Aktiivimalli ja muita kansalaisten kurmottamisia

Koska poden kyltymätöntä halua puuttua yhteiskunnallisiin epäkohtiin, en malta olla kertomatta näkemystäni hallituksen luihuista aikeista, joilla kansalaisen asemaa ollaan taas heikentämässä.

Ihan ensiksi tämä aktiivimalli työttömille.

Sen mukaan työttömän pitäisi osallistua kolmen kuukauden jaksolla joko töihin, työharjoitteluun tai koulutukseen huikeat 18 tuntia. Meikälle tuli hiki jo tuota kirjoittaessa.  Vaihtoehtoisesti voi toki harrastaa yritystoimintaa 250 euron edestä. Se on yli kaheksan kymppiä per kuukausi. Huh huh.

Jos mikään noista ei onnistu, korvauksesta leikataan pois silmittömät viisi prosenttia. Sydämetöntä. Se on lähes neloskaljan prosentit.

Itseään Juhana Vartiaiseksi kutsuva kokoomuslainen riistäjä jopa vaatii, että työttömän on muutettava pois sellaiselta paikkakunnalta, jolla hän ei ikinä tule työllistymään. Julmaa siirtolaispolitiikkaa tuollainen.

Otetaanpa tälläkin kertaa esimerkiksi syntymäkuntani Rautavaara. On sivumennen sanoen aina ollut maan köyhin kunta niin kauan kuin olen elänyt.

Työttömyysprosentti hipoo taivasta – tai ainakin kirkon kellotapulia. Sairauseläkeläisiä ja pitkäaikaistyöttömiä on suhteessa enemmän kuin missään muualla koko Kosmoksessa. Samoin Korhosia.

Yritystoimintaa siellä ei juuri nyt taida olla – paitsi yksi konkkaan mennyt saha. Sen hukkalautakasasta voisi työkokeiluna tehdä telkänpönttöjä koko kylän voimin. Ehkä joku maksaisi pöntöistä sen 250 €. Silloin yksi kuntalainen pelastuisi yritystoiminnan kautta ja muille merkattaisiin sitten niitä tunteja…

Tiukkaa esimerkkikunnassamme siis on, mutta vastineeksi seutu on kaunista: metsää, erämaita, sinisenä siintäviä vaaroja, liplattavia järviä, kanervalle tuoksuvia soita…

Miksi sieltä kenenkään muka pitäisi muuttaa pois niin tympeän asian kuin työn vuoksi? Älkäähän nyt.

Kyllä se on toisin päin. Hallituksen on järjestettävä työpaikat sinne missä ihmiset ovat. Ja rautavaaralaiset työttömät nyt sattuvat olemaan Rautavaaralla. Piste.

Tunnen heistä muutaman. Yksikin Timppa Korhonen sanoi kyllä koska vain lähtevänsä työharjoitteluun, jos käsky käy, mutta ei tietenkään millaiseen tahansa. Ei ihmistä voi pakottaa harjoittelemaan sellaista jobia, joka ei kiinnosta tippaakaan.

Timppaa kiinnostaisi harjoitella esimerkiksi johtajan töitä. Ihan vain siltä varalta, että joskus sellainen pesti natsaisi kohdalle. Se olisi kouluttamattomalle lottovoitto, mutta osuuhan niitä. Juuri äskettäin joku voitti kuulemma Jurvalla tai jossain melkein pääpotin pitkävedossa.

Jokin lääketieteeseen liittyvä työharjoittelupaikka kävisi Timpan mukaan myös. Gynekologin esimerkiksi. Jos nyt ei ihan alkuun mitään kaavintoja tai punkteerauksia, niin voisi sitä kouluttajan kanssa ainakin vilkaista. Joo, Timppa on poikamies. Niin kuin lähes kaikki miehet Rautavaaralla.

Toinen källi, mitä hallitus parhaillaan puuhaa, on vanhempainloman pidennys. Hämäystä sekin. Yrittävät eksyttää kansaa tarjoamalla armosta muutaman vaivaisen lisäkuukauden isukillekin, vaikka pitäisi antaa sitä mitä kansa oikeasti vaatii.

No, Rautavaaralla ehkä tyydytään tuohon esitettyyn puolen vuoden vanhempainlomaan, koska siellä kukaan ei käy töissä, mutta toisin on rintamailla, jossa duunia riittää.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudun valistuneet vanhemmat eivät taatusti tule suostumaan moiseen tynkäesitykseen. Yhteensä puoli vaivaista vuotta vanhempainlomaa muka! Se nyt livahtaa ohi perhepakkausta avatessa.

Kyllä stressatuilla vanhemmilla pitää olla lomaa riittävästi, jos kerran muksuja tehdään valtion piikkiin. Sopiva loman mitta on siihen saakka, kunnes jälkikasvu saa mopokortin. Miten ne muuten muka pääsisivät harrastuksiinsa?

