Et ole tärkeä, luulet vain

Netissä on pyörinyt jo vuosia oheinen huoneentaulu. Tykkään siitä, koska se on paitsi huvittava, tietystä näkökulmasta myös totta.

Minä luulen, että ihmisillä – kaikilla – on vain yksi perustavanlaatuinen ongelma. Se, että kokee itsensä ja elämänsä niin tärkeäksi. Ja heti alkuun: minulla on sama vaiva.

Sitä luulee olevansa jotain poikkeuksellista. Niinhän meille uskotellaan. Vanhemmat, sukulaiset ja koulu valehtelevat lapsille noin.  Lisäksi tuhannet psykologit saavat leipänsä vain väittämällä asiakkailleen: Sinä olet ainutlaatuinen, juuri sinä olet tärkeä.

Paitsi ettet ole. Kukaan ei ole. Vilkaiskaa ihmiskunnan historiaa. Arvioiden mukaan ennen meitä, juuri nyt elossa olevia, on elänyt jo yli sata miljardia yhtä tärkeää. Parasta aikaakin eri puolilla planeettaa hengittää yli seitsemän miljardia tärkeilijää.

Miten siitä joukosta erottuisi kaikkein tärkeimmäksi? Tai edes sijaluvulle kuudesmiljardiskolmaskymmeneskahdeksas? Kas siinä pulma, johon edes Paavo Väyrysellä ei ole pysyvää ratkaisua. ”Viima käy heidän ylitseen, eikä heitä enää ole ” (Santtu Patronen, metsätyömies).

Väitän, että kaikki maailman ongelmat johtuvat juuri tuosta tärkeydentunteestamme. No, eivät ehkä maanjäristykset ja aurinkomyrskyt, mutta melkein kaikki muut. Toki me ikävä kyllä tarvitsemme sitä, tärkeydentunnettamme. Mutta vain tässä maailmanmallissa, johon ihmiskunta on ajautunut evolutionaarisen itsekkyytemme vuoksi.

Ketä loukattiin juuri äsken ja nyt se mököttää ja hautoo kostoa? Sinua. Toinen tärkeilijä teki sen, koska koki olevansa oikeammassa. Koki, koska hän on mielestään sinua tärkeämpi – jota sinä et ikinä tule myöntämään. Eivät paskiaiset voi olla tärkeitä, ajattelette molemmat.

Kuka siellä itkee menetystään? Rakkaintaan, terveyttään, asemaansa, mainettaan tai rahojaan. Miljoonat tälläkin hetkellä. Miten kohtalo voi olla niin julma, että juuri minulle järjesti tämän? Miksi ei jollekin toiselle, tai ei kenellekään?

Siksi, että kohtalo ei järjestele mitään. Ei erottele tärkeitä ja vähemmän tärkeitä. Se ei edes tiedä mitä erottelu tarkoittaa.

En hyväksy tuota. Etkä sinäkään. Hyväksymme sen vasta haudassa. Jolle tietenkin täytyy laittaa edes pieni muistolaatta muistutuksena, että olimme olemassa. Muutenhan olisimme yhtä tyhjänpäiväisiä kuin itikat.

Niin kuin olemmekin. Mutta edes itikat eivät myöntäisi sitä, jos niillä olisi yksikin niistä ajatuksista, joita me vaalimme päässämme.

Kenelle sattui tämä valtava vääryys? Kenen oikeuksia juuri nyt loukataan niin pahoin, että taivaskin hämmästelee? Meidän. Ja vielä pahemmin venäläisten, ukrainalaisten, turkkilaisten, palestiinalaisten, israelilaisten, uskovaisten ja naisten… Ai niin, ja ammattiliittojen tietysti. Ja köyhien aina.

Se tietää sotaa! Tai ainakin jonkinlaista hässäkkää ja konfliktia, koska kollektiivinen tärkeys on uhattuna. Meidän tärkeytemme.

Entä kuka on tuo tyyppi, joka tuolla tuntee kateutta, vaikka yrittää piilottaa sen jopa itseltään? Minä se olen. Ja sinä. Meitä molempia riepoo, kun se meitä vähemmän tärkeä nollamies tai –nainen menestyy ja kerää ihailijoita ympärilleen, eikä kukaan huomioi riittävästi meitä. Paskamaista. Elämä on.  Tärkeille.

Jos kukaan ei olisi mitään – ja oikeasti tietäisi sen – maailma olisi rauhan ja onnen tyyssija.

Jussi Juhani

Kommentit

  • P-ls

    Ja nykynaiset kärkijoukossa kaikenlaisessa tärkeilyssä. olennainen asia jää lopulta hoitamatta kunnolla esim, työelämässä, jossa työnnytään väkisin aloille joita ei todellisuudessa oikein ymmärretä, vaan itsetarkoituksena on “koska nykyisin on mahdollista”

  • P-ls

    Kyllä näin on. etelän nykynaiset tärkeilyn kärkipäästä jos mestaruuskisat pitäisi järjestää.

  • Mustamies

    Mustamies pyytää ihan näen julukisesti “anteeks” että, kun olen olemassa. Vaikka oon ollu lähes 50 vuotta Kuopijon korkeimman viran hyvä-haltija.
    Niin, ite en kyllä pijä ihteeni kovin tärkeenä, mutta mistäpä sitä kaikkien immeisten mielpitteitä tietää?

Jätä kommentti

*