Kun nykynuori syntyi, kotikunnan taivaalle syttyi kirkas tähti. Tai saattoi se olla katulamppukin, mutta pääasia, että syttyi. Paimenia ei ehkä kedoilla ollut, mutta kunnan elimissä suurtapahtuma pantiin kyllä ilolla merkille. Molemmat kunnat, sekä syntymä- että ihmiskunta olivat saaneet uuden tärkeän jäsenen – ja demarit äänestäjän.
Antti Rinteen kaipaamat synnytystalkoot olivat prosessissa jo ennen kuin Rinne ilmaisi kaipauksensa.
Niinpä kunnan sosiaalitoimesta vieraili lapsosen luona monenlaista tietäjää tuomassa tälle lahjojaan ja jakamassa neuvojaan. Jakavat edelleenkin, vaikka lapsonen on jo pitkään ollut parhaassa työiässään:
– Älä vain, kulta pieni, muuta pois ainakaan työn perässä. Sinulla on oikeus tulla elätettäväksi juuri tässä kunnassa, sillä jokainen äänestäjä on meille tärkeä.
– Sitä paitsi vain täällä, demarien hellässä huomassa, voimme taata turvallisuutesi, sillä hallituksella on kovat piipussa:
…hallituksen politiikka tuntuu siltä, että halutaan laittaa työttömät polvilleen ja antaa heille niskalaukaus. Sanoi Antti Rinne, tuo väräjävä muinaismuisto kansalaissodan ajoilta.
Toista oli ennen. Meikän nuoruudessa.
Kun Turun telakalla tarvittiin hitsareita, Nilsiän työnvälitystoimisto patisti kylän nuoret miehet sinne. Nekin, joilla perunannosto oli kotimökillä vielä pahasti kesken, jättivät talikkonsa ja lähtivät.
Kun tuli tieto, että lahtelainen talotehdas tarvitsi siivoojia ja naulaajia, sonkajärveläiset naimaikäiset neitoset pudottivat kutimensa ja ajoivat kimppakyydillä Lahteen heti seuraavana yönä. Aamulla olivat jo töissä.
Oi eksytettyjä!
Ihmiset eivät silloin vielä ymmärtäneet oikeuksiaan. Antti Rinne oli vielä liian pieni kertoakseen niistä heille. Sen ajan nuoret luulivat, että jokaisen pitäisi muka elättää itsensä. Kuinka väärässä he olivatkaan!
Kyllä se on veromaksajien velvollisuus.
Tai siis etuoikeus. Minäkin maksan joka kuukausi puolet tuloistani veroa. Teen sen suurella ilolla ja riemulla. En ole varma välittyykö suunnaton etuoikeusriemuni teille näin blogin kautta, mutta vannon vuodattavani ilon kyyneleitä nytkin.
Jos olisin uskovainen, laulaisin maksaessani lisäksi hoosiannaa. Tekisin niin, koska iloni moninkertaistuu tiedosta, että köyhä ja kurja kirkkommekin saa almun meikän massista joka ikinen kuukausi – ja toki vielä reilumman siivun riistoyritykseni kassasta.
Tätä menoa uskon yritykseni pääsevän taivaaseen. Itse pääsen sinne ilman muuta. Sielläkin tarvitaan iloisia veronmaksajia. Sillä kuulitte muuta sanottavan, mutta minä sanon teille:
Taivasta ilman meitä iloisia veronmaksajia ei ole.
Jussi Juhani
PS. Suurin osa meistä on muuten muuttanut nykyisille asuinsijoilleen jostakin muualta. Työn perässä.
plokkariukki
Valitettavasti toisen ja kolmannen polven työtön nuori on niin vieroittunut ”normaali” elämästä, että hänelle sana työ on yhtä vieras kuin vanhassa vitsissä eräälle etnisen kansanosan eläjälle. Konstit keplotteluun ja loisimiseen imetään jo äidinmaidossa. En väitä etteikö nämä ihmiset tekisi mitään elämänsä eteen, mutta ”ajautuminen” tai joutuminen normaaliksi veronmaksajaksi ko. asemasta on miltei mahdoton. Syytä on sekä sysissä että sepissä.
Vai laatulehti
HS:n mukaan rautavaaralaiset tulevat kaikista kalliimmiksi veronmaksajille,saman logiikan mukaan ongelma poistuisi jos väki siirrettäisiin Helsinkiin,siellähän kaikki pärjäävät omillaan….
Kari
Tiesikö Jussi että savolaisilla oli ennenvanhaan porttikielto Eteläpohojanmaalle! Saisi olla vieläkin!
Jopas
Jussista paljastui Sekoomuksen keskittämispolitiikan kannattaja! Siksikö koska Aira Samulin(Sekoomus)!
Hes
Tosi näppärä tuo sekoomus Ihanko olet itse keksinyt?
erkki taas
Ilo on maksaa pieniä veroja
Matti Niemi
Lainaus Wikipediasta:
”DSM-IV:n mukaan narsistiselle persoonallisuushäiriölle ovat ominaisia laaja-alaiset suuruuskuvitelmat, ihailun tarve ja empatian puute. Se on psykiatrinen diagnoosi, joka määritellään vähintään viidellä seuraavista oirekriteereistä:
– suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan;
– keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta;
-uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot;
– vaatii korostunutta ihailua;
mielestään oikeus erityiskohteluun;
– muiden hyväksikäyttö;
– empatian puute;
– kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä); ja
– ylimielisyys ja röyhkeys
.
