Miten käy päihdepalveluiden sotessa?

Viime viikolla Eduskunnan terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmä järjesti Kansalaisinfossa tilaisuuden, jonka otsikkona oli ”Päihderiippuvuus sairautena ja sen hoito – toimiiko Suomen malli?”.

Tilaisuuden taustalla oli kirjallinen kysymykseni, jonka tein kevättalvella yhdessä kuuden muun terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmäläisen kanssa: Kristiina Salonen (sd), Susanna Huovinen (sd), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr), Aino-Kaisa Pekonen (vas), Sari Essayah (kd), Sari Tanus (kd). Uusi alkoholilaki astui voimaan 1.3.2018 ja kysyimme, onko siihen päihdepalveluiden osalta varauduttu? Monin paikoin päihdepalveluiden laatu on heikentynyt ja määrä vähentynyt. Vastauksessaan ministeri Saarikko kertoi, että koko maan tasolla katkaisuhoito- ja kuntoutuslaitosten sekä A-klinikoiden asiakasmäärät ovat hieman vähentyneet. Vähentyminen ei tarkoita mielestäni sitä, että tarve olisi vähentynyt, vaan pikemminkin sitä, että asiakkaita ei ohjata palvelujen pariin. Ministerikin myönsi, että palvelujen järjestämistapa vaihtelee suuresti eri kuntien välillä ja järjestelmä on hajanainen. Ratkaisuna tähän on ministerin mukaan päihde- ja mielenterveyslainsäädännön kokonaisuudistus, joka on tarkoitus antaa eduskunnalle ensi syksynä. Monilla asiantuntijoilla on huoli siitä, että päihdehoidon osuus jää tässä lainsäädännössä liian ohueksi. 

Keskeisiä näkökulmia päihdepalveluista keskustellessa ovat ainakin seuraavat: Ymmärretäänkö päihdeongelmat sairautena ja saavatko sairaat asianmukaista hoitoa? Voidaanko lainsäädännöllä vaikuttaa palvelujen saatavuuteen ja vaikuttavuuteen?  

Olen yhden erittäin hyvää ja vaikuttavaa päihdetyötä tekevän yrityksen kummi. Ko. yrityksen mukaan ongelmana ovat liian lyhyet maksusitoumukset. Parin viikon maksusitoumus turhauttaa sekä asiakkaan että ammattilaiset, koska jokainen ymmärtää, ettei parissa viikossa pysty toteuttamaan tavoitteellista hoitoa. 

Toinen tärkeä kysymys on, miten päihdeongelmat on tarkoitus hoitaa tulevaisuuden sotessa? Lakiesitystä lukiessa siihen ei saa selkeää vastausta. Erityistä huolta herättää se, miten päihdepalveluiden käy, jos siirrytään yleiskatteellisuuden rahoitukseen. Taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevissa maakunnissa voi olla kiusaus säästää päihdepalveluiden laadussa ja määrässä. 

Kolmantena kysymyksenä on läheisten tilanne. Itsekin henkilökohtaisesti tiedän, mitä tarkoittaa, jos perheessä on päihdeongelma. Mistä perhe ja läheiset saavat apua? Edelleen liian usein perhe ja läheiset jäävät hoitojärjestelmässä ulkopuolisiksi. 

Ja vielä neljäntenä tärkeänä asiana päihdepalveluista keskustellessa on yhteiskunnallinen näkökulma. Päihteet aiheuttavat yhteiskunnalle suuria kustannuksia. Päivystyksessä ja ensiavussa työskentelevä sairaanhoitaja Anne Heikkilä Lahdesta kertoi katsoneensa yhden tavallisen arkipäivän potilaiden tulosyyt akuuttiosastolle ja tulokset olivat puhuttelevat.  

Tavallisena arkipäivänä akuuttiosastolla 17 potilasta oli alkoholin alaisena, heistä seitsemän jäi sairaalaan jatkohoitoon. Syinä traumat, mielenterveysongelmat ja pahoinpitelyt. Samana päivänä ensihoidossa 115 potilaasta 29 oli alkoholin alaisena ja heistä 17 kuljetettiin sairaalaan ambulanssilla. Monessa tapauksessa poliisi oli paikalla tilanteen selvittelyssä. Tämä oli siis arkipäivä. Viikonloppuisin nämä tilastot vähintäänkin kaksinkertaistuvat. 

