Inhokkilista

Tein kymmenen kohdan luettelon inhimillisistä ominaisuuksista, joita inhoan. Te voitte sitten inhota tekemääni luetteloa:

1. Tekopyhyys

Siihen sisältyy ylimielisyys, jeesustelu, kaksinaismoralismi, mielistely, imartelu, alentuva puhe, leipäpappeus, ylistämällä alistaminen, hyvää tarkoittavat valheet, ovelasti piilotetut paskamotiivit, tekonöyryys, rikkaiden köyhäily, köyhien alituinen marmatus, sivistyksellä snobbailu, saarnaajat, papit, paavi, mullahit ja rabbit… Ai niin.. Jari Sarasvuo tietenkin ja missien maailmanparannuspuheet.

Ihhokkiluetteloni jatkuu:

2. Tekopyhyys

3. – 9. Kts edellä

10. Henkinen laiskuus ja typeryys, joka mahdollistaa kohdat 1. – 9.

Tein myös luettelon asioista, joita kunnioitan:

1. Totuudellisuus

Siinä se kunnioitettavien asioiden luettelo kokonaisuudessaan onkin. Yksi ainoa kohta. Mitään muuta ei kannata kunnioittaa. Ehkä asioita ja ihmisiä voi rakastaa, ihastella, tykätä, fanittaa tai digata, mutta ei kunnioittaa. Kunnioitus on niin iso sana, että suon sen vain tuolle mainitsemalleni ihmismielen hyvin harvinaiselle ominaisuudelle. Siihen törmää yhtä harvoin kuin täysin mustaan oravaan, joita kuitenkin todistetusti on.

Lyhyesti määriteltynä totuudellisuus tarkoittaa sen havaitsemista, oikeaksi myöntämistä ja siihen suostumista mikä on totta, tuntukoon se itsestä paskamaiselta tai ei. Se ei sisällä ”niin, mutta” – selityksiä, koska ”niin” myöntää asian ja ”mutta” valmistautuu kieltämään sen.

No mikä sitten on totta? Jokaisessa tiedostamassamme oliossa, tapahtumassa ja asiassa on olemassa sellainen perimmäinen totuustaso, jonka ihminen voi ITSE päättelemällä, opiskelemalla, tutkimalla ja aistiensa avulla oivaltaa, jos on pohdinnassaan rehellinen ja vilpitön. Siihen tasoon on tyytyminen. Absoluuttinen totuus on sitten ihan toinen juttu. Siitä ei kukaan voi tietää yhtään mitään, joten siksi se ei ole edes kiinnostava.

Suurin ja yleisin moka on se, etteivät ihmiset joko laiskuuttaan, typeryyttään tai silkkaa itsekkyyttään halua pyrkiä tuota perimmäistä mahdollista totuustasoaan kohti juuri lainkaan. Valheessa on niin mukava elää. Ja varsinkin sellaisessa valheessa, joka tuottaa itselle etua, mielihyvää ja kivoja tunnefiboja. Siis itsekkäässä valheessa.

Tekopyhyys on eräs valheen muoto, ehkä vittumaisin ja iljettävin sen monista ilmentymistä. Maailma on sitä ääriään myöten täynnä. Sitä on meissä kaikissa. Toisissa vähemmän ja toiset ovat sillä läpeensä kyllästettyjä. Moni teistä syyllistyi tekopyhyyteen tekstiäni lukiessaan taatusti jo ennen tätä lausetta. Teitte sen viimeistään kohdassa, jossa käytin mielestänne karkeaa alatason sanaa ”vittumaisin.”

Jo pelkkä sana, joka sentään on vain pelkkiä neutraaleja bittejä näytöllänne, sai tekopyhän mielenne reagoimaan. Kuitenkin se on vain sana, ei sen enempää. Sen muka ”epäsivistynyt” merkitys on iskostettu päähänne hamassa tekopyhässä lapsuudessanne.

Mielestänne he, jotka moista sanaa käyttävät, ovat muka moukkamaisempia kuin te itse ja pintaliitotuttunne. Eivät ole. Heidän aivoissaan ei vain ole tuolle sanalle samanlaista merkitystä kuin teidän. Heille se on lähes neutraali suomen kielen sana, jota se onkin. Tekopyhästi reagoineilla sanan vastine lienee ”keljumaisin” tai jotain muuta yhtä lässyä.

Aivan. On tietenkin minun puoleltani tekopyhää kutsua ”keljumaisin” sanaanne lässyksi. Tällaista tämä on, huomaatteko?

Kun olemme herkimmässä ja uskotteluille altteimmassa iässämme (monet ovat koko elämänsä), lässyttäjät ympäröivät meidät. He täyttävät päämme omilla typerillä ja tekopyhillä uskomuksillaan, näennäistiedoillaan, naiiveilla moraalikäsityksillään ja muulla sälällä.

