Maailman pahin sana

Tiedättekö mikä sana on ihmiskielen sanoista pahin? Paljon pahempi kuin yksikään kirosana tai herjaus. Kaiken inhimillisen pahan alku ja juuri? Tuo yksi ainoa pieni sana sisältää niin valtavan latauksen pahuuden potentiaalia, että sillä on voimaa käynnistää kaikki sodat, massamurhat, vääryydet, ryöstöt ja riistot.

Se antaa energian katkeruudelle, kaunalle ja kostolle. Se oikeuttaa lyömään, käräjöimään, loukkaamaan ja pilkkaamaan. Juuri se selittää ahneuden, kateuden, valehtelun ja kieroilun. Aiheuttaa pyrkyryyden, stressin ja työuupumuksen. Rikkoo perheet ja ystävyyden. Sillä sanalla on totisesti valta ja voima.

Eikö tule mieleen? No arvaillaan:
Viha? Epäoikeudenmukaisuus? Köyhyys? Pelko? Paholainen? Jumala? Ay-liike? Riisto? Sipilä? Paavi? Ei. Ei. Ja Ei. Se sana ei myöskään ole ei.

Sana on: minun.

Minun jumalani, minun uskontoni, vakaumukseni, puolueeni, maani, oikeuteni, omaisuuteni, kärsimykseni, haluni, tarpeeni, mielipiteeni, näkemykseni… Hirviösanaa vastaava ni-pääte sisältää samat kauheudet. Ei ole väliä ajatteleeko sanaa salaa, vai sanooko sen reilusti ääneen, voima pysyy samana.

Kun minun-sanaa käytetään kuorossa, se muokkautuu mahtipontiseen meidän muotoon.Meidän yhteinen asiamme” kuulostaa jo taivaallisen ylevältä. Ei kai sellaisessa voi olla väärää? Se liikuttaa kuulijan sisikuntaa kyyneliin saakka. Nostaa ihokarvat pystyyn ja saa liput liehumaan ja rummut pärisemään. ”Koska meitä on niin monta, olemme siksi oikeassa”. Ja koska olemme oikeassa, vaadimme, että oikeus toteutuu. Meidän oikeutemme.

Ja niin megafonit pauhaavat uskoamme, aatettamme, omistustamme, oikeutettua vaatimustamme, ehtojamme… Meidän kaikkien hyväksi. Muka. Oikeasti se tarkoittaa jokaisen erillisen yksilön kohdalla vain: Minun. Minun hyväkseni. Minun oikeuteni! Minun tarpeeni! Minun vakaumukseni! Minun kostoni! Äbäläväbälä! Minun, minun, minun…

Ja jossakin räjähtää pommi. Talo luhistuu asujien päälle. Rannalle ajautuu hukkunut lapsi…

Toisaalla rajat suljetaan. Järkevät sopimukset jäävät syntymättä. Nyrkkiä puidaan, kiihkoillaan ja käräjöidään. Haukutaan naapuria ja hallitusta. Ylpeillään. Pilkataan. Kiistellään. Ei anneta piiruakaan periksi, koska minun etuni täytyy toteutua ensin.

*  *   *

Ja aikojen alussa kaikki oli hyvin. Leiri ja sen asukkaat lepäsivät virvoittavien vetten äärellä, vehreän laakson sylissä. Jokaisella oli riittävästi. Hyväntahtoisen luottamuksen hivelevä käsi silitti jokaista tasapuolisesti.
Sitten hän, levottomin, ylitti vuoren. Löysi hedelmiä notkuvan puun, runsaamman kuin yksikään laakson puista. ”Tuo on muuten minun”, hän huusi. Eikä hyväntahtoisuutta ja luottamusta enää ollut.

Te kuulitte muuta sanottavan, mutta minä sanon teille:
Maailmasta ei tule paratiisia, vaikka papit, poliitikot ja pyhät kirjat niin lupaavat. Ei niin kauan, kuin ne pyhät kirjatkin ovat minun jumalani ilmoituksia. Ei niin kauan kuin minun hyväni on tärkeämpi ja tarpeellisempi kuin sinun – ja aina se on.

Jussi Juhani

 

Kommentit

  • JaniL

    Aivan.
    Ja vastapuolella on sinun:
    Sinun syysi, sinun työsi, sinun vastuusi…

Kommentointi on suljettu.