Olen mulkku

Ei ole mukavaa olla ihmiskunnan ainoa epärehellinen ja epämääräisesti käyttäytyvä mulkku. Se on yksinäistä. Kaikki muut tuntemani ihmiset ovat umpirehellisiä, lainkuuliaisia, ahkeria, suvaitsevaisia, ennakkoluulottomia, ja… ja lisäksi heillä on pilkettä silmäkulmassa. Tietenkin. Ei edes se, että ”pilkettä silmäkulmassa” on maailmankaikkeuden karmein klisee, estä sitä, että heillä kaikilla on pilkettä silmäkulmassa. Minulla vain otsarypyt.

Eikä tämä hurskaus päde vain tuttavapiiriini, vaan joka ikiseen tyyppiin, jonka joku lehtiläpyskä tai tv-kanava nimeltä mainitsee. Ovat niin tunnollisia, kunniallisia ja rehdin reippaita, että tällaista ketaletta etoo. Mistä näitä pyhimyksiä sikiää? On hankalaa liikkua piruna enkelten joukossa.

Mitäkö yritän kertoa? Sitä, että jos on uskominen ihmisten OMIIN puheisiin itsestään, niin tuollainen vaikutelma syntyy. Ja uskottavahan ihmistä on, totta kai. Rehellisiä, vilpittömiä ja suvaitsevaisia kansalaisia on Suomessa tasan yhtä paljon kuin valtakunnan väkiluku. Tai yhtä vaille. Minä en ole synnitön, vilpitön, enkä aina edes suvaitsevainen, ja se on noloa. Avaan hieman lisää:

Kun mediassa on puhetta ihmisten ei-toivotusta käyttäytymisestä, kanavat täyttyvät asiantuntijoiden ja tuohtuneiden kansalaisten metelistä: ”Ei saa yleistää! Pieleen meni, ei sellaisia ihmisiä ole. No, korkeintaan joku yksittäistapaus – ainakaan minä en ole sellainen, eikä tuttavapiirinikään kuulu”.

Otetaan tuore esimerkki:

Hiljan oli puhetta suomalaisten sairauslomista, joiden määrä on maailman huippuluokkaa. Siis kansakunnalla, joka muilla mittareilla on lähes maailman terveintä, on eniten sairauspoissaoloja. Joku tuossa mättää. Kukaan ei nimittäin asiantuntijoiden, pääluottamusmiesten ja työntekijöiden vakuuttelujen mukaan hae koskaan aiheetonta sairauslomaa. Kyllä syyn täytyy siis olla työnantajissa, kiristyneessä työilmapiirissä ja ehkä tähtien asennossa Suomen yllä, että ihmiset noin sairastelevat.

Kun noita luin, tunsin itseni spitaaliseksi, petturiksi ja jonninjoutavaksi pelleksi. Minä nimittäin olen hakenut sairauslomaa krapulan vuoksi, pommiin nukkumisen vuoksi, lomareissun takia ja ihan laiskuuttani. Tosin kyseessä on vanhentunut rikos. Ennen yrittäjyyttäni olin toisen palveluksessa 70- ja 80-luvuilla. Muutama maanantai meni kotona pötkötellessä ja yökkäillessä, vanhalle viinalle lemuten. Työnantajalle vein sitten tutun legurin lapun, jossa luki latinaa. Sellaisia lappuja saa helpommin kuin flunssan.

Kerran oli pakko päästä lomamatkalle, eikä lupaa olisi työnantajalta herunut. Niinpä sairastuin. Se oli akuutti dyspnea. Menin terveyskeskuksessa juuri ennen lääkärille menoa vessaan ja vedin väliseinän kannakkeessa niin monta leuanvetoa kuin kykenin. Vastaanotolla naama punoitti, hiki kiilsi otsalla ja pulssi hakkasi reilusti yli sataa. Viikon sairausloma.

Se oli mukava lomareissu. Tosin sen jälkeinen maanantai meni vielä kotona yökkäillessä – ja työnantaja oppi lisää latinaa.

Sellainen kelmi olin. Ja nyt kaduttaa. Varsinkin se lisää omantunnon pistoksia, että olen aivan varma, ettei kukaan muu suomalainen työntekijä ole koskaan hakenut päiväkään aiheetonta saikkua. Tulin asiassa uskoon, kun mediassa jopa Työterveyslaitokselta vakuutettiin syyn sairastumiseen olevan poikkeuksetta työolosuhteissa ja huonossa johtamisessa. Tottahan sen on oltava. Eivät kai asiantuntijat sentään puhu palturia? Lintsaamista ei heidän mukaansa siis tapahdu – tai siis, no, ehkä yksittäistapauksissa.

Olen työnantaja. Sitä suuremmalla syyllä minun on uskottava, että esimerkiksi sorsanmetsästyksen alkuun ajoittuva sairauslomaruuhka johtuu minusta. Meitä työnantajia kun ei ole kuin yhdenlaisia: mulkkuja. Osaan jo auttavasti latinaa. Mulkuille se on kuin pakkoruotsi.