Sen (kasvatukseksi nimetyn aivopesun) jälkeen me pokkana väitämme muka itse muodostaneemme asioista mielipiteet ja varmuudet, vaikka olemme todellisuudessa vain muiden valmiiksi täyttämiä mielipidevarastoja. Ympäristömme (ja lähimmäistemme) uhreja. Kun avaamme suumme, niin äitimme, isämme, opettajamme, media tai joku muu tekopyhä muinaisälykääpiö on yleensä äänessä, emme me itse. Huulemme liikkuvat, mutta sanamme eivät ole omiamme.

Olemme sekä tekopyhyyden uhreja että sen levittäjiä.

Näin aina, ellemme ole tarkkaavaisia ja varuillamme. Kuinka moni viitsii? Siis olla tarkkaavainen ja muodostaa näkemyksensä pelkkien kylmien ja usein vastenmielisten faktojen pohjalta? On niin helkkarin paljon helpompi uskoa vaikkapa iltapäivälehtiä. Jos inhimillisten ominaisuuksien sijaan listaisin ihmiselle haitallisia asioita, nuo läpyskät olisivat listallani ensimmäisenä.

Jos haluatte taivaankorkuisen esimerkin tekopyhyydestä ja siihen kietoutuvista miljoonista valheista, avatkaa silmänne ja katsokaa vaikka maahanmuuttokeskustelua. Se on sitä ihteään.

Jussi Juhani

 

 

Kommentit

  • Ribaldinho

    Hieno kirjoitus. Yksi kohta jäi askarruttamaan: ”Absoluuttinen totuus on sitten ihan toinen juttu. Siitä ei kukaan voi tietää yhtään mitään, joten siksi se ei ole edes kiinnostava.” Mielestäni tuossa on ristiriita. Kuinka absoluuttisesta totuudesta voi olla tietämättä yhtään mitään ja samalla kuitenkin tietää siitä sen verran, ettei siitä voi tietää yhtään mitään? Tuolloinhan siitä tietää jo jotakin. Eli kuinka siitä voi tietää sen ominaisuuden, ettei se ole tiedettävissä? Jos esitän esim. väitteen, ettei normaali kolmivuotias voi tietää ratkaisua jollekin toisen asteen yhtälölle eikä tuohon ratkaisuun johtavaa kaavaa, minun itseni on tiedettävä tuo ratkaisu ja kaava sekä se, millaisiin laskutoimituksiin normaalit kolmevuotiaat kykenevät. Minun on ts. tiedettävä totuus paitsi toisen asteen yhtälöistä myös kolmevuotiaista: jotta väitteeni olisi mielekäs, sen on perustuttava huomattavalle määrälle tietoa koskien niin tiedon kohdetta (toisen asteen yhtälöitä) kuin oletettua tietämisen subjektiakin (kolmevuotiaita). Nyt kuitenkin esität väitteen, joka ei täytä kumpaakaan mielekkyyden ehtoa: koska et tiedä absoluuttista totuutta, et voi asettaa meitä kaikkia siihen nähden vastaavaan suhteeseen kuin asettaisit kolmevuotiaat suhteessa toisen asteen yhtälöihin – sinulla ei ole kokonaisnäkökulmaa, jonka tuo asetelman laatiminen edellyttäisi. Mielestäni se, joka itse ei väitä tietävänsä absoluuttista totuutta, ei voi sanoa absoluuttisesta totuudesta mitään varmaa, ei edes sitä, ettei sitä voi tietää.

  • Jussi Kuosmanen

    Se kolmivuotias saattaisi hyvinkin saada raivonpuuskan, jos toisen asteen yhtälön ratkaisun tietäjä kertoisi hänelle kyllä _itse_ tietävänsä sen ratkaisun, mutta samalla joutuisi sanomaan totuuden, ettei kolmevuotias voi sitä vielä millään ymmärtää. Kolmivuotiaiden raivonpuuskia kannattaa siis välttää. Absoluuttinen totuus tietänee itse itsensä, joten se riittänee meille, jotka olemme osa sitä totuutta.

  • Katariina

    Mikä on fakta? Mitä sillä tehdään, noin yleisesti ottaen?

    Faktaa tulkitaan ja arvotetaan, kuten sanojakin.

    ”Siis olla tarkkaavainen ja muodostaa näkemyksensä pelkkien kylmien ja usein vastenmielisten faktojen pohjalta?”

    Melko tekopyhää kirjoittaa faktoista totuuden ilmentyminä, kun pitäisi puhua arvoista.

Kommentointi on suljettu.