Eräs mielilauseistani kuuluu: Ihminen on vain pukeutumaan oppinut apina. Seuratessani raivokkaita nettikeskusteluja, minusta usein tuntuu, että tuokin on liian imartelevasti sanottu. Se loukkaa apinoita.

Ihmisen luonne on jotakin heilahtaneen simpanssin ja neuroottisen bonobon väliltä. Simpanssit ovat impulsiivisia, äksyjä ja usein aggressiivisia. Bonobot (kongonsimpanssit) tappelevat vähemmän, mutta harrastavat seksiä hillittömästi – kaikki kaikkien kanssa, sukupuoleen katsomatta. Jos bonobot päättäisivät avioliittolaista, niin sen sallivuus hirvittäisi suvaitsevaisintakin cityvihreää.

Apinoiden laumakäyttäytyminen ja laumojen hierarkkisten suhteiden muodostuminen ovat meissä jäljellä.  Ja somessa ne näkyvät paljaimmillaan. Ihan kuin taantuisimme takaisin savannille liittyessämme keskustelupalstoille.

Joka ikiselle netin keskustelupalstalle – oli se Facebookissa tai missä vain – kertyy nopeasti päivystävä äksyilevien apinoiden ydinjoukko. He omivat ryhmän – ja keskustelun – ja ryhtyvät dominoimaan sitä. He laativat ryhmälle säännöt ja vaalivat mielipidepuhtautta. Heidän vastustamisensa on virtuaalinen itsemurha.

Juuri äksyimmistä tulee kyseisen nettilauman johtajia. Ärhäkkyydessään he muistuttavat enemmän simpansseja kuin bonoboja.  Ryhmän bonobot taas kiihottuvat johtajiensa mielipiteistä.  Uskon, että osa saa orkkuja pelkästä oikeaan laumaan kuulumisen huumaavasta tunteesta.

Johtava apina valvoo nettiryhmäänsä herkeämättä puunsa latvuksesta. Yötä päivää. Jos näköpiiriin ilmestyy laumaan kuulumaton outo apina ja sanoo jotakin väärin, meteli on valtava.  Ja jos vierailija kuuluu peräti vihollislaumaan, kirkuminen on korviahuumaavaa. Ellei huutaminen ja vittuiluoksilla huitominen riitä karkottamaan vierasta, tunkeilija tapetaan. Deletoidaan, bannataan, ignooraataan, blokataan.

Mutta edes se ei riitä. Itselle näkymättömäksi muuttunutta nettiruumistakaan ei jätetä rauhaan. Hänet kaivetaan haudastaan esiin yhä uudelleen riekkujaisia varten.  Jokainen lauman apinoista takoo rintaansa ja haluaa nostaa jalkansa raadon päälle – vaikka ei enää oikeasti edes näe tätä. Tai ainakin väittää, ettei näe.

Riekkujaisiksi riittää, että tietää bannatun vihollisen kenties vielä kummittelevan jossakin toisessa nettiulottuvuudessa. Sellainen kiihottaa varsinkin ryhmän bonoboita, jotka ahkerasti linkkaavat bannattujen uusia nettisanomisia lauman johtajien nähtäväksi.

Pahimmat apinalaumat ovat kyllä jokaisen netin hevijuuserin tiedossa. Niitä käydään vaivihkaa tarkkailemassa puun takaa. Se pyritään tekemään niin, ettei jälkiä jää. Esimerkiksi tykkäys on jo paha jälki. Sillä voi olla armottomat seuraamukset. Jotkut apinoista keräävät nimittäin listoja vihollislauman tykkääjistä ja julkaisevat ne omalla saitillaan. Lauman jäsenet repivät sitten tykkääjät yksi kerrallaan palasiksi.

Toki voi myös kommentoida, mutta ei rehellisesti. Lyhyt mielistelevä kommentti johtavan apinan viestiin on anomus päästä lauman jäseneksi. Sillä rapsutetaan kirppuja ja tunnustellaan johtajan mielialoja – joita, herraparatkoon, on viisainta myötäillä. Jos tulokas sanoo jotakin väärin, niin läimäyksiä sataa kunnes anteeksipyyntö irtoaa. Ja voi sitä anelevien hymiöiden määrää millä sitä ruinataan!

Olen taas lähiaiokoina sortunut huvittamaan itseäni ja seuraillut facebookin suosituimpia keskusteluryhmiä laidasta laitaan.

Vannon teille: Ei ole eroa sivistyneen ja sivistymättömän ihmisen nettikäyttäytymisessä näissä ryhmissä. Sama raivo molemmissa.  Jos vieraan haju haistetaan, tai jos jo sata kertaa bannattu nettiruumis jossakin linkin takana kummittelee, möly on valtava.

Toki akateemiset apinat mölyävät eri tavalla kuin elämäm koululaiset, mutta tunne on tismalleen sama: apinanraivo.

Jussi Juhani