Toinen esimerkki:

Julkkikset ja poliitikot jäävät vuoron perään kiinni ylinopeudesta. Samoin tavalliset kansalaiset. Mikäs siinä, sattuuhan sitä. Mutta se huono tuuri! Sakotetuiksi tulleiden haastattelujen ja kyselyjen mukaan JOKAINEN noudattaa normaalisti nopeusrajoituksia tarkasti, mutta juuri tällä kertaa epähuomiossa vauhti hieman kohosi. ”Otan opiksi ilman muuta. Anteeksi, että lipsahti, tämä ei toistu.”

Taaskin omatunto kolkuttaa. Olen saanut pari sakkoa, mutta silti tulee yhä joskus ajeltua lujempaa kuin merkki sallisi. Varsinkin kauniina kesäyönä kuivalla asvaltilla, kun muuta liikennettä ei ole. Öh… tai siis silloin tällöin märälläkin asfaltilla. Päivälläkin, joo. Hävettää. Pitäisiköhän hakeutua jollekin mielenhallintakurssille? Että moinen loppuisi… Mutta ei ne varmaan yhden ihmisen takia semmoisia kursseja… kun ei kukaan muu…

Kolmas:

Menin syömään Vantaan Myyrmäessä. Paikassa oli runsaasti katettu pitsabuffet. Maksoin etukäteen niin kuin muutkin. En ehtinyt hakea vielä palastakaan, kun sisään pöllähti itäeurooppalainen romaniryhmä. Lähes parikymmentä. Maksoivat yhdestä, mutta kaikki ryntäsivät buffet-pöytään ja hotkivat käsin suihinsa sen minkä ehtivät, ennen kuin vartijat saivat heidät pois. Eivät maksaneet lisää sittenkään. Osasivat sen verran suomea, että haukkuivat henkilökuntaa rasisteiksi.

Tätä en haluaisi tunnustaa, mutta tiedättekö mitä? Minua korpesi. Vitutti siis. Olin hetken aikaa hyvin suvaitsemattomassa mielentilassa. Otin jopa lähtiessäni sen ainoan jäljelle jääneen, sormeillun pitsapalan ja syötin ulkona puluille. Sitten iski katumus. Kun kaikki muut suomalaiset vakuuttavat kilpaa olevansa niin suvaitsevaisia, niin miksi minä en aina jaksa? Ilmeisesti meikäläisessä on jotakin vikaa. Eikä sen kuulemma tarvitse olla isokaan vika, jos on päässä. Pitäisiköhän vielä pohtia sitä kurssia…

* * *

Tuota… Joskus minulle tulee kauhea tunne, että te muut valehtelette. Että maailma onkin NIIN kiero paikka. Että te olettekin muuten samanlaisia, mutta vain minä olen hölmö. Siis sillä tavoin hölmö, että tunnustan. Sitä en kyllä haluasi uskoa – paitsi ehkä ihan yksittäistapauksissa.

Jussi Juhani

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Latinan kielellä jutun otsikko voisi yksinkertaisesti olla ”fallos”. Akuuttiin dyspneaan auttanee parhaiten nousu istuma-asentoon. Voi olla, että lentokoneessa istuminen helpottaa enemmän kuin kotona istuminen, ainakin jos jännittävä lomamatka on tiedossa.

  • Jari Holopainen

    Olen parin otteeseen tainut Jussille mainita, ettei hän olisi niin ankara itselleen. Tasa-arvo tekstistä jotenkin hoksasin sen, että syyllisyys painaa jollain tavoin liiaksi. Sinulla on hyvä tyyli nostaa esille arkipäivän ristiriitaisuuksia ja uskomuksia, mutta kannattaako sitä tehdä itseään sättien. Jos lapsenlapsille jää otsikon mukainen muisto ukista, tuntuu siltä, ettei se oikein pidä paikkansa.

    • Jussi Kuosmanen

      Kiitos Jari huolenpidostasi, mutta en koe kovin ylenpalttista syyllisyyttä mulkkumaisuudestani, jos en ylpeyttäkään. Mulkkumaisuus on hyvin yleisinhimillinen ominaisuus. Sen havaitsee helposti naapurissa, mutta ei peilistä, vaikka pitäisi. Suurimmat mulkut ovat niin isoja, että eivät näe omia pallejaan – ja silloin ei voi tunnistaa itseään fallokseksi. Oman mulkkumaisuutensa löytymistä ja sen hyväksymistä sanotaan havahtumiseksi. Se on järkyttävä hetki – mutta vapauttava. Ehkä vapauttavin kaikista.

  • Saunamuori

    ”Huumori on älykkyyden korkein muoto ja sarkasmi huumorin huipentuma.”

  • Jari Holopainen

    Näinhän se varmasti on, näinä stand up-koomikan kulta-aikoina. Lopetan huolehtimisen tähän paikkaan. Yleistäminen on mielenkiintoinen käsite – asiantuntijuudessa siihen joskus jopa pyritän, poikkeuksen kuitenkin vahvistaessa säännön.
    Loppupeleissä yleistyksestä ei kuitenkaan usein haluta ottaa vastuuta, koska sehän voi tietää rahahanojen sulkeutumista. Suomalaiset saattavat siksi tykätä leppoisista asiantuntijoista, jotka eivät sano liian suoraan. Kannattaa jättää tilaa oivallukselle.
    Ehkä tästä syystä mulkukan sanotaan olevan turkulaisten eniten käyttämä nimi.

Kommentointi on suljettu.