Kuoliaaksi kivitetty nainen

Katsoin autenttisen videoklipin, jossa nainen kivitetään kuoliaaksi. Syynä aviorikos. Kivittäjinä ääri-islamistit jossakin arabimaassa. Ensimmäisestä kivestä viimeiseen, pään murskanneeseen, kivittäminen kesti hieman yli kolme minuuttia. Sellainen kuolema on kammottava. Jo pelkkä klipin katsominen oli kammottavaa. Videossa oli myös ääni. Kivien muksahdukset, kauhun ja kivun huudot, kivittäjien maaninen Allahin ylistys… Kaikki ne kuuluivat selvästi.

Miten ne voivat? Mikä tekee ihmisestä elukkaa pahemman?

Klippi sai minut voimaan pahoin ja vei yöunet. Vastaavia klippejä on netissä kymmenittäin. Kaikki samalta seudulta, Lähi-Idästä. Eri valtioista tosin. Ne on kuvattu yleensä salaa. Sen huomaa kuvakulmista ja heiluvasta kamerasta; vaatteiden kätköistä kännykällä hätäisesti otettua materiaalia. Kuvaaja on sitten syystä tai toisesta pistänyt otoksensa nimettömänä nettiin.

En laita klippiä nähtäväksi, koska en halua pilata mukavaa kesäpäiväänne. Nauttikaa vapaudestanne – ja leppoisuuden illuusiosta. Joku kärsii jossakin enemmän kuin Jeesus ristillä, mutta niin turvallisen kaukana… Miksi uhrata asialle aikaansa? Sillä niin maailma toimii. Edelleen. Joku kivitetään, jossakin räjähtää pommi ja jotkut uittavat jalkojaan laiturilta.

Miksi katsoin klipin, jos se kerran aiheutti pahoinvointia ja vei lisäksi yöunet? Totuudellisuuden vuoksi. Nähdäkseni maailman sellaisena kuin se oikeasti on. Siksi, etten määkisi muiden mukana kuinka ihminen on pohjimmaltaan hyvä.  Ei ole. Ihminen on ihminen. Halutessaan hirviö. Kaipaa vain motiivia käydäkseen lähimmäisensä kimppuun. Uskonto on motiiveista paras. Jumalan kunniaksi kiiluvat silmät ovat liian usein pedon silmät.

Istanbulissa kuoli taas yli 40, haavoittuneita 230…

Kirkot ja moskeijat puhuvat lähimmäisenrakkaudesta ihan kuin sitä varisisi pilvistä, jos vain tarpeeksi rukoilemme – ja annamme anteeksi. Aivan kuin kyseessä olisi taikasuola, jota pahan variksen pyrstölle ripottelemalla saa sen rauhoittumaan. Jos sivelemme jumalallisen rakkauden höyhenellä pahista, hän muuttuu hyväksi. Ei muutu. Ei, koska hyviä ei ole, on vain ihmisiä. Toiset enemmän harhaanjohdettuja kuin toiset.

Todellisuudessa sitä – lähimmäisenrakkautta – ilmenee maailmassa vain naurettavan pieniä määriä. Vahvimmillaan se kohdistuu sukulaisiin ja ystäviin – jos nämä eivät uhkaa sinun hyvääsi. Jos uhkaavat, mikään ei lopu nopeammin kuin kyky rakastaa. Heikoimmillaan sitä pirskahtelee silloin tällöin tuntemattomillekin, jos nämä ovat riittävän hellyttäviä. Se on ehto. Rumat ja rujot jäävät paitsi.

Loppujen lopuksi elämme lähimmäisenrakkauden rippeillä, emme sen yltäkylläisyydessä. Mutta jos edes rippeitä ei olisi, työntäisimme naapureitamme uuniin.  Maailma on nähnyt senkin.

Joskus ne rippeet saavat aikaan kummallisia reaktioita. Niin kävi minulle, kun seurasin televisiosta Donald Trumpin vaalitilaisuutta. Joku teki kysymyksen: Miten menettelet Isiksen suhteen, jos sinusta tulee presidentti? Trump teki käsillään kuvaavan liikkeen ja sanoi ainoastaan: Bum!

Minun rippeeni ovat samaa mieltä. Väkivaltaan vihkiytyneet hirviöt uskovat vain vielä suurempaa väkivaltaa. Jos olisin amerikkalainen, äänestäisin Trumpia tuon yhden ainoan sanan perusteella.

