Donald Trump ja totuuden jälkeinen aika

Suomalainen edistyneistö toivoo edelleen, että Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain pressaksi olisi valeuutinen. Ja koska se ei ole, he ovat varmoja, että Trumpista tuli presidentti valeuutisoinnin ansiosta. Näin kävi, koska nyt on kuulemma menneillään totuuden jälkeinen aika.

Jaa. Oliko edeltävä aikakausi sitten totuuden aikakausi? Kuinka pitkä tuo ylevä aikakausi oli? Puoli päivää? Vähemmän?

Mennäänpä historiassa riittävästi taaksepäin…

Esi-isät uskoivat, että maailma luotiin kuudessa päivässä. Uskoivat kun sanottiin. Edistykselliset sanoivat. Kaikki meni silti jotenkuten, syntiä tehtiin ja helvettiin jouduttiin. Sitten tapahtui ihme. Neitsyt synnytti pojan. Pojan, joka kykeni kävelemään veden päällä. Maailma pelastui. Mutta vain, jos uskoi siihen mitä sanottiin. Että syntyi neitsyestä ja käveli veden päällä. Tämän totuuden varaan rakennettiin tuhansia kirkkoja. Rukoiltiin, kärsittiin, kidutettiin lähimmäisiä ja tapettiin miljoonittain ihmisiä.

Mutta edistykselliset tiesivät, että näin kuului tehdä, koska muuten maailma pysyisi valheen vankina.

Sitten, 600-luvulla, tapahtui samalla siunatulla suunnalla uudempi ihme: Jumala henkilökohtaisesti ilmoitti profeetalleen ihan vihonviimeisen, lopullisen totuuden. Ihmiset toki pelastuisivat, mutta vain hylkäämällä entiset totuutensa ja kääntymällä tähän uuteen, ankarampaan versioon. Siihen, jonka paratiisissa odottaa 72 neitsyttä, jos vain miekka heiluu ahkerasti.

Ja miekka viuhui. Viuhuu edelleen poistaaksen maailmasta valheen ja tarjotakseen tilalle profeetan ilmoittaman totuuden. Totuuden, joka on niin vahva, että napapiirin tuntumassakin saa sakot sen arvostelemisesta.

Jossakin vaiheessa Saksassakin, tuossa olutpöhnäisten maassa, yritettiin lanseerata ihan omanlaistaan totuutta. Edistykselliset voimat olivat taas liikkeellä. Kansa uskoi, koska saksalaiset ovat aina olleet helposti väkivaltaan höynäytettävää sakkia. Kävi niin kuin kävi. Totuus haihtui savuna ilmaan. Sen lemu ylsi Suomeen saakka.

Sitten jotkut, oikein tosi-tosi edistykselliset, hylkäsivät sekä vanhan, että uudemman ilmoituksen, kuten myös saksalaisen totuusversion. He löysivät jumalallisista ilmoituksista siihen saakka suurimman. Sen oli julistanut profeetta Karl Marx.  Seuraukset tiedämme. Myös se totuus oli tappavaa laatua – ja surkea muutenkin. Naapurissa listittiin parikymmentä miljoonaa, muualla vielä enemmän ja kaikki meni kuralle.

Suomen medioissa tästä totuudesta oltiin aivan täpinöissään. Jaakko Laakso kumppaneineen kertoili siitä illasta toiseen punakuoron laulaa helskytellessä taustalla. Ja maan ehdottomasti edistyksellisimmät voimat marssivat kaduilla uusimmista uusimman – ja lopullisen – totuuden puolesta.

Paratiisi oli rakennettu. Se sijaitsi ihan lähellä.  Itärajan takana. Muualla vallitsi valhe.

Mutta sekin totuus romahti. Romahti, koska oli vain illuusio. Illuusio ei vaadi syntyäkseen mielen herkkyyttä tai todellista oivalluskykyä, mutta kavaluutta se kyllä kaipaa kasteluvedekseen. Ja sitä riitti tässä maassa.

Tuli hetkeksi leudompaa totuusrintamalla. Mutta mennä kitkuteltiin. Paremman puutteessa hieman haaleammilla totuuksilla. Oli totuus pankkien pelastamisen tarpeellisuudesta, Kreikan noususta suomalaisvaroin – ja ne Urpilaisen takuutkin… oli yhtenäinen Eurooppa uutena paratiisina… mutta sitten totuus sakeni.

*   *   *

Tapahtui niinä päivinä, että Suomeen, ja varsinkin Helsingin Kallioon ja Punavuoreen, syntyi tukuittain jeesuksia. Suorastaan putkahteli. Halleluja! Upouusi, lopullisista lopullisimman totuuden aikakausi oli viimeinkin alkanut. Mediakin oli taas täpinöissään ja kadut täyttyivät marssijoista. Kiitos Herralle!

Mutta voi vittu sentään!  Eikö maailma pysähtynytkään? Edes tuhannen suomalaisjeesuksen voimin? Ei, vaikka niin ihanan kaunis totuus oli lanseerattu lähes taivaallisin voimin kaiken kansan ja jopa roskasakkien ulottuville. Silti valhe voitti. Ei voi olla totta!

