Luusaha ja läsnäolo

Oletko läsnä elämässäsi? Ei ehkä kannattaisi.

Mindfulness eli hyväksyvä tietoinen läsnäolo on uusin elämänhallintatrendi, jonka nimiin missit, juontajat ja valveutuneet bloggaajat vannovat. Siinä pyritään kokemaan menneillään oleva nyt-hetki juuri sellaisena kuin se parhaillaan on – ja vieläpä hyväksyvästi tai peräti rakastavasti. Tekee kuulemma elämästä paremman.

Kaikki trendikkäät uskovat menetelmään. Minä en.

Siksi en, että poissaololla on puolensa. Ei kaikissa elämäntilanteissaan yksinkertaisesti kannata olla läsnä. Todistan sen tositarinalla:

*          *          *

Sairaala. Sen ortopedisella osastolla on kaksi huonetta vierekkäin samalla käytävällä. Molemmissa huoneissa on alkamassa tismalleen samanlainen kirurginen operaatio: lonkkanivelleikkaus. Siinä potilaalta poistetaan oma lonkkanivel ja tilalle asennetaan keinoaineesta valmistettu teollinen nivel. Ei kuulosta hauskalta. Voihan sitä toki olla myönteinen ja hokea, että tätä minä olen aina halunnutkin, tekoniveltä, mutta…

No niin.

Huoneessa 11 on ikisinkku Sirpa Kielo, 45-vuotias, tunnettu mindfulness-opettaja ja suositun ”Valon airut” -blogin pitäjä. Hän tietää, että nimenomaan hyväksyvä tietoinen läsnäolo tilanteessa kuin tilanteessa on ratkaisu. Hän on päättänyt olla tietoisesti läsnä koko leikkauksen ajan, ja vieläpä erittäin hyväksyvästi. Leikkaus tulee kestämään arviolta neljä tuntia, eikä nukutuksen tuomaa helpotusta ole tarjolla. Lonkkien keinonivelleikkaukset kun tehdään selkäydinpuudutuksessa. Potilas siis tietää koko ajan (jos haluaa) mitä on tekeillä. Se on oikein hyvä, sillä Sirpa Kielo haluaa tietää. Tästä tulee sykähdyttävä henkinen kokemus, jonka voi jakaa blogissa ja facebookissa.

Huoneessa 12 on Härkösen Pena. Pena on viisikymppinen betoniraudoittaja, joka ei osaa edes sanoa blogi, saati pitää sellaista. Penalla on kuitenkin estradinsa: oman lähiön kulmapubi. Siellä Penan seurue kokoontui eilenkin, kun Pena valmistautui sairaalaan. Pena tuoksahtaa leikkaavan hoitohenkilökunnan nenään pubilta hieman vieläkin, mutta onneksi näillä on hengityssuojaimet. Vaikka leikkaus ei ole vielä alkanut, Penan tietoinen läsnäolo on jo vähän niin ja noin. Nytkin hän tuijottelee punertavilla silmillään hoitsutypykän takamusta, kun tämä kumartuu välinepöydän ylle. Kyllä Härkönen vielä osaa kuvitella, miten mukavalta tuollaista tuntuisi taputella, ja hän kuvittelee…

Samaan aikaan huoneessa 11 Sirpa Kielo keskittyy tiedostamaan hyväksyvästi joka asian ympärillään. Hän näkee, että kirurgi tutkailee luusahansa terää ja näyttää hieman puistavan päätänsä. Suusuojuksen takaa blogisti-Kielo on kuulevinaan mutinaa: ”pirun tylsä, miten tämmösellä…” Kirurgi tyrkkää sahan välinehoitajalle ja ottaa käteensä skalpellin. Taas kuuluu mutinaa: ”paksu on tuo selluliittikerros, ei kertaviillolla…”. Kuuluu ähinää ja skalpellia pitelevä verinen käsi tulee blogisti-Kielon näköpiiriin. Blogisti kirkaisee. Kirurgi ei ole parhaimmalla tuulellaan: ”…ei tässä huuto auta, läskikerros pitää aukaista…”

Myös Penan lonkkaan on tehty viillot ja operoitava nivel on näkyvillä. Pena ei ehtinyt sitä juuri huomata, koska hoitajan takamus oli johdatellut hänet muistelemaan Kanarian rantahietikkoa, jossa loikoillessa tuollaisia takamuksia lipuu ohi tasaiseen tahtiin …

