Liikuntaan panostaminen on tärkeä tulevaisuusinvestointi

 

Viime viikolla käsiteltiin eduskunnassa Liikuntapoliittista selontekoa. Aihe on tärkeä, sillä liikkumattomuuden vuosittaiset yhteiskunnalliset kustannukset ovat useita miljardeja euroja – siis vähintään saman verran kuin sote-uudistuksella toivottiin saatavan säästöjä.

Ketään ei voi pakottaa liikkumaan, mutta voimme tehdä nykyistä enemmän panostuksia sen mahdollistamiseen, että liikuntaa on tarjolla kattavasti elämänkulun kaikissa vaiheissa ja siellä, missä ihmisten muutoinkin ovat eli varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, toisen asteen oppilaitoksissa, korkeakouluissa, puolustusvoimissa, työelämässä, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa sekä vanhustenpalveluissa. Tärkeää on liikunnallisen elämäntavan herättäminen lapsuudessa ja sen jatkuminen vanhuuteen saakka.

Valitettavasti tämä periaate ei toteudu riittävästi ja otan esimerkiksi tästä ikäihmisten kotiin vietävät palvelut. Yksi kaikkein tärkeimmistä kotihoidon kehittämisen kohteista on kuntouttavan työn lisääminen. Sen kivijalkana ovat arjen askareet sekä ulkoilu ja liikunta. Lisäksi tarvitaan erilaisia avokuntoutusmahdollisuuksia ja kuntouttavaa päivätoimintaa. Tällä hetkellä hoidon ja hoivan suunnittelu lähtee siitä, minkälaisia valmiita palvelurakenteita (ateria-, kauppa- yms. palvelut) henkilölle voidaan järjestää, eikä siitä, miten tuetaan toimintakykyä. Professori Taina Rantasen tutkimusten mukaan kotiin tuotavat palvelut alentavat aktiivisuutta ja asiointia. Niiden sijasta ikäihmisiä on autettava ulos liikkumaan, ulkoilemaan ja harrastamaan, sillä ne ovat ikäihmisen fyysisen, psyykkisen ja kognitiivisen toimintakyvyn ylläpitämisessä tärkeimpiä asioita.

Kaikkinainen kotoa lähteminen on ikäihmiselle psyykkisen, sosiaalisen ja fyysisen toimintakyvyn kannalta ehdottoman tärkeää. Moni ikäihminen ei välttämättä halua lähteä ”muuten vain kävelemään”, mutta jos lähdetään käymään kaupassa tai konsertissa, niin asia muuttuukin jo toisenlaiseksi. Kotoa pois lähtemisen pitäisi olla säännöllistä, sillä selvityksissä on todettu, että mitä pidempään ikäihminen on ollut käymättä ulkona, sen vaikeammaksi se hänelle myös psyykkisesti muuttuu. Tutkimuksissa on tullut myös esille se, että siinä vaiheessa, kun ulkona liikkuminen loppuu, otetaan pitkä askel kohti kotoa palveluasumiseen muuttamista.

Kuljetuspalveluiden avulla ikääntyneellä on mahdollisuus asioida, osallistua ja hoitaa sosiaalisia suhteitaan. Sosiaalihuoltolain mukaisten matkojen myöntämistä ikääntyneille tulee vahvistaa ja siten varmistaa, että ikääntyneet voivat näitä palveluita käyttää. Kuljetuspalveluiden omavastuut eivät saa olla esteenä niiden käytölle. Henkilökohtainen avustaja mahdollistaa yksinäiselle, monisairaalle ikääntyneelle osallisuuden sekä hyvän ja toimivan arjen. Liikkumista voidaan edistää jäämällä taksista hiukan aikaisemmin pois ja kävellä vaikka osa matkasta.

Kotihoidon passivoiva hoitokulttuuri johtuu osittain liian vähäisestä henkilöstömäärästä. Lisäksi erityisosaajia, kuten fysioterapeutteja, toimintaterapeutteja, kliinisesti erikoistuneita sairaanhoitajia sekä muistikoordinaattoreita ja muistihoitajia sekä sosiaalityön osaajia tarvitaan nykyistä enemmän. Gerontologinen osaaminen olisi taattava kaikille kotihoidon työntekijöille.

Lisäksi kotihoitoon voidaan esimerkiksi järjestöyhteistyön avulla kouluttaa kauppa- ja kulttuurikummeja.

Mikään ei ole pitkällä tähtäimellä niin kallista kuin jättää ikäihmisen voimavarat käyttämättä. Toisaalta kotihoidollakin on rajat. Siinä tilanteessa, kun muistisairas ei tiedä, miten syödään ja juodaan tai miten vessassa toimitaan, hänen pitäisi päästä ympärivuorokautisen hoivan pariin. Sielläkin hyvää hoitoon kuuluu aktiivisuudesta huolehtiminen sekä säännöllinen ulkona liikkuminen ja harrastuksiin osallistuminen.

Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

 

 

 

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Kiitos muistutuksesta – liikkumaan;

    Kukas se tapasi sanoa tv:ssa ohjelmansa jälkeen, että “Ylös – Ulos – ja Lenkille”?

    Kerrot, että ‘Professori Taina Rantasen tutkimusten mukaan kotiin tuotavat palvelut alentavat aktiivisuutta ja asiointia.”
    (Nykyisinhän netti tuo kaiken kotiin?) Yhteiskunta voisi kustantaa jokaiselle liikkumisrannekkeen ja palkinnot olisivat liikunnan mukaisia. – Ehkä kokonaiskaava sisältäisi liikunnan lisäksi myös oikean ravinnon, nukkumisen, hyvän kirjan, ihmissuhteet jne.

    -Automatka Torilta Kampukselle loppuisi kilomeriä ennen koulua: KAIKKI ULOS ja kävelemään … ja taksi jättäisi myös kilometriä ennen annettua osoitetta (oppisimme tietysti maksamaan matkan hieman kauemmaksi …?)

    + Niin, itse se on hoksattava! Nuoria ja vanhoja liikkuu paljon kaupungilla pyörällä ja kävellen, joten toivoa vielä on.

  • Merja Mäkisalo-Ropponen

    Eino J. Hyvä kommentti Sinulta. Itse toki jokaisen on liikunnan merkitys ymmärrettävä, mutta toki voidaan olosuhteet liikkumiselle luoda helpoiksi. Ja kuten kirjoitin, surullista on, etteivät ikäihmiset pääse ulkoilemaan ja harrastamaan, vaikka se olisi kaikkein tehokkain toimintakykyä ja mielialaakin parantava asia. Toisaalta myös lapset ja nuoret pitäisi saada myös liikkumaan. Osa heistä liikkuukin tosi paljon, mutta lapsissa ja nuorissa on myös se joukko, joka liikkuu tosi vähän. Heille pitäisi löytää heitä kiinnostava liikuntamuoto. Oikein mukavia ulkoilukelejä Sinulle!

Jätä kommentti

*