Kah kah, tänne(kin) päädyin. Bloggaamaan Savon Sanomien sivuille muiden sekaan. Ei tämä mikään ensikosketus bloggaamiseen ole, eri alustoilla olen kirjoittanut omasta navastani jo vuosia. Tämän blogin nimikin on vanhan lämmitystä ja kuvaa yhä yllättävän hyvin elämäntilannetta, niin konkreettisesti kuin kuvainnollisestikin.

Koska lienee kaunista esitellä itsensä, niin esittäydyn.

Maria C., ulkosavolainen.

Jos tuo ei riitä, niin tottelen tilanteesta riippuen myös seuraavia määritteitä: esikoiskirjailija, ranskansuomalainen, äet, uneksija.

Esikoiskirjailijana olen kirjoittanut fantasiaa, joka kuulemma kelpaa niillekin, jotka eivät fantasiaa lue.
Ranskansuomalaisena olen jo miltei konkari, ihan pian juhlitaan kymmenvuotispäiviä. Olen kiertänyt maata rajalta ja kulmalta toiselle.
Äet olen melko tuoreeltaan, siinä hommassa on kaksivuotispäivä hieman ennen tuota edellä mainittua kymmenvuotispäivää.
Uneksija olen luonnostani. Etenkin öisin, mutta usein päivisinkin ja toisinaan suorastaan työkseni.

Olen miltei koko ajan melkein rajalla. Vähintäänkin jossain totuuden ja fiktion rajaseuduilla, mutta tätä kirjoittaessa myös fyysisesti reilun kilometrin päässä naapurimaasta. Tähän blogiin minun on tarkoitus kirjoittaa pieniä huomioita arjesta ihan Ranskan pohjoisreunoilla, mahdollisesti jotain myös lapsiperheen elämästä, kirjallisuudesta ja ruoasta. Tai ainakin juomista. Sellaisilla autuaan linjattomilla rajoilla siis liikutaan.

Itseäni ja tuotantoani lähemmin koskevan kirjallisuuspuheen ja kirja-arviot jätän Calendula-blogiini, ja toisesta samanmoisesta löytyy pidemmältä aikaväliltä ulkosavolaista elämää. Ja siellä myös on paperisotahenkisempiä vinkkejä Ranskasta selviämiseen. Mutta ehkä tännekin vielä saadaan jotain jännää aikaiseksi. Vähintäänkin hyviä oluita.

Eipä juuri tämä tullitoimisto enää kulkijoita vahdi.

En nyt sitten osannut päättää, pitäisikö tämä lopettaa sanoihin ”tervetuloa mukaan” vai ”hauska päästä seuraanne”. Joten sanon molemmat. Valitkaa siitä.