Yhteiskunnalle päihteistä koituvat välittömät kustannukset ovat huomattavia puhumattakaan välillisistä kustannuksista kuten töistä poissaoloista, ennen aikaisista eläkkeistä jne. Päihdesairauksia kannattaisi hoitaa tehokkaasti niin inhimillisestä kuin taloudellisesta näkökulmasta katsottuna. Mutta hoidetaanko niitä – siitä olivat keskustelemassa päällikkö Mari Aalto (Helsingin kaupunki, Idän psykiatria- ja päihdekeskus), varapuheenjohtaja Reeta Kroner (Suomen Päihderiippuvaiset ry), psykiatrian erikoislääkäri Antti Loimalahti (Toipumo Oy), toimitusjohtaja, johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki (A-klinikka Oy), kehittämiskoordinaattori Janne Takala (A-klinikkasäätiö) ja kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck (Suomen Mielenterveysseura ry). Paneelin puheenjohtajana oli puheenjohtaja Tarja Orre (Suomen Päihderiippuvaiset ry). 

Erittäin mielenkiintoisen keskustelun yksi perusviesti oli se, että nyt on viimeinen hetki yhdistää voimat, jos halutaan säilyttää tai parantaa päihdepalveluiden laatua ja määrää. Linkki tilaisuuden nauhoitukseen on https://www.youtube.com/watch?v=F05463cwL2I

Tulevat maakuntien päättäjät ja viranhaltijat tarvitsevat valtavan paljon tietoa erilaisista hoidoista ja siitä, että kyseessä on sairaus, jossa hoito on tärkeä suunnitella yksilöllisesti ja potilaan tarpeista lähtien. Sama hoito ei sovi kaikille päihdepotilaille. Tällä hetkellä suurena ongelmana on se, ettei edes perustuslain edellyttämä oikeus hoitoon toteudu kaikkien päihdesairaiden kohdalla. Lisäksi omaisten auttamisessa on vakavia puutteita. 

Henkilökohtaisesti puhun paljon näyttöön perustuvasta päätöksenteosta. Tässäkin asiassa kaipaan lisää tutkimusta. Esimerkiksi terveystaloustieteellisiä kustannusvaikuttavuusanalyysejä on tehty aivan liian vähän. Jos toimisimme järkevästi, laskisimme muun muassa sitä, mitä päihdesairauksien hoitamattomuus maksaa. 

Merja Mäkisalo-Ropponen
Kansanedustaja (sd)
Eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmän puheenjohtaja

 

 

 

Kommentit

  • Jussi Wihonen

    Erinomainen kirjoitus kansanedustajalta. Isoin kysymys on, hoitoon pääsy. Se on vaikeaa tai mahdotonta, ja siksi useimmat jäävät hoitoa vaille. Huoli siitä, että päihdesairauksien hoidosta säästetään, on aiheellinen.

  • Merja.Mäkisalo-Ropponen

    Jussi, kiitos palautteesta. Jos kiinnostaa, kannattaa katsoa koko keskustelu jutussa olevan linkin kautta. Jatkamme asian esillä pitämistä syksyllä terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisen työryhmässä.

  • Dr.

    Samalla lailla kuin päiväkirurgialle aluesairaaloissa.
    Päin /c:ttä.

  • Merja Mäkisalo-Ropponen

    Hyvä Dr.
    Niinpä!!!!!!

  • Eino J. (maallikkona)

    Luen jutun paremmalla ajalla – syytä kysyä, tästäkin

    Oikeastaan tuo maksaja esimerkiksi huumekäyttäjien osalta tulisi olla huumekauppiaat, eikä yhteiskunta ja kunnat – mutta – eihän se niin mene. Valtio kaiketi kerää osan alkoholituloista päihdetyöhön, mutta tuontiviinan rallaajat eivät (hekään)?
    Luin aamulla erään romanin sivuilta päihdejutusta Yhdysvalloissa, päivätaksa oli parantolassa jotain tonnin pintaan, minkä itse joutui maksamaan … Lienenkö jo postannut aiheesta, mutta jos huumeet ja kaikki päihteet vapautetaan, ja vapautetaan myös yhteiskunta sosiaalikuluista …

  • Merja Mäkisalo-Ropponen

    Eino, alkoholismi on sairaus, jota kannattaa hoitaa. Kukaan ei päätä tulla alkoholistiksi, mutta osalla meistä on suurempi alttius sairastua. Jos ei koskaan ota pisaraakaan, niin toki silloin ei myöskään sairastuta. On inhimillisesti ja kansantaloudellisesti järkevää hoitaa sairauksia – myös alkoholismia – hyvin. Nyt ongelmana on se, että hoitoon ei pääse vaikka itse olisi itse kuinka motivoitunut. Ilman apua ja tukea on melko mahdotonta toipua. Myös perheet ja omaiset jäävät yksin, vaikka tilanne koskettaa heitäkin.

Jätä kommentti

*