Lisää kansalaisten kurmottamista:

Petteri Orpo (kokoomuksen riistäjiä hänkin), eksytti kansaa Ylen haastiksessa:
– Haluan ulottaa maksuttoman puolipäiväisen varhaiskasvatuksen jo viisivuotiaille

Mitä ihmettä? Uskooko Orpo moisen hämäyksen menevän läpi? Top tykkänään, kokkarit. Minne unohtuivat alle viisivuotiaat? Mitä pahaa he ovat tehneet, ettei heitä kelpuuteta ilmaisen puolipäiväkasvatuksen pariin?

Matematiikkaa ahneille: Lapsia on myös  yksi-, kaksi-, kolme- ja nelivuotiaita niiden jo viisi vuotta täyttäneiden lisäksi. Missäs heidän maksuttomat koulutusetuutensa viipyvät, Orpo? Kysyn vaan koko kärsivän kansan puolesta.

Ja tämäkin vielä:

Lapsilisistä hallitus ei toistaiseksi ole puhunut mitään. Moinen vaikeneminen on pelkkää savuverhoa. Valmistelevat salassa lakia, jolla alentavat lapsilisien yläikärajaa nykyisestä 17 vuodesta esimerkiksi 16 ja puoleen.

Ei onnistu.

Tosiasiassa yläikärajaa pitää nostaa! Ja tarvitaanko sitä lainkaan?

Kuka tahansa psykologi voisi kertoa sydämettömille kokoomusministereille, että jokaisen äidin mielestä lapset pysyvät äidin ikiomina lapsukaisina  niin kauan kuin elävät. Ja mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä kovemmat kulut siitä on. Sanoohan sen jo järkikin.

Muutaman kilon painoisen vauvan ruokaan ei taatusti kulu yhtä paljon rahaa kuin nelikymppisen, reilusti yli satakiloisen mötkäleen.

Että jotain rotia hallitus.

Jussi Juhani

 

Kommentit

  • Jake

    Voitaisko ajatella, että jokin sanktio esim. 10% palkanalennus koskisi niitä Fimealaisia, jotka eivät suostu muuttamaan työn perässä Kuopioon. Onhan valtiovalta jo tehnyt päätöksen siirrosta jovuosia sitten.

  • nimimerkki

    Itse menin siihen lankaan, että ärsyynnyin tuosta aktiivimallista, kunnes tajusin, että sen vastustajien argumenteissa työttömät määrittyvät avuttomiksi lapsukaisiksi, joilta ei sovi odottaa minkäänlaista aikuismaista, vastuullista asennoitumista elämään. Jos työssä käyvää ei huvita mennä töihin, hänen sanktionsa on 100 % päivän palkasta. Eikä tällaisissa yhteyksissä mainita sellaisia sanoja kuin “nöyryytys” ja “raippa”. Mutta työttömyys tekeekin sitten yhtäkkiä aikuisesta ihmisestä luontovarustukseltaan täysin aloitekyvyttömän idiootin, että tuo 18 tuntia/3 kk on hänen kannaltaan niin monumentaalinen, lähestulkoon luonnoton voimainponnistus, että onhan se nyt herrajumala nöyryyttävä raipparangaistus ja häpeäpuu saada sen noudattamatta jättämisestä jonkinlainen sanktio.

    • Lusmuilua

      Taidatkos tuon paremmin sanoa. “On elämässä muutakin kuin työ, miksi siis vaivautua”.

  • Timo

    Aktivoidaan Suomeen vaan lisää työttömiä Irakista ja Somaliasta.

  • Tosikko

    Jussin tyyliä noudatellen suosittelen, että lapsilisät poistetaan kokonaan. Esimerkiksi useimmissa Afrikan maissa on huippukorkea syntyvyys eikä taatusti lapsilisistä ole kuultukaan. Poistuisi Suomelta kestävyysvaje ja säästyisi rahaa. Rautavaara jos on nimensä mittainen, niin valtio perustakoon sinne kaivoksen. Ei se sen kalliimmaksi tule kuin Talvivaarakaan. Tulisi työpaikkoja Rautavaaraan.

  • Töitä - vuotiaalle.

    Jussi ymmärtää asian. Kiitos siitä. Mielipiteet taas
    riippuu kommentoijan omasta tilanteesta. Jos töissä
    potuttaa niin vahingon ilokin saattaa helpottaa tilannetta. Aktiivimallissa on ajateltu vain yritysten
    etua , ei työtä tarvitsevien tarpeita tai tunteita.