Sillä aikaa, kun Härkönen muistelee Kanarian reissujaan, niin huoneessa 11 Blogisti-Kielo näkee kuinka kirurgi kohottaa luusahaa kohti valoa ja tarkastelee taas terää: ”ehkä tällä jotenkin nirhaa…”. Saha käynnistyy ja ääni on blogistin korvissa paljon vihlovampi kuin porakoneen, jolla naapurilla on tapana porata juuri sen huoneen seinää, jossa Kielo joogaa. Saha lähestyy blogistin lonkkaa. Oma lonkkanivel täytyy sahata irti, että uuden voisi asentaa. Ei tunnu enää kovin kivalta. Henkisyys alkaa hiertää… Kielo tuntee kuinka nihkeä kauhun hiki kostuttaa otsaa, eikä sitä voi edes pyyhkiä, kun kädet on remmeissä.

Härkösen huoneessa saha käynnistyy myös. Pena sulkee silmänsä ja ajattelee äänen tulevan lentokoneen turbiineista kun kone aloittaa laskeutumisen kohti Las Palmasin kenttää. Hän nauttii kyydistä ja avaa jo kolmannen miniviskipullon. Kyllä kunnon mallasviski on sitten makoisaa näin matkoilla…

Blogisti Sirpa Kielon kauhukerroin lähestyy tappia, kun kirurgi vinguttaa sahaansa ja huoneen täyttää palaneen luun ja lihan katku. Kirurgi viskaa irtileikatun verisen nivelen peltiseen kulhoon, että kolahtaa ja mutisee hoitajalle: ”perhana kun veti vinoon tuo saha, pakko taltata suoraksi tuo luunpää…” Puhuessaan hän ottaa esille luutaltan ja suuren vasaran. Blogisti Sirpa Kielo pyörtyy.

Härkösen Pena makoilee hietikolla. Aurinko lämmittää kaljamahaa mukavasti ja kädessä on paperisella aurinkovarjolla komisteltu paukku. Ihan tavallista vodkaa siinä on, mutta loman kunniaksi Pena koristeli huurteisen lasinsa paperivarjolla, jonka sai muhkealla takapuolella varustetulta rantabaarin tarjoilijalta. Penalla on kivaa, niinhän rantalomalla aina on.

Pian Penaa kärrätään jo toipumishuoneeseen. ”Leikkaus meni oikein hyvin”, sanoo hyvätakamuksinen hoitsu. ”Niin tuota… sekö on jo ohi” sanoo Pena hieman haikeana.

Huoneessa 11 mindfulness-kouluttajaa, blogisti Sirpa Kieloa, läpsytellään tajuihinsa jo kolmatta kertaa, koska lonkan keinonivelleikkaukset kuuluu tehdä niin, että potilas on tolkuissaan. Se on tärkeää potilasturvallisuuden kannalta.

  *           *            *

… sitä minä vaan, että jos oikein tiukka paikka tulee ja omaa luuta sahataan, niin ehkä kannattaa itse pysyä vähän kauempana siitä hommasta. Meille on annettu siihen keinot: mielikuvitus. Oikein käytettynä se on täsmäase, jolla ampuu paskamaisen nyt-hetken tohjoksi – ja näyttää sen takana siintävät siniset vuoret ja valkeat hiekat.

Jussi Juhani

 

Kommentit

  • Seija Hämäläinen

    Jussi Kuosmasen blogien ansiosta elämänlaatuni on parantunut 50 %. Kun se ennen oli 100%, niin nyt se on 150%. Onkohan siinä jotain ylärajaa terveyden kannalta?

  • Matti Tiitinen

    Päivän kohokohta, kun saa lukea näitä Jussin juttuja.

  • plokkariukki

    Jussi on tässä luun ytimessä! Kaiken tuon kerran kokeneena ja toista kertaa odotellessa, pitänee ottaa Penan malli käyttöön. Välillä tunnelma sairaalan “höyläpenkissä” oli kuin poikasena puukässän tunnilla, käsiteltävänä ei ollut kakkosnelonen ja nikkarina naapurin Ville, vaan omat reisi- ja lonkkaluut ja timpurina “Lonkka” Laitinen.

  • Jari Holopainen

    Joskus tajunkin sanotaan olevan kankaalla, joten silloin on hyvä pysähtyä kysymään, missä se silloin on? Liekö kyseessä tyhjä taulu, tabula rasa, joka odottaa maalaamistaan?

  • Pate

    No ei varmasti leikata viinalle tuoksuvaa potilasta. Tää on satua.

Jätä kommentti

*