenkin vaatineet meiltä vanhemmilta hyvää tilannetajua: nälkä ja/tai väsymys yhdessä kovan oman tahdon kanssa ovat toisinaan äärimmäisen kimeää kiljahtelua aiheuttavia hetkiä.

Ei, minulle huutoa ei ole juuri kommentoitu. Mutten tiedä ovatko ranskalaiset pohjimmiltaan sen lapsiystävällisempää kansaa. Suhtautuminen lasten kasvatukseen vain on kovin monilla varsin erilainen kuin Suomessa. Tosiasia nimittäin on, että yleensä kovin nöyrää ja hiljaista lasta ei saa kasvatettua ilman ainakin jonkinasteista fyysisen rankaisun uhkaa.

Tiesittekö, että Ranska on yksi harvoja EU-maita (vai ainoa?), jossa lasten fyysinen rankaiseminen ei ole kiellettyä? Selkäsaunalla uhataan varsin kasuaalisti. Lapsia näkee läpsittävän hiljaisiksi milloin mistäkin syystä. Kun ”selkäsaunakieltolakia” alettiin taannoin puuhata, tutkimuksissa selvisi, että kahdeksan kymmenestä ranskalaisesta ei kannata fyysisen rankaisemisen kieltämistä. Vaikka nettijuttujen kommenttipalstoihin pitääkin suhtautua äärimmäisellä kriittisyydellä, niin tämän uutisoinnin yhteydessä ne olivat aika kylmäävää luettavaa. Argumentti oli viestistä toiseen sama: Selkäsaunassa ei ole mitään pahaa. Lapsista tulee rikollisia, jos heitä ei saa rangaista.

Kulttuurissa elää vielä siis vahvana käsitys siitä, että rangaistus = selkäsauna. Valitettavan monille tulee ihan oikeasti uutena tietona, että rangaistuskeinoja voi olla muitakin kuin läpsiminen.

Puolensa kaikessa, siis. Myös se taustapuolensa. Paljon siedetään ja vielä hymyillään päälle, mutta sitten kun ei enää siedetä, hiljentämiskeinot osaavat olla arveluttavia. Ja ikävimmillään lapsia saattavat läpsiä muutkin kuin omat vanhemmat. Minä henkilökohtaisesti otan mieluummin sen mulkoilun ja typerät kommentit.