Kuopion kaupunginhallituksessa käsittelimme vuoden 2016 talousarviota. Rahatilanne on yksinkertaisesti ankea. Kaupunginjohtaja toteaakin katsauksessaan, että vuoden 2016 talousarvio on 20,1 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Mikä sitten muuttui alkuperäisestä talousarvioesityksestä?
Opetusryhmien pienentämiseen kaupunginhallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi 400 000 euroa. Sitä ei alkuperäisessä esityksessä ollut.
Esitin, että ns. hätämiljoona olisi poistettu. Talousarviossa esitetään, että valtuusto antaa kaupunginhallitukselle valtuuden käynnistää talousarvion määrärahoihin sisältymättömiä äkillisten kriisitilanteiden, kuten turvapaikanhakijoiden määrän nopean lisääntymisen edellyttämiä toimenpiteitä kokonaiskustannusarvioltaan 1 miljoonaan euroon saakka. Esitykseni tämän tekstin poistamiseksi ei saanut hallituksessa kannatusta. Mielestäni miljoona on iso summa. Olisi mielestäni parempi, että tarvittaessa tämänkokoisen summan käyttämisestä päätettäisiin valtuustotasolla, eikä vain tuotaisi ikäänkuin tiedoksi valtuustolle.
Esitin myös, että Heinjoen ampuma-ja moottoriratakeskuksen jatkorakentaminen ja siihen varatut eurot poistetaan talousarviosta. Esitykseni ei saanut kannatusta.
Neeta Röppäsen (sd.) esitti, että poistetaan 65 000 euron kaupunginvaltuuston tukiraha valtuustoryhmille. Hyvin järkevä esitys. Kannatin Neetan esitystä Erkki Virtasen (vas.) kanssa. Tässä kaupungin tiukassa rahatilanteessa on järkevää olla tällaista rahaa käyttämättä tähän tarkoitukseen. Valtuuston tukiraha valtuustoryhmille poistetaan esityksestä.
Käsittelyssä olivat myös kiinteistöveroprosentit ja ne säilyivät kaupunginhallituksen käsittelyssä viime vuoden tasolla.
Näillä eväillä budjettikeskustelu aikanaan jatkuu valtuustossa. Luulenpa, että vilkkaana jatkuukin.