  • hemuli

    mitenkäs sellaiset työttömät jotka käy haastatteluissa ja työnantaja ei vaan valitse työnhakijaa töihin, ei ole tyttömän vika se.työnantajat pitäisi myös laittaa karensiin jos hylkäävät työnhakihan, ja entä ne firmat jotka sanovat irti työttömiä tulee väkisinkin lisää ei kaikkia saa pois töitä joe ei ole niin ei ole.hallitus myös tiukalle päivärahalle ja vettä ja leipää vain ruuaksi.

  • Matti Niemi

    Jussilla on taas jäänyt lääkkeet ottamatta.

    Se pieni inhimillisyyden pilkahdus, mitä Jussin muutamassa kirjoituksessa joulun seutuvilla saattoi ehkä havaita, on kadonnut uudenvuoden rakettien myötä taivaan tuuliin.

    Ja taas saamme lukea tutun ilkeän ja köyhille kateellisen pikkuporvarin tuotoksia, tällä kertaa typerällä ironisella sävyllä maustettuna.

    Jussi is back! Welcome!

    • nimmari

      Matti is back! Congrats! Sä oot hiukan niin kuin pikkupanda ao. videolla. Mihinkähän sinäkin voisit ripustautua, jos Jussi ei näitä blogejaan kirjoittaisi?

      https://www.youtube.com/watch?v=ltRoUcJLgX0

  • poloinen

    Ai siis 18 tuntia/3 kk; se on siis 6 tuntia/1kk ja siis 6:4= 1,5 tuntia/viikko. Jos ny ei sit tee tota 18 tuntia viikossa ja on vapaalla sitten 11 viikkoo ennen seuraavaa työrupeemaa; voiko sillai tehä?
    Joo, meillä täällä Ruotsissa sovelletaan jo tätä eli sun ei tartte tehä ku 1 tunti viikossa ja et oo enää työtön. Putsataan vähä tilastoja nimittäin.

  • O tempora, o mores!

    Hyvä Jusi, erinomainen kirjoitus!

    Onhan se nyt kauheaa, että yhteiskunnan (=minun ja sinun) rahoilla ei voi vaan vetää lonkkaa, harrastaa ja odotella sitä astronautin pestiä, vaan on osoitettava näännyttävää aktiivisuutta 1,5 h:n edestä viikossa joko työnteon tai kouluttautumisen merkeissä. Kyllähän moisesta kyykyttämisestä jo täytyy tehdä ihmisoikeusloukkausvalitus EU:lle…!

  • Hyvää

    On ihmeellistä miten täällä kirjoitellaan ja kommentoidaan asioita mututuntumalla.
    Eli ei tiedetä tai ymmärretä, luultavasti viimemainittu todennäköisin vaihtoehto.
    Kyse ei ole että noita tarvittavia tunteja jaksaisi tehdä.
    Ne on tehtävä tämän lain mukaan yhdessä jaksossa. Ja työhtosopimuksen mukaisella palkalla.
    Kukaan ei ota kantaa mistä näitä töitä saa.
    Jos suurinkin osa työttömistä otettais näihin töihin,se vähentäis vastaavalla määrällä jo nyt töissä olevien tunteja. Koska ei kaikkialla ole pula työntekijöistä.
    Tähän kannatta työnantajien tarttua, näin saadaan vakinaisten määrää vähennettyä.
    Osa aikaisilla teettäminen on edullisempaa, ja laskusuhdanteen aikana työvoimakustannukset saadaan pienemmiksi,ilman irtisanomisia.

    • O tempora, o mores!

      Siinä olet oikeassa, että kaikki eivät tosiaan tiedä tai ymmärrä, mistä kirjoittavat. Tässä suora lainaus TE-keskuksen sivuilta:

      “Säilyttääkseen työttömyysetuuden ennallaan työttömän työnhakijan on tarkastelujakson aikana joko

      – tehtävä 18 tuntia palkkatyötä
      – ansaittava yritystoiminnassa yhteensä vähintään 23 prosenttia yrittäjän työssäoloehtoon vaaditusta kuukausiansiosta (vuonna 2018: 241 euroa)
      TAI
      -oltava viisi päivää TE-toimiston työllistymistä edistävässä palvelussa”

      Ei siis ole mikään pakko löytää työpaikkaa, jos se on oikeasti on mahdotonta – työllistymistä edistävä palvelukin riittää.

      Ja tämähän lusmureita (kaikki työttömät eivät tietenkään näitä ole) juuri harmittaakin! Enää ei voi 100 %:sesti käyttää aikaansa kattoon syljeskellen, omiaan touhuten tai pimeitä töitä tehden vaan on “pakko” (sanktio on naurettavan pieni!) kuluttaa murto-osa siitä yhteiskunnan maksamasta ajasta yhteiskunnan (= työnantajan) haluamalla tavalla – siis samoin, kuin tavalliset työssäolijat tekevät joka ainoa työpäivä!

Kommentointi on suljettu.