Theodore Millonin jaottelu
Psykologi Theodore Millon erottaa narsistisessa luonteessa neljä alatyyppiä, joista samalla henkilöllä voi esiintyä vain yksi tai kaikki yhtä aikaa:
– periaatteeton, epäsosiaalisia piirteitä
– elitistinen, edellyttää etuoikeuksia, hyödyntää tuttavuuksia, julkisivu ei pidä yhtä todellisuuden kanssa
– don Juan -tyyppi, viettelevä, hedonistinen, patologinen valehtelija
– kompensatorinen, syvän huonommuuden tunteen täyttämistä ylemmyydentuntoisuudella”
(lainaus päättyy)
Ei muuta tällä kertaa!
Juhani Nyström
Rumasti sanottu Antti Rinteestä.Juhani
nimmari
Masa ohoi! On taas videonkatseluaika:
https://www.youtube.com/watch?v=KuVFwgzkaI0
Matti Niemi
Kivoja pandoja, kiitoksia paljon!
Vastavuoroisesti lähetän sinullekin mukavaa katseltavaa:
https://www.youtube.com/watch?v=iiRGh22QIEU
Jussille: You can take Jussi out of Rautavaara, but you can´t take Rautavaara out of Jussi.
nimmari
Kiinalaisilla eläintarhanhoitajilla, jotka siivoavat pandojen häkkejä ja saavat olla jatkuvasti kiinniliimaantuvia pandoja pois hätistelemässä, on muodostunut lentäväksi lauseeksi: ”他像斗篷一样紧贴着博主”, joka kuuluu vapaasti suomennettuna: ”Takertuu kuin Niemi bloggarin pohkeeseen.”
On Masa taas videonkatseluaika:
https://www.youtube.com/watch?v=CpK1lZJmbJY
Matti Niemi
Aika hyvä, täytyy myöntää!
Ethän pahastu, jos päätän tämän osaltani nyt tähän?
Matikkatäti
On nyt mennyt niin paljon aikaa matikan kanssa, jotta en ole kovin hyvin perillä Rinteen sanoista. Yle ei ole kertonut hänestä mitään pahaa tai en ole sattunut kuulemaan. Pitää etsiä tietoa, jotta ymmärrän täysin Jussin jorinat.
Matikkatäti
Kuinka ihmeessä me pärjäsimme?
Outi Olli pyysi Kalevan Lukijansivulla 7.6.06 kertomaan, miten 30-luvulla syntyneet äidit hoitivat lapsikatraansa ilman päivärahaa, omaa taloa, autoa. Muutosta tähän päivään kuvaa hieman seuraava tuntemattoman tekijän runo:
Kuinka ihmeessä
me, jotka synnyimme ilman
äityisvoimistelua, neuvolaa ja
äitiysrahaa,
kuinka ihmeessä me, jotka
kasvoimme ilman lapsilisää,
päiväkotia ja leikkikoulua,
ilman vaippoja, muovia ja
teippejä,
kuinka ihmeessä saatoimme
oppia konttaamaan ja
kävelemään
näin kauas – ja kauan?
Kuinka ihmeessä osasimme
leikkiä kävyillä, tikuilla ja
sileillä kivillä
tietämättä mitään virikkeitä
antavasta leikkiympäristöstä,
terapiasta ja paneelikeskuste-
luista aiheena ”Lapsi ja kulttuuri”.
Me, jotka paikatuin polvin
ja puupohjaisissa
paperikengissämme
seisoimme silakka- ja
perunajonoissa sotavuosina.
Me, jotka istuimme
rapistuneissa luokkahuoneissa,
kirjoitimme vihkoihimme
ja luimme läksymme omista
kirjoistamme
– perityistä tai vanhoina
ostetuista –
vailla ilmaista kouluruokaa ja
koulukyytiä,
onnellisen tietämättöminä
koulukypsyystesteistä,
kukista ja mehiläisistä,
ja opiskelulisistä.
Meillä ei ollut aavistustakaan
kuraattoreista,
koulupsykologeista,
nuorisotiloista eikä
kunnallisista lautakunnista.
Meillä ei ollut vapaa-ajan
ongelmia.
Miten ihmeessä olemme
selvinneet hengissä ja
päässeet tähän asti?
Ja kuinka on mahdollista,
että meillä oli niin hauskaa?
Se on suorastaan
uskomatonta.
Kaikesta oli niin kova pula, ettei siitä kehdattu puhua. Hengissä pysymiseksi oli opittava tekemään töitä jo ala-asteikäisenä. Kun työnteon oppi jo pienenä, siitä on vaikea kieltäytyä vanhanakaan.
Paremman elämän toivossa monet vanhemmat yrittivät kouluttaa lapsiaan lähes olemattomalla rahalla. Kaikki eivät kuitenkaan arvostaneet koulutusta. Niinpä erään lehden penkinpainajaiskuvamme alla oli teksti: ”Olemme sota-ajan sekundaa.”