Tuli valemediat ja somelänkytys. Alkoi pyhien dogmien pilkka, iki-ikonien riisto ja viattomien rienaus.

Ja nyt lopulta, herra paratkoon:
Donald Trump ja Harmagedon. Ihmiskunnan viimeiset vaiheet ovat alkaneet ja ne eletään valheessa. Se on uusin totuus. Pelastukoon ken voi. Minä en taida edes haluta.

Jussi Juhani.

PS. Tiedättekö minne voitte minun puolestani tunkea totuutenne? Ihan jokainen teistä. Yritän tulla toimeen omallani – jota vahvasti epäilen valheeksi, sitäkin.

 

 

 

 

Kommentit

  • 44Jyskyj

    Nyt ei tarvitse odottaa uutta luomiskertomusta, odotamme vain kaikessa rauhassa evoluution edistymistä.
    Ensimmäiset merkit siitä saamme kun ensimmäinen ihminen syntyy maski päässä. Toinen varma vihje lienee
    kun Kuopion toripöytään ilmestyy muovipäiset ahvenet.
    Tätä joudutaan vauhdittamaan vapauttamalla yksitysautoilu kaikista veroista.
    Peltipiipertäjien arvostelu on lopetettava.
    Kuitenkin meidän on muistettava rukoilla: Jyrki, Jyrki,
    tee joskus miehen työ.

  • Makustelija

    Mielenkiintoni heräsi kun Kuosmanen rinnasti Kallion ja Punavuoren kristinuskoon, islamiin, natsi-Saksaan ja kommunismiin. Mitä ihmettä näissä kaupunginosissa on tapahtunut ja miten ne liittyvät toisiinsa ja em asioihin? Lapsena asuin Kalliossa. Muistan siitä vain korkeat kerrostalot ja pultsarit, joita oli jokapuolella ja jotka oli pelottavia.
    Punavuoressa on en juuri ole käynyt, paitsi kerran vuodessa kun kävelen sen läpi Kaivopuistoon vappupiknikille. Onko jotain tärkeää jäänyt huomaamatta?

  • JiiKoo

    Vuosien 33 – 333 välissä silloinen polyteistinen Rooman valtakunta byrokratiahierarkioineen vainosi muuatta juutalaisesta esoteerisesta kultista kehittynyttä ns. kristittyjen joukkoa neljä kertaa enemmän tosissaan ja välillä hieman vähemmän tosissaan. Ennenaikaisesti kuolleita kristittyjä tuli eri lähteiden mukaan arviolta tuhansissa laskettava määrä. Siis kolmessasadassa vuodessa.

    Päästyään jonkinlaiseen valitosuojelukseen kristityt listivät toisiaan seuraavan tuhannen ja neljänsadan vuoden ajan s.e. kuolonuhreja tuli satojatuhansia ellei peräti miljoonia. Ihan vain kristittyjen omien sisäisten tulkintojen vuoksi. Toki asioihin vaikuttivat opportunistiset valtapyrkimykset, mutta enimmäkseen asioita perusteltiin uskonnolla.
    Yksin Pärttylinyön kuolonuhrien määrä yltää samaan kuin Rooman valtakunnan kristittyjen uhrien määrä kolmessa sadassa vuodessa.

    Näinä aikoina kristityt eivät enää tapa toisiaan ensisijaisesti uskonnon tulkinnan vuoksi, mutta tuo 600 vuotta kristillisyyden jälkeen syntynyt monoteistinen oppi jatkaa – ainakin julkisten ulostulojen mukaan – uskonnollisten syiden vuoksi sekä toistensa että toisuskoisten lahtaamista mittavassa määrin.

    Rinnastan nämä 1900-luvun ideologiset opit niin Saksassa kuin Venäjällä/Kiinassa uskontoihin, vaikka niiden mekaniikka onkin hieman erilainen.

    • OoJii

      Mielenkiintoinen tuo tieto kristittyjen uhrien suhteellisen vähäisestä määrästä Roomassa, vaikkakin lukusi lienee sieltä arvioiden alimmasta päästä.

      Mutta Rooman ajan kristittyjen uhrien vertaaminen kristillisen ajan kristittyjen uhrien määrään on mielestäni vähän toissijaista. Ennemmin pitäisi mielestäni verrata esi-kristillisen Euroopan väkivaltaisuutta kristillisen ajan väkivaltaisuuteen sekä sitä post-kristillisen ajan väkivaltaisuuteen. Vertailua voidaan myös laajentaa koskemaan muitakin kristityiksi kääntyneitä tai kristittyjen vaikutusvallassa olleita alueita, suhteuttaen tietenkin väkilukuihin ja vaikutusvaltaan.

      Rohkenen väittää, että Rooman ja villien germaaniheimojen aikainen Eurooppa oli julmempi kuin myöhempi kristillinen Eurooppa. Samoin jos maailmansodat lasketaan jälkikristilliseen aikakauteen, niin ei näytä uskonnottomuuskaan sopivan ihmisille uskontoja paremmin.

      Joka tapauksessa hieno ja traagisuudessaan naurua hersyttänyt kirjoitus.

Kommentointi on suljettu.