Perussuomalaisilta oiva ehdotus: Jos voisinkin itse valita

Eikös juuri vaikuttavuus ole tärkeää? Onko tehottomista projekteista oikeasti hyötyä?

Vaikuttavuuden mittaaminen on merkittävä asia.

Perussuomalaisilla on mielenkiintoinen uusi malli kehitysyhteistyön rahoittamiseen.  Tavoitteena on tehottomista projekteista luopuminen ja vaikuttavuuden korostaminen.

Miten tämä sitten onnistuisi?

Olisi perustettava kehitysapurahasto, joka tulisi ulkoministeriön hallinnon alle. Yksittäiset kansalaiset voisivat ottaa vastuun rahoittamisesta.  Ja kansalaisella olisi oikeus itse valita se kohde tai kohteen, joihin haluaisi sijoittamansa kehitysavun kohdentaa.

Ulkoministeriön roolina olisi käydä läpi ja samalla  hyväksyä kehitysaputoimijat.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän tekemässä vaihtoehtobudjetissa oli esitetty kansalaisille miellyttävän tuntuinen mahdollisuus: Osallistuminen tähän kehitysapurahjaston tukemiseen voisi tuoda verohyötyä, eli se olisi 200 euroon asti verovähennyskelpoista.

On myös esitetty, että yritykset, jotka tähän haluaisivat osallistua, saisivat siitä merkinnän, joka olisi positiivinen osoitus vastuullisuudesta.

Tavoitteena vaihtoehtobudjetissa on mainittu olevan Suomen tämänhetkisen kehitysaputason säilyttäminen ja vaikuttavuuden kohentuminen.

Hienoa esityksessä mielestäni on myös vaikuttavuus rahassa. Vaihtoehtobudjetin mukaan tämä vaihtoehtoinen malli toisi valtiollemme säästöjä. Jopa vuosittain  yli 500 miljoonaa euroa!

Näille yli 500 miljoonalle eurolle löytyisi varmasti käyttöä maassamme.

Vanhustenhoito. Tiestö. Omaishoito. Koulutus. Perheet. Ja monta muuta kohdetta.

Jätä kommentti

*