Jussi Juhani

Kommentit

  • Veikko Kastinen

    Hyvä Jussi. Haluan uskoa, eikä se pelkästään uskoa ole että ihmisistä enemmistö olkoon se prosenttiluku mikä tahansa on hyviä ihmisiä esim. 51/49.
    Tosin historia osoittaa että se voi nopeasti keikahtaa toisinkin päin, ainakin tilpäisesti.
    Näin sanon vaikka valitettavasti tuo uunissa polttaminen kuuluu minun elämän traumoihin.
    Tai korjataan vielä, ei hyviä ihmisiä vaan hyvyyttä ihmisessä, tuo prosenttiluku.

  • huolestunut

    Eiköhän tämä kuulu ihan normaaliin islamin oppiin. Kaikissa sharialakia noudattavissa yhteisöissä tehdään kyseistä kivitystä. Ja sitä samaa sharia lakia muslimit vaativat jo länsimaissakin. Ja joissakin paikoissa sitä toteutetaan jo pimeästi.

    • PartyBoy

      Juurikin näin. Ei tämä ole minkään ääri ryhmän tekosia. Huolestuttavaa tässä on se, että päättäjämme eivät tajua haalivansa juurikin tätä sharia lakia haluavaa porukkaa tänne. Minkä takia autamme muutamia tuhansia kun samalla rahalla voisimme auttaa satojatuhansia lähtömaissaan?

  • seijahamalainen

    Kätevä uusi tapa kivittää on Somemurha. Sitä voi tehdä minkä asian varjolla tahansa.

  • FarkMerkErk

    …siinä BuUUMmissa vaan menee aina lukuisia viattomiakin..naisia, lapsia ja vanhuksia. Ai niin ei väliä, koska ovat arabeja..mutta kivittää ei saa, se ei ole humaania..eikö?

    Maailma on mukavan mustavalkoisnen.

  • Pike

    Hyvä kirjoitus, mutta Jeesus kärsi kyllä enemmän, hänet ruoskittiin ja kärsimys oli pitkäaikaista, kesti kauan. Ja sitten Islamista. Ääri-Islamia ei ole olemassakaan, on vain Islam ja noita kivittäjiä on kyllä jo saapunut myös Eurooppaan, Islamissa kaikki tekevät profeetta muhamedin esimerkin mukaan, kuten : avioituvat lapsen kanssa, ( Suomessa sitä sanotaan Pedofiiliaksi) Hyokkäävät homojen kimppuun haluten tappaa heidät, alistavat naisia ja lapsia , tappavat vääräuskoisia, Kristittyjä. Raiskaavat naisia, ja näin muka pelastavat vääräuskoisen naisen paratiisiin, raiskaamalla hänet 10 kertaa,jne .. Islamin Jumala ei ole sama, kuin Kristinuskon, eli Raamatun Jumala.

  • Erikoisasema?

    Ihanaa järjen ääntä. Ihannemaailmassa kaikki rakastaisivat lähimmäisiään, ketään ei tapeta, toisten uskontoja kunnioitetaan ja ei olisi pahoja ihmisiä. Mutta niin ei tule koskaan olemaan, valitan. Hyvä huomio, että kirkon saarnaamalla lähimmäisen rakkaudella ei tosiaan kaikkia ihmisiä muuteta. Jos olet koko ikäsi kuullut vain koraanin oppeja ja tankannut ulkoa, ei luku- ja kirjoitustaidottomana ole kovin laaja ja salliva maailmankatsomus. Opiskelu ja hyvinvointi kulkevat käsikädessä, eikä se täälläkään ole tullut ilmaiseksi.
    Emme ole syypäitä sotiin ja ihmisloukkauksiin Lähi-idässä, miksi meitä syyllistetään? Paljonko meidän täytyy kunnioittaa muslimeja;
    lapsimorsiammet, kunniamurhat, halalteurastus, alapään silpomiset, pakkoavioliitot, naisten asema??? Mitä itse olet valmis katsomaan läpi sormiesi?

  • Ihminen ei ole muuttunut

    Tällainen kertomus on Uudessa Testamentissa. Kivitettäväksi tuotiin nainen, joka löydettiin itse teosta. Varmasti myös se mies, joka naisen kanssa oli ko. teossa, oli myös kiveä heittämässä. Mies kun inhoaa ja halveksii naista, jonka kanssa on harrastanut seksiä, eivätkä he ole siitä edes itse vastuussa, vaan se on kuulemma DNA:han kirjoitettu.

    2000 vuotta on kulunut UT:n ajasta, mutta mikään ei ole muuttunut. Länsimaissa ei enää kivitetä kivin, vaan sanoin ja ajatuksin ja asentein. Huonot naiset, syntiset naiset, langenneet naiset, helpot nakit, huorat, lutkat ovat vieläkin keskuudessamme.

    • Kipinä

      Paras jäi kertomatta: naista ei kivitetty. Kuka muistaa, miksi?

Kommentointi on suljettu.