Mukavaa että Turkin diktaattori ja Suomen suvaitsevaisto ovat löytäneet toisensa. Ainakin mitä retoriikkaan tulee. Molemmat haukkuvat kaikki toisinajattelijat ja valmiin totuuden epäilijät natseiksi ja rasisteiksi. Turkin presidentiksi itseään kutsuva Erdogan tosin meni pitemmälle: haukkui natseiksi kerralla pari kokonaista kansakuntaa, hollantilaiset ja saksalaiset.

Suomen edistyneistö ei ole pystynyt vielä aivan samaan. Ovat haukkuneet vasta kansakuntien puolikkaita: Sen puolen amerikkalaisista, jotka äänestivät Donald Trumpia ja oman maansa kansalaisista sen puolikkaan, joka ei riemurinnoin haluakaan jokaista sataa miljoonaa afrikkalaista ja lähi-itäläistä nuorta miestä tänne.

Olen pohtinut noiden kahden haukkumasanan käyttäjien motiiveja. Miksi he jaksavat vuodesta toiseen nimetä kaikki vastustajansa rasisteiksi tai natseiksi?

Nuo sanat ovat käyttäjiensä mielestä inhottavimmat ja loukkaavimmat, joilla lähimmäistään voi yrittää halventaa. Siksi he niitä käyttävät: Vastapuolen demonisointiin ja hänen inhimillisyytensä mitätöimiseen – ja oman itsensä korottamiseksi mitätöityjen yläpuolelle. Hyvyys-sfääreihin. Sinne missä realismi ei rasita ja jänis matkustaa suden selässä.

Käyttäjät uskovat voimasanojaan toistamalla voivansa aiheuttaa inhokilleen mahdollisimman suurta henkistä kipua ja häpeää. Sanat ovat kuin voodoo-tikkuja, joita tökitään uhriin.  Samalla kuulijoille ja omille kannattajille julistetaan: Katso iljetystä! Nyt siis jo kokonaisia kansakuntia esitetään sellaisina.

Vilkaiskaapa muutamia keskusteluryhmiä facebookissa tai lukekaa määrättyjen blogistien ja kolumnistien tekstejä: Nuo kaksi voodoo-sanaa toistuvat niin tiheästi, että ovat kuin välimerkkejä. Nuoriso käyttää vittu-sanaa jo huomattavasti vähemmän kuin äärisuvaitsevainen rasisti-sanaa.

Politiikassa noiden sanojen viljely liittyy pälpätykseen. Ne poliitikot, joiden puheessa ei koskaan ole mitään varsinaista sisältöä, luulevat terästävänsä sitä nimittelemällä kollegojaan rasisteiksi ja natseiksi. Ainostaan niiden sanojen aikana heidän silmissään on jonkinlaista inhimillistä kiiltoa. Sieltä loistaa oma erinomaisuus.

Jo muutama vuosi sitten lakkasin pitämästä vakavasti otettavina kirjoittajina blogisteja tai toimittajia, jotka viljelivät teksteissään ilmaisuja: juurikin niin, eeppistä, jäätävää tai narratiivi. Nyt olen päättänyt, että hyväksyn jopa moisen muotilässytyksen, jos tekstissä ei vilahda kumpikaan voodoo-sana. Jos vilahtaa, lopetan lukemisen. En halua tukea kirjoittajan inhoa lähimmäistään kohtaan edes paheksuvalla ynähdykselläni.

Jos tapaan kasvotusten ihmisen, joka keskustellessamme jostakusta kolmannesta livauttaa mukaan jommankumman noista sanoista, säälin sanojaa. Tai ainakin hänen äitiään. Luuli saattaneensa maailmaan ihan tolkun kansalaisen, mutta tulikin kasvattaneeksi sydämettömän täyspölvästin, joka ei jeesustelultaan tunnista ihmisvihaansa.

Jussi Juhani