Julkisesti häpäisty

Mikä on sinun salaisuutesi? Se, jota et koskaan, missään olosuhteissa, voisi kertoa julkisesti? Jokaisella on sellainen, useimmilla aikamoinen liuta.

Mietipä hetki salaisuuttasi: Niljakkainta pikkutemppuasi, jonka olet tehnyt. Juorua, jonka laitoit ystävästäsi liikkeelle. Valhetta, joka ei ollut kovin valkoinen. Inhottavinta henkilökohtaista tapaasi, jota kukaan ei toistaiseksi tiedä. Noloa tilannetta, epäonnistumista, pettämistä, näpistelyä, olemattomilla kehumista, seksuaalista fantasiaasi…

Ajattele, jos joku kaikesta huolimatta saisi sen tietoonsa ja paljastaisi. Avaisit aamulla Facebookin – ja se hyppäisi silmillesi: Sinun intiimein ja varjelluin salaisuutesi olisi kaikkien nähtävillä kasvoillasi varustettuna! Tuhansia kertoja toistettuna ja maustettuna pilkkaavilla kommenteilla. Olisit päivän puheenaihe, ivattu ja vihattu. Ja seuraavien päivien, viikkojen…

Googlettaisit nimeäsi. Kolme ensimmäistä hakutulossivua täynnä salaisuuttasi tai vahinkoasi. Googlen kuvahaku täyttyisi sinusta laadituista pilakuvista. Koko internet kirkuisi salaisuuttasi näkyville. Olisit hetkessä julkkis. Tavalla, jota ihan vähiten halusit.

Lähikaupan jonossa syntyisi vaivautunut hiljaisuus. Poistuessasi kuulisit takaa tirskuntaa ja paheksuntaa. Kaduilla tuntemattomat huutelisivat. Työtoverit kumartuisivat työpöytänsä ääreen vain välttyäkseen katsomasta sinua, ystäväsi kaikkoaisivat, perheesi hajoaisi…

Luhistuisit. Taatusti.

Juuri niin on käynyt tuhansille ihmisille ympäri maailman. Häpeä on luhistanut heidät. He ovat aamulla avanneet tietokoneensa, läppärinsä tai älypuhelimensa ja HUUF! Se oli siinä. Elämä. Sillä onko totaalisen häpäisyn jälkeen enää elämää? Useimmiten ei.

Internet on antanut meille hirviöiden vallan. Sen, mikä aiemmin oli vain tuomareilla. Vallan tuhota ihmiselämiä häpeän avulla – ja teemme kärkkäästi niin. Kommentoimme ja jaamme parjaavia juttuja ihmisistä, joita emme tunne. Levitämme niitä eteenpäin, koska haluamme uskoa ne todeksi.

Niin tehdessämme olemme itse suojassa, piilossa näppäimistöjemme takana. Emme edes ymmärrä tekoamme, vaan kierosti nautimme siitä. Saamme saman psykoseksuaalisen tyydytyksen, minkä lynkkausjoukon jäsenet ovat aina saaneet, kiihottuneimmat orgasmiin saakka.

Häpeärangaistus on lähes pahin, mikä ihmiselle voidaan langettaa. Aikoinaan kirkkojen edessä oli häpeäpenkit ja toreilla häpeäpaalut. Ne poistettiin rangaistusmuotona juuri niiden epäinhimillisyyden vuoksi. Tiedetään tapauksia, joissa tuomittu anoi mieluummin teloitusta julkisen häpäisyn sijaan. Usein häpeäpaaluun määrätty löydettiin edellisenä iltana hirttäytyneenä.

Haluamme alitajuisesti peittää kasvomme kun häpeämme. Monet torien häpeäpaaluista oli suunniteltu niin, että siihen joutuneen oli pakko pitää kasvonsa häpäisijöihinsä päin. Häpeä maksimoitiin. Toisten häpeän seuraaminen oli toisen sairas nautinto.

Häpeäpaalut on tuotu takaisin. Katselemme tuomittujen nimiä ja kasvoja lähes joka päivä. Näyttöruudulta. Siinä on puolensa, mutta uhrien lukumäärä on pelottava. Koska on sinun vuorosi?

Jo nyt nuoriso järjestää etukäteen suunniteltuja häpäisyperformansseja. Tietämätön uhri (opettaja, naapuri, joku) ärsytetään tai houkutellaan käyttäytymään tavalla, joka on koomista, seksuaalista tai tuomittavaa. Suoratoisto-ohjelmilla tilannetta voi seurata reaaliajassa samanaikaisesti tuhannet uhrin sitä tajuamatta. Makeimmat otokset ladataan Youtubeen. Ja kaikki on näennäisesti aivan laillista.

Amerikassa kaikki on tietenkin suurempaa. Häpeäkin ja sen seuraamukset. Someraivo yltyy siellä mielettömiin mittasuhteisiin. Uhriksi joutunutta jahdataan kuin saaliseläintä.

Sain aiheen tähän tekstiini kirjasta, jossa kuvataan nykyajan häpeäpaalua. Kirja kertoo tositapauksista, joissa someraivo on lähtenyt liikkeelle viattomista vitseistä tai väärin ymmärretyistä kuvista – ja tuhonnut kohteensa totaalisesti pyörremyrskyn tavoin. Näyttöjensä ja kännyköittensä suojasta somekansa on repinyt uhrinsa kappaleiksi, ajanut heitä itsemurhiin ja tuhonnut maineen ja perheen – ja kaikki vain meissä asustavan pikkupyövelin vuoksi. Sen, joka muka on niin viaton. Pahanilkisen tuohtujan, joka on itse turvassa. Toistaiseksi.

Olen vilpittömästi sitä mieltä, että jokaisen netin käyttäjän pitäisi lukea Jon Ronsonin kirja, Julkisesti häpäisty.

Ronson on palkittu kirjailija ja dokumentaristi. Hän on kirjoittanut useita kirjoja mm. Vuohia tuijottavat miehet ja Psykopaattitesti.

Kirjan kustantaja on Scanria Oy

Julkisesti_hapaisty_etukansi_kork600

Jussi Juhani

Kirjoitusta on muokattu 18.1. klo 20.53. Poistettu linkki. T: Moderaattorit.

Kommentit