Kahta vain mä toivoisin…

Pimeän syksyn jälkeen olemme siirtymässä joulun kautta uuteen vuoteen. Tämä on vuoden viimeinen blogini ja haluan kiittää lukijoitani kuluneesta vuodesta kolmella runolla. Minulla on ollut tapana jo vuosikymmenet kuljettaa mukanani itseäni puhuttelevia laulun sanoja ja/tai runoja. Jotkut tekstit vaihtuvat nopeasti, jotkut ovat seuranneet minua joskus jopa vuosia. Uskon elinikäiseen oppimiseen. Minulle se on myös itseeni paremmin tutustumista. Puhuttelevat tekstit voivat auttaa tekemään uusia oivalluksia itsestä. Tälle hetkellä kuljetan kolmea tekstiä kukkarossani.

Kaksi niistä kertoo, mitä opittavaa minulla on. Ensimmäinen on Helena Anhavan runo:

Se sitä akrobatiaa vaatii,
että hauras lujittuu
vaan ei kovetu,
että herkkyys käännetään voimaksi.

Toinen on Erzebet Turmezeinin runo:

Ilman jalkojani voi kävellä maailmaan
ja molemmat jalat tallella pyöriä itsensä ympärillä.
Ilman jalkoja voi etsiä kadonnutta
ja molemmat jalat tallella mittailla katuja aikaa tappaakseen.
Jalat tallella kiertää kehää,
ilman jalkoja avartaa maailmaa.

Kolmannen tekstin löysin vasta pari päivää sitten. Se on Jarkko Aholan laulama Joulun rauhaa. Siinä on kuvattu kaikki se, mitä odotan tältä joululta:

Kahta vain joululahjaa
Kahta vain mä toivoisin:
Vain pientä hetken hengähdystä –
ja mielenrauhaa tietenkin.
Mä toivon vain,
vain jouluntaikaa;
Et sydän ois ees hetken aikaa
huoleton
Ja joulu tois tuon hetken – toivon.
Jos myötä tuon yötuulen lauhan,
joulu tois taas mielenrauhan…

Toivon itselleni hetken hengähdystä ja mielenrauhaa. Sinulle toivon oman näköistäsi joulua ja kaikkea sitä, mitä juuri Sinä tarvitset. Ja joulun jälkeen – paljon unelmia uudelle vuodelle!

Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)

Jätä kommentti

*