Naurettavat nähtävyydet pilaavat loman

Tämän teko-otuksen tapasin vahingossa eräässä luola-asunnossa. Kuvaa ihmistä kivikaudelta. Samoin tuo oikeanpuolinen.

Olen lomalla Playa del Inglesissä. Aivan. Tämä on lomapaikkojen klisee ja läskisoosi. Rahvaan, eläkeläisten ja mielikuvituksettomien liimataisten rantalomakohde, jonka trenditietoinen travelleri kiertää kaukaa. Olen täällä jo ties monettako kertaa.

Miksi tulen juuri tänne? Eihän Inglesissä ole museoita, linnoja eikä vanhoja kirkkoja. Ei alkuperäisväestön eksotiikkaa eikä jänniä viidakkoseikkailuja.

Juuri siksi.

En halua nähdä enää loppuelämäni aikana ainuttakaan kirkkoa, muinaislinnaa tai komeata kivirauniota. Olen väsynyt sellaiseen. Alituiseen ihmisen julmuuden, vallanhimon, typeryyden ja taikauskoisuuden ihmettelyyn.  Näen sitä joka päivä. Livenä. Avaan vain telkkarin. Täällä en avaa edes sitä.

Kun on nähnyt kirkoista ja temppeleistä yhden, on nähnyt ne kaikki. Minä olen harmikseni nähnyt liian monta. Osaan kuvitella kaikki rakennustöissä menehtyneet kurjat työläiset ja orjat sekä heidän piiskureinaan toimineet papit ja vallastaan juopuneet ruhtinaat.

Nimenomaan siinä tarvitsee mielenlujuutta ja sydämensivistystä, että jättää ne loput kirkot ja pyramidit näkemättä. Ne kaikki sohottavat typerästi kohti taivasta. Poispäin ihmisestä.

Kiinnostavaa arkkitehtuuria vai? No joo. Se on kyllä ihan kelpo pointti, myönnän. Arkkitehdit ovat ainoita oikeita taiteiljoita, muut vain tuhertajia ja pimpparaudan kilkuttajia. Mutta Gaudin Sacrada Familian mielenvikaisen hökötysmäisyyden kokeminen Barcelonassa riittää kyllä meikälle muutamiksi inkarnaatioiksi – joihin en edes usko.

Museoiden kömpelöt käsintehdyt tekeleet kiinnostavat yhtä vähän. Värkkään samanlaisia kulmikkaita sätöksiä kesämökilläni, kun sille päälle satun. Ja luukasatkaan eivät säväytä. Kun minulla oli koira, se raahasi metsästä vanhoja luita näkyville ihan riittämiin. Anatomisia tai arkeologisia tietoja tarvitessani avaan Wikipedian.

Alkuperäiskulttuurien vetovoimaakaan en enää ymmärrä. Olen viettänyt lapsuuteni metsässä Rautavaaran ja Sonkajärven välillä. Siellä ihmiset olivat suomalaisnatiiveja, jotka käyttäytyivät niin kuin ihmiset missä tahansa viidakossa käyttäytyvät: Alkeellisesti ja välillä mulkkumaisesti toisiaan kohtaan. Toki osasivat veistää puunoksasta lapakon, jolla takamus pyyhittiin, eivätkä koskaan kusseet lähteeseen.

Niinpä piileskelen nyt täällä muutaman viikon. Istun auringossa ja iltaisin tanssin cumbiaa ja bachataa. Olen hyvä niissä. Siis niissäkin. Jos jossakin järjestettäisiin kisa vaatimattomuudessa, uskoisin voittavani sen ylivoimaisesti.

Hieman toki täällä kaipaan omaan viidakkooni, Itä-Karttulan metsään, jossa mikä tahansa pihlajapuska hakkaa monimuotoisuudessaan ja harmoniassaan joka ikisen ihmisen saavutuksen. Siellä on myös kirkkoni. Tai siis on se täälläkin. Otin mukaan. Se ilmenee laskevan auringon punana meren aalloilla, terassilla hyppelevänä mustarastaana ja boleron kaihoisina sointuina tähtitaivaan alla.

Jussi Juhani

PS. On täällä säpinääkin. Huorat valtaavat muutaman korttelin reviirikseen aamuösin, hinnat muoviämpärin luokkaa. Erään ostarin alakerrassa juhlii tuhat homoa joka ainoa yö, kikkelinvenytysbailut jatkuvat sarastukseen saakka. Suuren hietikon takaisessa pusikossa eläkeläispariskunnat paneskelevat toistensa vaimoja auringon polttaessa takamukset rakoille. Muutamalla klubilla tarjoilijatkin ovat niin huumepöllyssä, etteivät kykene ottamaan maksua kivennäisvedestä. Tiedän nämäkin. Mutta ilta-auringon laskiessa, boleron soidessa, ymmärrän, että niin kuuluu ollakin. Kaikki mikä on, on oikein, koska muuta kuin mikä juuri nyt on, ei ole olemassa.

Kommentit

  • Dinho

    Inglesissä tuli aikoinaan omakohtaisesti (p)erehdyttyä pariinkin tekstissä mainitsemaasi ilmiöön ensimmäistä kertaa elämässä. Niin, ja selkä paloi, kun tuli maattua mahallaan aurinkotuolissa uima-altaan ääressä ja nukahdettua. Selkään jäi kuukausiksi gaudimainen, epämääräinen laikku.

  • Näin on!

    Sori Jussi, tämä juttusi ei pääse nyt jatkoon…

    Inglesissä en ole koskaan käynyt – enkä käy. Vaikkei pitäisi tuomita mitään näkemättä, niin uskallan sen tässä tapauksessa silti tehdä ilman suurta riskiä siitä, että menettäisin jotain ainutlaatuista.

    Kuitenkin myös minä olen paljon matkannut siellä sun täällä. Edelleenkin juuri ne kirkot, museot, linnoitukset, palatsit, rauniot ja muut “turhat” nähtävyydet ovat matkojeni ykkössisältöä. Myös alkuperäiskulttuurit kiinnostavat, vaikka valitettavasti samalla osallistunkin omalta osaltani niiden tuhoamiseen…

    Toki löhötäkin osaan ja siitä nautin, samoin auringonlaskuista. Huumeet tai huorat sen sijaan eivät kiinnosta – edes sivusta seuraten – vaikka naisseura muuten miellyttääkin. Tanssimisestakin pidän – mutta vain hyvän ja/tai oikean parin kanssa.

    Silti en usko, että koskaan näkisin tai kokisin tarpeeksi niitä kirkkoja, raunioita sun muita. Ihmiskunnan kulttuurin saavutukset antavat aina vain uusia ja ihmeellisiä kokemuksia, vaikka samantapaisia olisi ennenkin nähnyt.

    Sama pätee myös niihin auringonlaskuihin ja boleroihinkin: vaikka olisi nähnyt/kuullut satoja tai tuhansia samanlaisia aiemminkin, ei se nautintoa silti vähennä!

Kommentointi on suljettu.